Resetoiko Obama lähi-idän rauhanprosessin?

Israel sai uuden hallituksen vain pari päivää ennen kuin Air Force 1 kyydissään presidentti Obama laskeutuu Ben Gurionin lentokentälle 20.3.2013. Tilanne avaa uuden ”mahdollisuuksien ikkunan sitten syyskuun 2010 kuolleena olleeseen lähi-idän rauhanprosessiin. Vaikka molemmat osapuolet korostavat neuvotteluratkaisua ovat molemmat neuvottelujen puutteessa tehneet yksipuolisia toisiaan provosoivia toimia – Israel ilmoittaessaan uusista asutussuunnitelmista länsirannalla ja palestiinalaiset etsiessään virtuaalivaltiolleen tunnustusta YK:ssa. Tilanne turhauttaa myös länsirannan arabeja joiden demonstraatiot ja kivien heittely israelilaisia kohtaan on nyt päivittäistä eikä kaukana olla kolmannen intifadan aloituksesta.

Israelin uusi keskustaoikeistolainen ääriuskonnolliset puolueet ulossulkeva hallitus enteilee merkittävää suunnanmuutosta Israelin politiikassa. Hallituksen painopisteenä on vastata pääosin ”unohdetun” keskiluokan sosiaalisen protestiliikkeen kesällä 2011 nostamiin ongelmiin jotka olivat viime vaalien keskiössä varsinkin voittajapuolueilla. Myös vaalijärjestelmä, uskonnon ja valtion suhde ovat turvallisuuskysymysten ohella uudistumassa. Ulkopoliittisesti hallituksesta löytyy niin haukkoja kuin kyyhkyjäkin – kahden valtion ratkaisua epäilevästä Naftali Bennetistä rauhanprosessia voimakkaasti ajavaan Tzipi Livniin pääministeri Netantahun ollessa jossakin näiden keskivaiheilla.  Uusi puolustusministeri puolestaan on osaava pitkän linjan pragmaatikko.

Presidentti Obaman kaksipäiväisen  vierailun pääteemoina ovat – epävirallisessa tärkeysjärjestyksessä – suhtautuminen Iranin ydinaseuhkaan, Syyrian tilanne ja rauhanprosessi Palestiinalaishallinnon (PA) kanssa. Rauhanprosessin uudelleenaloittamiseksi Israel mahdollisesti tekee joitakin myönnytyksiä kuten aluesiirrot Israelin täysin hallitsemalta alue C:ltä PA:n kontrolloimaan alue A:han, rakennuslupien myöntö noin kymmenelle palestiinalaiskylälle alue C:llä (jolloin nyt laittomien asutusten purku-uhka näiltä osin väistyy), joidenkin Fatahiin kuuluvien vankien vapautus ja ammustarvikkeiden siirto PA:n turvallisuusjoukoille.

Siirtokunnat eivät ole este

Siirtokuntakysymystä on pidetty niin rauhanneuvottelujen kuin kahden valtion mallin esteenä. On kuitenkin hyvä muistaa PM Netanyahun edellisen virkakautensa alussa jäädyttäneen siirtokuntarakentamisen kymmeneksi kuukaudeksi eikä PA silti suostunut neuvottelupöytään. Erityistä huolta on tunnettu itä-Jerusalemiin kaavaillun E1 hankkeen lopullisesti tuhoavan itsenäisen Palestiinalaisvaltion sen katkaistessa alueen kahtia. Tämä ei kuitenkaan pidä paikkaansa sillä palestiinalaisalueiden etelä ja pohjoisosat yhdistyvät 15 km:n maakaistaleella joka muuten on sama leveys kuin Israelilla oli kapeimmillaan ennen kuuden päivän sotaa v. 1967. Lisäksi E1:n ja Jerusalemin kantakaupungin väliin on osin valmistunutkin suora maantieyhteys palestiinalaisalueiden välille.

Rauhanprosessin jatkolle on tilausta

Tällä kertaa näen hyvät mahdollisuudet rauhanneuvottelujen aloittamiseen. Tzipi Livni johti Israelin puolelta edellistä ns. Annapoliksen prosessin 2008 aikaista neuvottelutiimiä joka johti ehkä pisimmälle yhdessä PA:n kanssa sovittuun sopimusluonnokseen, viimeisin ns Olmertin ehdotus ratkaisi pääosan aiemmista kiistakysymyksistä ja jäi sopimatta pääasiassa siksi että PM Olmert joutui korruptioskandaalin takia eroamaan ennenaikaisesti virastaan. Joka tapauksessa myös PA:n edustajina on ko prosessiin osallistuneita henkilöitä joilla hyvin on muistissa mistä asioista jo sovittiin ja mitä yksityiskohdat vielä vaativat tarkennuksia eli pyörää ei tältä osin tarvitse lähteä keksimään uudelleen. (enemmän artikkelissani PaliLeaks, land swaps and desperate search of peace)

Epäselvää kuitenkin on PA:n halu sopimukseen. PA ja Hamas ovat pyrkineet yhdistämään tuloksetta voimiaan, uusia vaalejakaan ei ole saatu sovittua vaikka PA:n presidentti Abbasin virkakausi päättyi jo tammikuussa 2009. Hamas ei halua luopua yksinvallastaan Gazassa ja Abbas tarvitsee Israelia pysyäkseen vallassa länsirannalla. Joka tapauksessa Abbas heikkoudestaan huolimatta on Israelin lähin sopijakumppani – Abbasin ja Netanyahun toimistotkin sijaitsevat 10 km:n päässä toisistaan.

Jos neuvottelut Israelin uudesta hallituksesta ja Obaman painostuksesta huolimatta eivät nyt ala on todennäköisenä seurauksena yksipuolisten toimenpiteiden lisääntyminen: PA jatkaa kansainvälisen tunnustuksen laajentamista ja valtioinstituutioiden rakentamista, Israel mahdollisesti vetäytyy 60-70 % länsirannalta liittäen loput alueesta virallisestikin osaksi Israelia.

Uusi näkökulma?

Kokonaan uusi tekijä voi olla länsimielisen Kairossa joulukuussa muodostetun sunnimuslimijohtoisen liittoutuman hyödyntäminen korvaamaan aivokuolleen kahden valtion mallin tiekarttoineen. Presidentti Obama tapaa myös Jordanian kuningas Abdullah II:n joten ei olisi ihme jos Jordania -vaihtoehto nostettaisiin esiin – jossei julkisesti niin ainakin epävirallisesti; tästä on jo aiempia viitteitä (ks artikkelini A Jordanian-Palestinian Confederation Is On The Move )

Kenraalimajuri evp Giora Eiland, aiempi Israelin puolustusvoimain suunnitteluosasto päällikkö ja PM Ariel Sharonin turvallisuusneuvonantaja, on esittänyt kiinnostavan näkökulman rauhanprosessiin. Hänen mukaansa haettaessa ratkaisua Jordan virran ja Välimeren välistä sen mahdollisuudet ovat olemattomat. Tarvitaan laajempi alueellinen näkökulma jossa moninaiset maanvaihdot mahdollistavat nollasummapelin sijaan ”kaikki voittavat” ratkaisun. Naapurimaiden osallistuessa aluejärjestelyihin mahdollistuvat esimerkiksi Jordania-Palestiina (kon)federaatio tai jopa itse parhaana pitämäni kolmen valtion (palautus) ratkaisu . Joka tapauksessa Obaman vierailu mahdollistaa neuvotteluikkunan avaamisen, se käyttävätkö Israel ja PA sitä hyväkseen jää nähtäväksi.

Aiheesta laajemmin pääblogini artikkelissa

Will Obama Reset The Middle East Peace Process?

Uusi vaihe lähi-idän konfliktissa – Jordanialais-palestiinalainen konfederaatio ratkaisuna

Joulun aikaan Israelin pääministeri Netanyahu teki salaisen vierailun Jordanian kuningas Abdulla II:n luo. Vierailun paljastuttua virallinen selitys oli keskustelut Syyrian kemiallisten aseiden kohtalosta. Debkafilen lähteiden mukaan todelliset keskustelut kuitenkin koskivat mahdollisuuksia Palestiinan länsirannalle kaavaillun valtion ja Jordanian keskeistä konfederaatiota. Vierailun voi nähdä olevan myös osa laajempaa operaatio Puolustuspilarin jälkeen muodostettua sunni-muslimijohtoista USA myönteistä koaliitiota.

Ns. Jordania opitio on noussut keskeiseksi puheenaiheeksi Ammanissa, Washingtonissa ja Palestiinalaisten keskuudessa. Netanyahu halusikin tietää mainitussa tapaamisessa mm miss’ määrin Jordania tulee ottamaan vastuuta länsirannan turvallisuus ja tiedusteluaktiviteeteissa, miten nämä aktiviteetit voitaisiin ulottaa Gazaan ja miten Jordanian aikeet saadaan sovitettua Israelin turvallisuusvaateisiin.

Jordanian optiolla on lukuisia etuja verrattuna kahden valtion malliin ja sen kuolleeseen tiekarttaan. Koska Jordania on jo tunnustanut Israelin ei tällaista tunnustusta tarvitse kysyä länsirannan arabeilta laisinkaan joka aspekti tekisi sopimuksen helpommaksi hyväksyä myös Gazan arabeille mikäli nämä tilisivat konfederaatioon mukaan. Edelleen YK:n korotettua Palestiinalaishallinnon statusta ulkopuoliseksi tarkkailijavaltioksi sillä tässäkin mielessä olisi mahdollisuus tehdä konfederaatiosopimus Jordanian kanssa.

Jordanian optiolla on myös varhaisempi historia. Aiempaa brittimandaattia jaettaessa arabiväestöhän oli pääosin (trans)jordanialaisia. Israelia perustettaessa arabiarmeijat hyökkäsivät sitä kohtaan, Jordanian kuningaskunta perustettiin ja länsiranta liitettiin siihen. Alue palautui Israelille kuuden päivän sodan tuloksena 1967.

Kyseessä ei sinänsä ole aivan uusi ratkaisumalli nykyaikanakaan. Jo pari kuukautta sitten artikkelissani Palestinians Put Jordanian Option on the Table raportoin kuinka PLO:n veteraaniedustajiin ja Fatahin perustajiin kuuluva Farouk Kaddoumi haastattelussaan Al-Quds Al-Arabi uutislehdelle totesi, että Jordanian tulee liittää Länsiranta valtioonsa ja piti sitä myös positiivisena kehityksenä. Kaddoumin ohella Jordanian prinssi Hassan bin Talal totesi hiljattain palestiinalaisia tavatessaan länsirannan olevan alunperin osa Jordanian Hashemite kuningaskuntaa lisäten kahden valtion ratkaisun olevan nykyaikana irrelevantti. Molemmat kommentit kuvastavat sitä, että lähi-idän eri osapuolet näkevät viime vuosikymmenet ajetun kahden valtion mallin tulleen tiensä päähän.

Palestiinalaishallinto on ollut tietoinen operaatio Puolustuspilarin jälkeen, että konfederaatio malli saattaa nousta esiin kansainvälisen yhteisön kautta. Tällä tarkoitettaneen lähinnä uutta sunni-muslimien johtamaa länsimyönteiseksi tulkittavaa koalitiota käsittäen Egyptin, Jordanian, Turkin ja Qatarin. Jouluaikaan Turkki lähentyikin Israelia jatkaessaan Gaza flotillan katkaisemaa sotilaallista yhteistyötä Israelin kanssa. Viime kuukauden Mossadin päällikkö Tamir Pardo ja Turkin MIT tiedustelujohtaja Fidan Hakan ovatkin salaa pohjustaneet tulevaa yhteistyötä.

Nyt esitetty Jordania optio, kuten aiemmat Egyptiläis-Jordanialainen ratkaisu ja jaettu Jordanialais-Egyptiläinen hallinto, on hyvin lähellä itse jo vuosia propagoimaani kolmen valtion palautusmallia (kutsuttu myös nimellä “no-state option”), jossa länsirannasta Israelin kanssa sovittavat osat palautetaan Jordanian alaisuuteen ja Gaza Egyptin alaisuuteen. Sopimuksen hiomiselle hyvän pohjan nähdäkseni antaa Olmertin viimeinen esitys vuonna 2008 , jossa on ehkä päästy lähimmäksi Palestiinalaishallinnon ja Israelin yhteistä näkemystä keskinäisten kiistakysymysten ratkaisemiseksi.

Sinänsä on virkistävää, että virallisen kahden-valtion mallin ylistyslaulun taustalla etsitään myös todellisia ratkaisuja vuosikymmeniä jatkuneeseen konfliktiin – ratkaisuja jotka olisivat paitsi pragmaattisia myös saavutettavissa olevia. Jordanian option edetessä ja mikäli se jalostuisi jopa propagoimaani kolmen valtion valtion malliin saakka voisi lähi-idän rauhoittumiselle löytyä myös todellisia edellytyksiä korkealentoisten julkilausumien sijaan.

Aihetta olen käsitellyt pääblogini kirjoituksessa

A Jordanian-Palestinian Confederation Is On The Move

Palestiinalaisetkin harkitsevat Jordaniaa itsenäisyyden sijaan

PLO:n veteraaniedustajiin ja Fatahin perustajiin kuuluva Farouk Kaddoumi pudotti viime viikolla uutispommin.  Haastattelussaan Al-Quds Al-Arabi uutislehdelle hän totesi, että Jordanian tulee liittää Länsiranta valtioonsa ja piti sitä myös positiivisena kehityksenä. Kaddoumin ohella Jordanian prinssi Hassan bin Talal totesi hiljattain palestiinalaisia tavatessaan länsirannan olevan alunperin osa Jordanian Hashemite kuningaskuntaa lisäten kahden valtion ratkaisun olevan nykyaikana irrelevantti. Molemmat kommentit kuvastavat sitä, että lähi-idän eri osapuolet näkevät viime vuosikymmenet ajetun kahden valtion mallin tulleen tiensä päähän.

Lähi-idän konfliktin ratkaisuksi on esitetty kahden valtion (Israel, Palestiina), yhden valtion (Isralestine, muistaakseni Gaddafin keksimä ilmaus), kolmen valtion (Israel, länsiranta, Gaza) ja itse lobbaamaani kolmen valtion palautusmallia. Yhtenä helppona vaihtoehtona tietysti on nykytilan jatkaminen jäätyneen konfliktin tapaan jolloin ei tarvitse tehdä mitään.

Nyt esitetty Jordania optio, kuten aiemmat Egyptiläis-Jordanialainen ratkaisu ja jaettu Jordanialais-Egyptiläinen hallinto, on hyvin lähellä itse jo vuosia propagoimaani kolmen valtion palautusmallia (kutsuttu myös nimellä “no-state option”), jossa länsirannasta Israelin kanssa sovittavat osat palautetaan Jordanian alaisuuteen ja Gaza Egyptin alaisuuteen. Sopimuksen hiomiselle hyvän pohjan nähdäkseni antaa Olmertin viimeinen esitys vuonna 2008 , jossa on ehkä päästy lähimmäksi Palestiinalaishallinnon ja Israelin yhteistä näkemystä keskinäisten kiistakysymysten ratkaisemiseksi.

Historiasta sen verran, että Kansainvälisen oikeuden kannalta alue oli osa (Turkin) ottomaanien valtakuntaa 1517-1917 jolloin Turkin hävittyä IMS:n se jaettiin Ranskan ja Britannian mandaatteihin – nykyinen Libanonin ja Syyrian alue Ranskan alaisuuteen, nykyinen Israel, länsi-ranta ja Jordania Britannian mandaatiksi. Kansainliitto valtuutti Britannian muodostamaan Palestiinaan juutalaisten kotimaa ja edistämään juutalaisten asutustoimintaa mandaatillaan. V. 1923 Britannia jakoi mandaattinsa kahteen hallinnolliseen alueeseen – juutalaisia varten varattiin Jordan joen länsipuolinen alue (mm nykyinen länsiranta) ja joen itäpuolisesta alueesta muodostettiin Palestiinan arabeille Trans-Jordaniaksi (vuodesta 1946 Jordaniaksi) kutsuttu alue.

YK:n yleiskokous uudisti aiemman Kansainliiton päätöksen muodostaa juutalaisten kotimaa – juutalaisvaltio – yleiskokouksessaan 1947. Kokouksen päätöslauselma 181 esitti myös Palestiinan jakamista juutalaisvaltioon ja arabivaltioon jonka ehdotuksen juutalaiset hyväksyivät perustaen Israelin valtion 1948. Arabit kuitenkin hyökkäsivät Jordan joen yli ja liittivät nykyisin länsirantana tunnetun alueen (Trans-)Jordaniaksi. Alue palautui Israelin hallintaan kuuden päivän sodan jälkeen 1967. Jordania luopui virallisesti laillisista oikeuksistaan Länsirantaan v. 1988.

The three-state solution essentially replicates the situation that existed between the 1949 Armistice Agreements and the 1967 Six-Day War. Beginning in 1949, Egypt occupied the Gaza Strip, Jordan occupied the West Bank and East Jerusalem, and no Palestinian Arab state existed. In 1950, Jordan officially annexed the West Bank and granted the Arab residents Jordanian citizenship.

Edellä kuvattua aihepiiriä käsittelen tarkemmin pääblogini artikkelissa

Palestinians Put Jordanian Option on the Table

Aiheesta lisää mm seuraavissa kirjoituksissani neuvottelujen viitekehyksestä ja ratkaisumalleista:

• PaliLeaks, land swaps and desperate search of peace,

• The Three-State Option could solve Gaza Conflict

• The Third Intifada – To Fade or Escalate

• Israeli-Palestinian Conflict – Negotiation Slot for a Month

Aikalisä lähi-itään

Paljon hehkutettu optimismi israelilais-palestiinalaisen konfliktin ratkaisemiseksi alkaa hiipua. USAhan teki ennen kongressivaaleja lahjontatarjouksensa Israelille, tarjotusta sisällöstä on eri versioita eikä sekään ollut selvää mitä vastineeksi vaadittu rakentamisen jäädytys ajallisesti ja laajuudeltaan piti sisällään. Niinpä korkeammalla tasolla nyt on otettu aikalisä;  USA, Israel, Egypti ja Saudi Arabia ovat hiljaisuudessa sopineet neuvottelupöytään palattavan ensi tammikuussa.

Aikalisää käytetään ensinnäkin potkut saaneen Obaman sovittelijana toimineen George Mitchellin korvaamiseen huhujen mukaan jopa UM Clintonilla. Toisekseen aikalisä on tarpeen Damaskuksessa jo aloitettujen Hamasin ja Fatahin keskinäisten sovintoneuvottelujen jatkamiseksi tavoitteena yhtenäinen Gazaa ja länsirantaa edustava palestiinalaisdelegaatio tammikuussa 2011. Epäselvää hieman on jatkuvatko Hamasin ja Israelin keskinäiset epäviralliset neuvottelut vielä Saksan välittäminä.

Obaman pöydällä oleva suunnitelma tarjonnee vanhan kahden mallin pohjalta Israelille ainoastaan vajaa 5 % länsirannasta. Tämä merkitsisi merkitsisi kymmenien setlementtien ja kahden kaupungin evakuointia ja tätä Israel tuskin kykenee nielemään sen enempää poliittisesti kuin turvallisuusriskienkään takia – vuoden 1967 rajoilta on qassameilla vain alle kymmenen kilometrin lentomatka Ben Gurionin lentokentälle ja vaivaiset parikymmentä kilometriä itse Tel Aviviin.

Oma ratkaisumallini on jo vuosia ollut sovittavat väestönsiirrrot (ks. esim “Gaza War – Could Balkan history show way out?” ) ja kahden valtion mallin korvaaminen kolmen valtion mallilla (“The Three-State Option could solve Gaza conflict” ). Moraalittomia, juhlapuheiden vastaisia jne myönnän mutta ehkä kuitenkin pragmaattisia. Miksei sitten suoraan lähdetä näitä malleja tutkailemaan. Mielestäni jenkkien republikaanisenaattori Sam Brownback osui ehkä asian ytimeen todetessaan

“…the obstacle to pursuing such a plan (3-state plan/AR) comes not from the Palestinians, the Egyptians or the Jordanians, but from our own foreign policy establishment, which has sunk enormous resources into the two-state plan and hesitates to walk away. But the cause of peace requires an honest assessment of what has worked and what has not. The time has come to cut our losses on a failed experiment and pursue regional solutions that will lead to peace and prosperity in a troubled region.”

(Läntisen) kansainvälisen yhteisön kannalta tilanne on hieman samankaltainen kuin aiemmissa Balkanin sodissa ja niiden ratkaisuissa – hätiköidysti tehtyihin valintoihin on panostettu niin apljon arvovaltaa ja rahaa ettei virheitä voida tunnustaa – ei sitäkään, että avustusmiljardit valuvat jälkeäkään jättämättä hiekka-aavikoille (ks. esim Palestine – Placebo effect for people and society with 20 bn bucks )

Lähi-itä – neuvotellaan(ko) taas?

Jälleen vaihteeksi alkaneet neuvottelut Israelin ja palestiinalaishallinnon kesken ovat jälleen kerran katkenneet. Kun rauhanomaista ratkaisun voisi olettaa olevan kaikille (poislukien sotateollisen kompleksin ja extremistit) jäädytettyä konfliktia parempi ratkaisu voi vain kysyä miksei ratkaisuun tälläkään kerralla näytetä kyettävän.

“The security problems are real, so the solutions must be real, and not just on paper.”(Benjamin Netanyahu)

Itse ymmärrän valtaosan israelilaisista pelkäävän turvallisuutensa puolesta osin viime vuosisadan historian kokemustenkin perusteella. Itse maa on mitättömän pieni läntti mitättömän pienine väestöineen keskellä moninkertaista (ehkä mittaluokkaa 600x) vihamieliseksi koettua ympäristöä. Pienuudesta johtuen alue helposti saavutettavissa ja vahingoitettavissa vanhanaikaisinkin asein. Siksi ymmärrän Israelin pyrkimyksiä taata turvallisuutensa kehittynein nopean reagointikyvyn ja suuren tuhovoiman omaavin asejärjestelmin. Samoin ymmärrän maan olevan haluton ottamaan pienintäkään perusturvallisuuttaan vaarantavaksi oletettua riskiä. Eli vaikka jotain rauhanomaista toimintaohjelmaa pidettäisiinkin 99 prosenttisesti mahdollisena tai toivottavana niin se puuttuva prosentti voi johtaa toteutettavaan agressiiviseen käytäntöön.

Viime vuosina paine Israelia vastaan on kasvanut jopa USAssa. Kuluvana vuonna Pensylvaniassa sijaitsevan Lincolnin yliopiston professori Kaukab Siddique vaati Israelin vastaisessa mielenosoituksessa Washingtonissa Israelin tuhoamista ”kaikin mahdollisin keinoin”. ”Meidän tulee pysyä yhtenäisiä voittaaksemme, tuhotaksemme, hajottaaksemme Israelin – jos mahdollista rauhanomaisin keinoin –” jatkaen myöhemmin CBN:n haastattelutilaisuudessa juutalaisten ottaneen valvontaansa myös Yhdysvallat kielsi holokaustin tapahtuneen ja puolusti WTC:n pommittajaa vuoden 1993 pommi-iskussa kuten myös muita terrorismista tuomittuja.

“Jordan is Palestine and Palestine is Jordan.” (King Hussein)

Muistaakseni palestiinalaiset kansallisuus käsitteenä keksittiin vasta alle 100 vuotta sitten eli mielestäni voisi puhua länsirannalla asuvista jordanialaisista. Joka tapauksessa historialliset, kulttuuriset ja etniset tekijät huomioiden erikseen sovittavan länsirannan alueen liittäminen Jordaniaan vaikuttaisi luontevimmalta ratkaisulta jonkinlaisen järjestyksen ja kehityksen aikaansaamiseksi nyt kiistellyillä alueilla. Nähdäkseni Jordania on ainakin viimeiset viisi vuotta osoittanut varovaista aloitteellisuutta ottaa suurempi rooli alueella sillä eihän Israelilais-Palestiinalainen konflikti ei ole Jordaniankaan etu.

Itse olen jo pitkään propagoinut ns kolmen valtion mallia mm kirjoituksessani “The Three-State Option could solve Gaza Conflict”.

Gazan saarron voi olettaa toistaiseksi pysyvän varsinkin kun nyt alueelle on saatu ilmeisesti salakuljetettua jopa ilmatorjuntaohjuksia. Riippuen ohjusten tasosta voisi jopa liikenne Ben Gurioniin vaarantua. Hamasin vallassaolon myötä myös poliittinen ratkaisu Gazan suhteen tuntuu vaikealta koska Fatahin voi olettaa tukevan saartoa, Egypti osallistuu siihen (myös sisäisen “muslimiveljeskunnan” takia), Jordanialle ja Syyrialle asia on toisarvoinen; ulkopoliittisen kääpiön (EU) sanomisilla taas ei ole painoa julkilausumapapereiden painoa enempää.

Nähdäkseni rauha alueelle tulee vasta sitten kun Israel tuntee olonsa turvalliseksi; länsirannan, Jerusalemin, siirtokuntarakentamisen ja veden osalta uskoisin jonkinlaisen ratkaisun olevan mahdollinen, Gazan osalta tie lienee em turvallisuusaspektin takia pitkä ja kuoppainen.

Tällä hetkellä kriisin ratkaisuun vaikuttaa mielestäni Abbasin heikkous – toisaalta hänellä ei ole valtuuksia olla liian myöntyväinen ja toisaalta vaikka hän jotain sopisikin niin todellisen rauhanmallin Israelille voisi taata vain Hamas joka valitettavasti ei näytä neuvottelupöydässä olevan.

Gazan saarto – totta vai tarua?

Gazan saattueen jälkimainingeissa keskeiseksi kysymykseksi julkisuudessa on noussut Gazan saarto. Valtavirtamedian uutisia seuraamalla välittyy kuva humanitaarisesta kriisistä ja Israelista sen yksinomaisena toteuttajana. Hieman erilaisen näkemyksen antaa Israelin ulkoministeriön julkaisemat tilastot kuin myös Israelin puolustusministeriön tilastot Gazan saarrosta ja sen “pitävyydestä”. Lähteitä voi luonnollisesti pitää puolueellisena, mutta faktat mielestäni kuitenkin auttavat hahmottamaan kokonaiskuvaa tilanteesta. Seuraavassa muutamia poimintoja:

• Yli miljoona tonnia humanitaarista apua saapui Isrealista Gazaan viimeisen 18 kk:n aikana vastaten liki tonnin jokaista Gazan asukasta kohden.

• Ensimmäisellä vuosineljänneksellä 2010 3,676 rekkaa vei Gazaan Israelista mm 48,000 tn ruokatarvikkeita, 40,000 tn viljaa, 2,760 tn riisiä, 1,987 tn vaatteita, 553 tn maitojauhetta jne. Lisäksi muslimien pyhäpäivien kunniaksi Israel toimitti 11,000 kpl karjaa Gazaan.

• Huolimatta siitä, että Hamas käyttää sementtiä rautaa rakettiensa raaka-aineina näitä tarvikkeita silti kulkee Gazaan kansainvälisten partnereiden tarkastamina. Kuluvan vuoden ensineljänneksellä 23 tn rautaa ja 25 tn sementtiä virtasi alueelle. Edelleen viime toukokuussa Israel salli viedä 39 tn rakennusmateriaalia vahingoittuneen sairaalan korjaamiseksi.

• YK:n raporttien mukaan 10% Gazan sähköstä tulee Egyptistä, 18% on kotitekoista ja 72% toimitetaan Israelista.

• Vuonna 2009 1,1 mrd shekeliä (liki 300 miljoonaa US dollaria) siirrettiin Gazaan kansainvälisten organisaatioiden käyttöön ja palestiinalaishallinnon palkkojen maksuun.

• Israel on kuljettanut jatkuvasti UNRWAn kustantamia koulutarvikkeita Gazaan koordinoiden parhaillaan mm 200,000 kannettavan tietokoneen siirtoa Gazan lapsille. Vuoden 2010 ensi neljänneksellä 250 rekkaa vei alueelle leluja, soittimia, liikuntavälineitä, jäätelökoneita jne Gazan lasten kesäleirien käyttöön.

• Tyypillisen viikon aikana Israelista kulkee Gazaan noin 15,000 tn ruokaa, esimerkiksi toukokuun puolivälissä meni 100 rekkalastia eläinruokaa, 65 rekallista hedelmiä ja vihanneksia, 22 rekallista sokeria, 27 rekallista liha- ja kalatuotteita ja 40 rekallista maitotarvikkeita.

• Palestiinalaisviranomaisten tilastojen mukaan viimeisten kolmen kuukauden aikana noin 3,000 arabia lähti Gazasta saamaan lääketieteellistä hoitoa. Vuoden 2009 aikana 10,544 potilasta seuralaisineen Gazasta sai lääketieteellistä hoitoa Israelissa kun taas vain 214 matkusti hoitoa saamaan Jordaniaan ja 563 Egyptiin. Sen sijaan Hamas yritti estää 87 potilaan lähdön Gazasta Israeliin hoitoa saamaan.

Humanitaarinen kriisi?

Elinolot Gazan kaistaleella varmasti ovat kaukana hyvistä mutta pahempiakin katastrofeja maailmasta varmaan löytyy. Tässä muutama tilastopoiminta:

• Gazan asukkaiden elinikäarvio (2010) on 73,86 vuotta, mikä on korkeampi kuin esimerkiksi Virossa, Malesiassa, Jamaikalla ja Bulgariassa.

• Imeväisikäisten kuolleisuus on 17,71 per 1000, joka on matalampi kuin esimerkiksi Kiinassa, Jordaniassa ja Thaimaassa.

• Noin 20 % Gazan asukkaista omistaa henkilökohtaisen tietokoneen, joka luku on suurempi kuin esimerkiksi Portugalissa, Brasiliassa, Saudi Arabiassa ja Venäjällä, myös laajakaistayhteys on saatavilla.

• Puhelinverkkoyhteydet ovat kehittyneet ja 81% Gazan talouksista omaa myös kannettavan puhelinyhteyden.

• Noin 70% Gazalaisista omistaa TV:n ja radion voiden seurata Palestiinalaishallinnon tai Israelin lähetyksiä tai sateliittikanavia.

Saarto lievenee

Flotillan jälkeen saarron tilannetta on ryhdytty pohtimaan uudelleen. Toisaalta kansainvälinen yhteisö laajalti vaatii saarron purkua ja toisaalta Isrealissakin saarron vaikuttavuus on asetettu kyseenlaiseksi nykymuodossaan. Keskeisiä tekijöitä saaron jatkopohdinnoissa nähdäkseni ovat seuraavat:

1. Mitkä tarvikkeet/palvelut sisällytetään saarron piiriin ja mitkä ei
2. Kenellä on valvontavastuu siitä, että kuljetukset Gazaan ovat ilmoitusten mukaisia
3. Mitä kautta eri kuljetuksia hoidetaan.

Yleisperiaate lienee että rajoitukset tulevat koskemaan sotilaallisia tarvikkeita humanitaarisen avun kulkiessa Gazaan esteettä; ongelmaksi muodostunee kaksikäyttöisten materiaalien määrittely. Toisaalta esimerkiksi muutoin rajoitettuja rakennustarvikkeita ovat kansainväliset avustusorganisaatioit saaneet helpotetusti viedä omiin rakennuskohteisiinsa.

Mm EU on valmis ottamaan vastuun Gazaan menevien tavaroitten tarkastamisesta, samoin on harkittu esimerkiksi avustuslaivojen tarkistusta YK:n toimesta jo lähtösatamissa. Israel harkitsee näkeekö se tällaiset tarkastukset luotettaviksi.

Reittien osalta vähemmälle huomiolle on jäänyt Egyptin rooli saarrossa. Egypti avasi Rafahin terminaalin Gazaan Mavi Marmaran välikohtauksen vuoksi, mutta rajoittaa henkilöliikennettä eikä salli tavarakuljetuksia. Kyse on mitä suurimmassa määrin poliittinen, sillä sekä Egypti että PA vastustavat saarron helpottamista – vaikka eivät uskaltaisi sitä julkisesti tunnustaakaan – pelätessään sen antavan Hamasille lisäpuhtia valtansa säilyttämiseksi. Myös kuuluisat tunnelit sijaitsevat Egyptin vastaisella rajalla. Niiden laajuutta kuvaa se, että merkittävä osa Gazassa tapahtuvasta autokaupasta tapahtuu tunneleiden kautta salakuljetettujen autojen varassa. Salakuljettajat olivat jo valittaneet liiketoimiensa kärsivän Rafahin terminaalin avaamisen vuoksi.

Gazan dumppaus Egyptille?

Israelista on esitetty ajatus jättää Gazan koko huolto Egyptin vastuulle ja Israelin irrottautuminen koko alueesta. Egypti ei ole lämmennyt ajatukselle ja katsoo Israelin dumppaavan koko ongelman Egyptin niskoille.

Tämä ajatus on lähellä jo viime Gazan sodan aikoihinkin esitettyä kolmen valtion mallia, jossa Gaza palautetaan Egyptin kontrolliin ja pääosat länsirantaa palautetaan Jordanian alaisuuteen, hieman laajentuneen Israelin ollessa se kolmas valtio. Nähdäkseni tällainen ratkaisu toisi mukanaan kestävää kehitystä poliittisesti ja ehkä Egyptikin voisi kiinnostua asiasta mikäli kansainvälisen yhteisön jo nyisinkin massiivinen apu suunnattaisiin tämän järjestelyn toteuttamiseen. (Aiheesta enemmän “The Three-State Option could solve Gaza Conflict”)

Aiheeseen liittyviä kirjoituksiani:

• “Gaza Flotilla – a successful manoeuvre with win-win changes”

• “The Three-State Option could solve Gaza conflict”

• “Gaza War: Could Balkan history show way out?”

• Will (East) Jerusalem be the End of Two-State Illusion?

• “Placebo effect for people and society with 20 bn bucks”