lähi-itä

Aikalisä lähi-itään

Paljon hehkutettu optimismi israelilais-palestiinalaisen konfliktin ratkaisemiseksi alkaa hiipua. USAhan teki ennen kongressivaaleja lahjontatarjouksensa Israelille, tarjotusta sisällöstä on eri versioita eikä sekään ollut selvää mitä vastineeksi vaadittu rakentamisen jäädytys ajallisesti ja laajuudeltaan piti sisällään. Niinpä korkeammalla tasolla nyt on otettu aikalisä;  USA, Israel, Egypti ja Saudi Arabia ovat hiljaisuudessa sopineet neuvottelupöytään palattavan ensi tammikuussa.

Aikalisää käytetään ensinnäkin potkut saaneen Obaman sovittelijana toimineen George Mitchellin korvaamiseen huhujen mukaan jopa UM Clintonilla. Toisekseen aikalisä on tarpeen Damaskuksessa jo aloitettujen Hamasin ja Fatahin keskinäisten sovintoneuvottelujen jatkamiseksi tavoitteena yhtenäinen Gazaa ja länsirantaa edustava palestiinalaisdelegaatio tammikuussa 2011. Epäselvää hieman on jatkuvatko Hamasin ja Israelin keskinäiset epäviralliset neuvottelut vielä Saksan välittäminä.

Obaman pöydällä oleva suunnitelma tarjonnee vanhan kahden mallin pohjalta Israelille ainoastaan vajaa 5 % länsirannasta. Tämä merkitsisi merkitsisi kymmenien setlementtien ja kahden kaupungin evakuointia ja tätä Israel tuskin kykenee nielemään sen enempää poliittisesti kuin turvallisuusriskienkään takia – vuoden 1967 rajoilta on qassameilla vain alle kymmenen kilometrin lentomatka Ben Gurionin lentokentälle ja vaivaiset parikymmentä kilometriä itse Tel Aviviin.

Oma ratkaisumallini on jo vuosia ollut sovittavat väestönsiirrrot (ks. esim “Gaza War – Could Balkan history show way out?” ) ja kahden valtion mallin korvaaminen kolmen valtion mallilla (“The Three-State Option could solve Gaza conflict” ). Moraalittomia, juhlapuheiden vastaisia jne myönnän mutta ehkä kuitenkin pragmaattisia. Miksei sitten suoraan lähdetä näitä malleja tutkailemaan. Mielestäni jenkkien republikaanisenaattori Sam Brownback osui ehkä asian ytimeen todetessaan

…the obstacle to pursuing such a plan (3-state plan/AR) comes not from the Palestinians, the Egyptians or the Jordanians, but from our own foreign policy establishment, which has sunk enormous resources into the two-state plan and hesitates to walk away. But the cause of peace requires an honest assessment of what has worked and what has not. The time has come to cut our losses on a failed experiment and pursue regional solutions that will lead to peace and prosperity in a troubled region.”

(Läntisen) kansainvälisen yhteisön kannalta tilanne on hieman samankaltainen kuin aiemmissa Balkanin sodissa ja niiden ratkaisuissa – hätiköidysti tehtyihin valintoihin on panostettu niin apljon arvovaltaa ja rahaa ettei virheitä voida tunnustaa – ei sitäkään, että avustusmiljardit valuvat jälkeäkään jättämättä hiekka-aavikoille (ks. esim Palestine – Placebo effect for people and society with 20 bn bucks )

Advertisements
Standard

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out / Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out / Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out / Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out / Change )

Connecting to %s