Uncategorized

Vastaus Norjan terrori-iskuun

Välittömästi Norjan pommi-iskun jälkeen syyttävä sormi osoitti radikaalin islamin suuntaan. Verilöylyn laajuuden ja vahvasti epäiltyjen tekijöiden nyt selvittyä huomataankin oikean osoitteen ehkä löytyvän äärioikeiston – “white power” -liikehdinnän suunnalta. Se, kuinka organisoidusta, laajasta tai suunnitelmallisesta poliittisesta aktiviteetista on kyse, selvinnee myöhemmin. Toki kyse voi olla yksittäisestä psyko-/sosiopaatistakin, mutta tiettyä kasvualustaa tämäkin vaatinee.

Itse näen olennaisena perussyynä Norjan kaltaisiin väkivaltaisiin purkauksiin yksilö- tai ryhmätasolla koetun epätoivon vaikuttamismahdollisuuksien suhteen – umpikuja pyritään avaamaan näyttävällä varman mediahuomion aikaansaavalla teolla. Puoli vuosisataa sitten äärivasemmistolaiset ryhmät mm Saksassa ja Italiassa näkivät terroritekojen olevan ainoa keino vallitsevan – oletetun tai jopa perustellusti koetun – valtioterrorin murtamiseksi. Sittemmin tilannetta on kumouksellisissa piireissä ehkä analysoitu uudelleen ja päätelty väkivallattoman poliittisen vaikuttamisen olevan hyväksyttävämpi ja tuloksellisempi tapa. Nykypäivänä radikaalin islamin liepeillä terroriteot vielä nauttivat suosiota hyväksyttävänä strategiana.

Yhdysvalloissa Norjan pommia muistuttavan Oklahoman jälkeen uskonnolliset fundamentalistit ovat kyenneet toistaiseksi vain pienimuotoisiin iskuihin demokraatteja tai aborttiklinikoita vastaan. Voiko syynä ehkä olla se, että sikäläinen äärioikeisto kokee kykenevänsä vaikuttamaan suositun teekutsuliikkeen kautta väkivallattomastikin?

Äärioikeisto on jo vuosia ollut myötätuulessa Pohjoismaissa, Hollanissa, Belgiassa ja keski-Euroopassa, myös Venäjällä ja joissakin Balkanin maissa nationalistiset liikkeet omaavat merkittävää kannatusta. Ilmiöön on vastattu toisaalta marginalisoimalla, eristämällä liikehdintä “normaalin” poliittisen toiminnan ulkopuolelle ja/tai ottamalla liikkeiden esiinnostamia ongelmia ja ajatuksia osaksi perinteisten puolueiden ohjelmia. Mielestäni kummatkin tavat ovat kyseenalaisia. Eristäminen voi kasvattaa äärioikeiston voimaa entisestään aktivistien tiivistäessä rivejään yhtäläisen vihollisen edessä, sopeutuminen puolestaan voi viedä puolestaan koko yhteiskuntaa merkittävästi oikealle – demokraattiset ja suvaitsevat arvot voidaan taktisen yhteiskuntarauhan nimissä uhrata.

Mielestäni kansainvälisellä ja valtiollisella tasolla ainoa mahdollisuus on päättäväisesti vastustaa kaikkia sellaisia fundamentalistisia tai nationalistisia liikkeitä jotka lähtökohtaisesti pyrkivät mm väkivalloin rajoittamaan omien tai muiden yksilöiden ihmisoikeuksia. Saatavilla oleva tieto tulisi analysoida (laatimalla esimerkiksi SWOT), vaihtoehtoiset kehityspolut tulsisi arvioida, tunnistaa ristikkäisetkin intressit (esimerkiksi ylittävätkö taloudelliset intressit kansalaisvapauksin korostamisen) ja tehdä poliittinen päätös haluttavasta visiosta ja sen toteutuksesta. Ja ellei prosessia viedä läpi nopeasti on vaarana tilanneanalyysien väljehtyminen, ilman reaaliaikaista palautetta vastataan helposti väärään kysymykseen/ongelmaan. Samaan lopputulemaan on myös mahdollista päästä ellei vision/tavoitetilan ja yksittäisten toimenpiteiden ketju ole looginen.

Ääriliikkeiden kasvupohjaa ainakin ns länsidemokratioissa on mielestäni mahdollista pienentää edistämällä kansalaisvaikuttamisen kanavia ja paikallisdemokratiaa. Valtiot, EU, puolueet, virkamieseliitti ja jopa kaupunkien johto saatetaan kokea saavuttamattomiksi, hahmottomiksi organisaatioiksi jotka voivat muodostaa sopivan “viholliskuvan” sitä etsiville yksilöille tai ryhmille, koettuihin vallankäytön pesäkkeisiin on helppo projisoida arkielämässä nähtäviä ongelmia. Päätöksenteossa tulisi läheisyysperiaate nostaa keskeiseksi arvoksi ja käytännöksi. Arjen ongelmien käsittely ja pitkälti menevä ratkaisu paikallisilla foorumeilla voi luoda mielekkään yksilö- ja ryhmätasoisen vaikutuskanavan. Internetfoorumit eivät välttämättä tätä ole silloin kuin vain samanmieliset hakevat siellä tukea omille ennakkoluuloilleen – paikallistason erimielisessä ja mielellään “face to face” debatissa saatetaan paremmin päästä uutta luovan dialogin tasolle.

Kun kansainvälisellä/valtiollisella tasolla eri politiikkalohkoja, kuten kehityspolitiikka ja ihmisoikeuspolitiika tai kauppapolitiikka ja globalisaation hallinta, voidaan käsitellä osana turvallisuuspolitiikkaa, niin myös alemmilla tasoilla on kyettävä vastamaan siihen, kuinka taloudellinenturvallisuus, ympäristöturvallisuus ja yhteisöllinen turvallisuus toteutuvat paikallistaolla.

Jälkihuomautus

Mielestäni nykyisin vielä vajaakäyttöiset rauhanrakentamisen metodit olisivat sovellettavissa laajemminkin myös rauhan aikana eikä vain kansainvälisten konfliktien yhteydessä. Aihepiiriä valottavassa artikkelissani Peacemaking – How about solving Conflicts too? esitin mm seuraavia tähän liittyviä periaatteita:

  • An approach of active or creative peace-building should be applied to achieve long term solutions
  • Dialogue between local stakeholders is the key component in peace-building process as if the parties are willing to discuss the conflict and work toward reaching a holistic resolution the outcome may be sustainable.
  • Dialogue should be applied through high, middle-range and grassroots levels horizontally across the lines of division in a society. There should also be no gap of interdependence of coordinated relationships up and down the levels of leadership in a society – the vertical capacity means developing relationships between higher and grassroots levels of leadership.
  • To understand the true nature of security issues in each particular context it is necessary to apply also a non-western theoretical framework as the non-western social, political and cultural reality demands maybe different approach – or viewpoint – than normal western practice.
  • Creating an environment of lasting peace is the primary goal of peace-building. The main tool can be different creative therapies being used to create peace, within individuals, groups, and societies. Although used primarily to overcome violence, creative peace-building can also be used as a preventative measure to make the foundations of peace stronger, especially when used with children.
  • The value of civilians in post-conflict stabilization has become increasingly clear and should be appreciated at the expense of military alternatives.

Artikkelissani After Norwegian massacre – Way forward to prevent similar actions käsittelen aihetta hieman perusteellisemmin.

Standard
lähi-itä

Gazan saarto – totta vai tarua?

Gazan saattueen jälkimainingeissa keskeiseksi kysymykseksi julkisuudessa on noussut Gazan saarto. Valtavirtamedian uutisia seuraamalla välittyy kuva humanitaarisesta kriisistä ja Israelista sen yksinomaisena toteuttajana. Hieman erilaisen näkemyksen antaa Israelin ulkoministeriön julkaisemat tilastot kuin myös Israelin puolustusministeriön tilastot Gazan saarrosta ja sen “pitävyydestä”. Lähteitä voi luonnollisesti pitää puolueellisena, mutta faktat mielestäni kuitenkin auttavat hahmottamaan kokonaiskuvaa tilanteesta. Seuraavassa muutamia poimintoja:

  • Yli miljoona tonnia humanitaarista apua saapui Isrealista Gazaan viimeisen 18 kk:n aikana vastaten liki tonnin jokaista Gazan asukasta kohden.
  • Ensimmäisellä vuosineljänneksellä 2010 3,676 rekkaa vei Gazaan Israelista mm 48,000 tn ruokatarvikkeita, 40,000 tn viljaa, 2,760 tn riisiä, 1,987 tn vaatteita, 553 tn maitojauhetta jne. Lisäksi muslimien pyhäpäivien kunniaksi Israel toimitti 11,000 kpl karjaa Gazaan.
  • Huolimatta siitä, että Hamas käyttää sementtiä rautaa rakettiensa raaka-aineina näitä tarvikkeita silti kulkee Gazaan kansainvälisten partnereiden tarkastamina. Kuluvan vuoden ensineljänneksellä 23 tn rautaa ja 25 tn sementtiä virtasi alueelle. Edelleen viime toukokuussa Israel salli viedä 39 tn rakennusmateriaalia vahingoittuneen sairaalan korjaamiseksi.

  • YK:n raporttien mukaan 10% Gazan sähköstä tulee Egyptistä, 18% on kotitekoista ja 72% toimitetaan Israelista.
  • Vuonna 2009 1,1 mrd shekeliä (liki 300 miljoonaa US dollaria) siirrettiin Gazaan kansainvälisten organisaatioiden käyttöön ja palestiinalaishallinnon palkkojen maksuun.
  • Israel on kuljettanut jatkuvasti UNRWAn kustantamia koulutarvikkeita Gazaan koordinoiden parhaillaan mm 200,000 kannettavan tietokoneen siirtoa Gazan lapsille. Vuoden 2010 ensi neljänneksellä 250 rekkaa vei alueelle leluja, soittimia, liikuntavälineitä, jäätelökoneita jne Gazan lasten kesäleirien käyttöön.
  • Tyypillisen viikon aikana Israelista kulkee Gazaan noin 15,000 tn ruokaa, esimerkiksi toukokuun puolivälissä meni 100 rekkalastia eläinruokaa, 65 rekallista hedelmiä ja vihanneksia, 22 rekallista sokeria, 27 rekallista liha- ja kalatuotteita ja 40 rekallista maitotarvikkeita.
  • Palestiinalaisviranomaisten tilastojen mukaan viimeisten kolmen kuukauden aikana noin 3,000 arabia lähti Gazasta saamaan lääketieteellistä hoitoa. Vuoden 2009 aikana 10,544 potilasta seuralaisineen Gazasta sai lääketieteellistä hoitoa Israelissa kun taas vain 214 matkusti hoitoa saamaan Jordaniaan ja 563 Egyptiin. Sen sijaan Hamas yritti estää 87 potilaan lähdön Gazasta Israeliin hoitoa saamaan.

Humanitaarinen kriisi?

Elinolot Gazan kaistaleella varmasti ovat kaukana hyvistä mutta pahempiakin katastrofeja maailmasta varmaan löytyy. Tässä muutama tilastopoiminta:

  • Gazan asukkaiden elinikäarvio (2010) on 73,86 vuotta, mikä on korkeampi kuin esimerkiksi Virossa, Malesiassa, Jamaikalla ja Bulgariassa.
  • Imeväisikäisten kuolleisuus on 17,71 per 1000, joka on matalampi kuin esimerkiksi Kiinassa, Jordaniassa ja Thaimaassa.
  • Noin 20 % Gazan asukkaista omistaa henkilökohtaisen tietokoneen, joka luku on suurempi kuin esimerkiksi Portugalissa, Brasiliassa, Saudi Arabiassa ja Venäjällä, myös laajakaistayhteys on saatavilla.
  • Puhelinverkkoyhteydet ovat kehittyneet ja 81% Gazan talouksista omaa myös kannettavan puhelinyhteyden.
  • Noin 70% Gazalaisista omistaa TV:n ja radion voiden seurata Palestiinalaishallinnon tai Israelin lähetyksiä tai sateliittikanavia.


Saarto lievenee

Flotillan jälkeen saarron tilannetta on ryhdytty pohtimaan uudelleen. Toisaalta kansainvälinen yhteisö laajalti vaatii saarron purkua ja toisaalta Isrealissakin saarron vaikuttavuus on asetettu kyseenlaiseksi nykymuodossaan. Keskeisiä tekijöitä saaron jatkopohdinnoissa nähdäkseni ovat seuraavat:

  1. Mitkä tarvikkeet/palvelut sisällytetään saarron piiriin ja mitkä ei
  2. Kenellä on valvontavastuu siitä, että kuljetukset Gazaan ovat ilmoitusten mukaisia
  3. Mitä kautta eri kuljetuksia hoidetaan.

Yleisperiaate lienee että rajoitukset tulevat koskemaan sotilaallisia tarvikkeita humanitaarisen avun kulkiessa Gazaan esteettä; ongelmaksi muodostunee kaksikäyttöisten materiaalien määrittely. Toisaalta esimerkiksi muutoin rajoitettuja rakennustarvikkeita ovat kansainväliset avustusorganisaatioit saaneet helpotetusti viedä omiin rakennuskohteisiinsa.

Mm EU on valmis ottamaan vastuun Gazaan menevien tavaroitten tarkastamisesta, samoin on harkittu esimerkiksi avustuslaivojen tarkistusta YK:n toimesta jo lähtösatamissa. Israel harkitsee näkeekö se tällaiset tarkastukset luotettaviksi.


Reittien osalta vähemmälle huomiolle on jäänyt Egyptin rooli saarrossa. Egypti avasi Rafahin terminaalin Gazaan Mavi Marmaran välikohtauksen vuoksi, mutta rajoittaa henkilöliikennettä eikä salli tavarakuljetuksia. Kyse on mitä suurimmassa määrin poliittinen, sillä sekä Egypti että PA vastustavat saarron helpottamista – vaikka eivät uskaltaisi sitä julkisesti tunnustaakaan – pelätessään sen antavan Hamasille lisäpuhtia valtansa säilyttämiseksi. Myös kuuluisat tunnelit sijaitsevat Egyptin vastaisella rajalla. Niiden laajuutta kuvaa se, että merkittävä osa Gazassa tapahtuvasta autokaupasta tapahtuu tunneleiden kautta salakuljetettujen autojen varassa. Salakuljettajat olivat jo valittaneet liiketoimiensa kärsivän Rafahin terminaalin avaamisen vuoksi.

Gazan dumppaus Egyptille?

Israelista on esitetty ajatus jättää Gazan koko huolto Egyptin vastuulle ja Israelin irrottautuminen koko alueesta. Egypti ei ole lämmennyt ajatukselle ja katsoo Israelin dumppaavan koko ongelman Egyptin niskoille.

Tämä ajatus on lähellä jo viime Gazan sodan aikoihinkin esitettyä kolmen valtion mallia, jossa Gaza palautetaan Egyptin kontrolliin ja pääosat länsirantaa palautetaan Jordanian alaisuuteen, hieman laajentuneen Israelin ollessa se kolmas valtio. Nähdäkseni tällainen ratkaisu toisi mukanaan kestävää kehitystä poliittisesti ja ehkä Egyptikin voisi kiinnostua asiasta mikäli kansainvälisen yhteisön jo nyisinkin massiivinen apu suunnattaisiin tämän järjestelyn toteuttamiseen. (Aiheesta enemmän “The Three-State Option could solve Gaza Conflict”)

Aiheeseen liittyviä kirjoituksiani:

Standard