konfliktit, lähi-itä, Uncategorized

Jordanialaissheikki: Allah antoi Israelin juutalaisille

Jordanialainen uskonoppinut Sheikh Ahmad al-Adwan omaa poikkeuksellisen omaperäisen tulkinnan Koraanin opetuksista väittäessään käytännössä Allahin antaneen Israelin juutalaisille. Joulukuussa 2012 Sheikh al-Adwan vieraili Israelissa tapaamassa juutalaisia rabbeja keskustellakseen uskontojen välisestä liennyksestä. Hänen tällöin antamansa haastattelu on nyt julkaistu englanninkielisenä käännöksenä uutissivusto ‘Midan’ toimesta.

Haastattelussaan al-Adwan siteeraa useita koraanin säkeitä joissa hänen mielestään Allah testamenttaa pyhän maan juutalaisille kutsuen maata jopa nimellä Israel. Edelleen hän kyseenalaistaa Jerusalemissa muslimien al- Aqsaan liittyvät traditiot ja Temppelivuorta koskevat vaateet.

Jordanialaissheikki kritisoi myös palestiinalaisten tapaa käyttää siviilejä ihmiskilpinään; tämä tapa tuli hänelle tutuksi -70 luvulla jolloin hän omin silmin todisti konfliktia länsirannan arabien ja Jordanian armeijan välillä. Al-Adwan pitää palestiinalaisiksi itseään kutsuvien oikeutta omaan valtioon perusteettomana Allahin testamentattua maan juutalaisille.

Al-Adwanin ohella muutama muukin muslimioppinut on päätynyt vastaavalle kannalle.  Italian muslimineuvoston pääsihteeri Abdul Hadi Palazzin ajatukset näyttävät menevän yksi yhteen sheikin tulkinnan kanssa:
Palazzi accepts Israel’s sovereignty over the Holy Land, and says the Qur’an supports it as the will of God as a necessary prerequisite for the Final Judgment. He accepts Israel’s sovereignty over Jerusalem, if the rights of other religions are protected. He quotes the Qur’an to support Judaism’s special connection to the Temple Mount. (http://en.wikipedia.org/wiki/Abdul_Hadi_Palazzi)

Myös Muhammad Al-Hussaini (Leo Baeck Rabbinical College, London) omaa vastaavan “muslimisionistisen” kannan: Muhammad Al-Hussaini, a Muslim scholar, understands the text of the Qur’an to award the Holy Land to the Jews for all time, and he holds that Muslims can be convinced of this interpretation. (http://www.meforum.org/2464/quran-covenant-with-je… )

Jos al-Adwanin opetukset edustavat marginaalista islamin tulkinnan ääripäätä on päinvastainen tulkinta voittamassa alaa Islamilaisen kalifaatin toimesta. The Algemeinerin   haastattelussa amerikkalaissyntyinen IS aktivisti lupailee juutalaisille uutta holokaustia kunhan Irak ja Syyria on ensin saatu hallintaan. Tri Muhammad Al Atawneh, Lähi-idän osastolta Negevin Ben-Gurion yliopistolta, arvioi että nuoret ulkomaalaiset kalifaatin taistelijat näkevät toisaalta radikaalin islamin kansallisvaltioiden epäonnistumisen kautta ja toisaalta ammentavat islam-tietoisuutensa ei uskonnollisista lähteistä. Al Atawneh ei voi ymmärtää mitä tekstejä päitä leikkaavat radikaalit seuraavat.

IS(IS) 5-vuotissuunnitelma

Sheikh al-Adwanin ja IS:n (kalifaatin) tulkinnat islamista lienevät toistensa ääripäitä joiden väliin mahtuu lukematon määrä muita tulkintoja koskien mm Israelin olemassaolon oikeutusta ja muslimien toimintatapoja lähi-idässä. Minulle henkilökohtaisesti uskonnolliset tulkinnat – ovat ne sitten Koraanista, Raamatusta tai muista pyhistä kirjoituksista ja legendoista – juutalaisten oikeudesta kotimaahansa ovat merkityksettömiä. Israelin oikeutus olemassaoloonsa ja alueeseensa pohjaa mielestäni ensinnäkin ko etnis-kultuurisen ryhmän vuosistatoja kohtaamaan antisemitismiin ja toisaalta sen huipentumaan juutalaisten kansanmurhana, holokaustina, IIMS:n aikana. Tämän ainutlaatuisen kokemuksen myötä kansainvälinen yhteisö lopulta osoitti juutalaisille turvapaikan Palestiinan brittimandaatin alueelta. Toki näin uudelleensyntynyt Israel samalla loukkasi ja loukkaa edelleen alueen arabiasukkaiden oikeuksia mutta mainitsemani tausta huomioon ottaen juutalaisilla on mielestäni alueen arabeja suurempi oikeutus kotimaahansa.

Tätä aihetta käsittelen laajemmin pääblogini kirjoituksessa

Jordanian Sheikh: Allah gave Israel to the Jews

Standard
Balkan, lähi-itä

Itsenäisyydet valtapolitiikan pelinappuloina

Huomasin Transcend mediassa kiinnostavan vertailun eräänlaisesta tämän päivän geopoliittisesta blokkiutumisesta koskien kahden kiistanalaisen alueen itsenäistymistä. Palestiinan valtio julisti itsenäisyyden v. 1988 ja Kosovo puolestaan 2008. Tänään 106 YK:n jäsenvaltiota on tunnustanut Palestiinan itsenäisyyden ja 72 puolestaan Kosovon itsenäisyyden. Numeroita mielenkiintoisempaa on kuitenkin tunnustajien jakutuminen.

Maailman yhdeksästä väkirikkaimmasta maasta kahdeksan – kaikki muut paitsi USA – ovat tunnustaneet Palestiinan valtion; sen sijaan USA ainoana joukosta on tunnustanut Kosovon. Maailman 20 väkirikkaimmasta maasta 15 tunnustaa Palestiinan, mutta vain neljä (USA, Japani, Turkki ja Saksa) Kosovon.

Kun kansainvälinen oikeus – ICJ – totesi viime vuonna, ettei Kosovon itsenäisyysjulistus riko kansainvälistä lakia (koska siinä ei ole pykäliä liittyen itsenäisyysjulistuksiin) USA aloitti voimakkaan painostuksen jälleen; kuitenkin vain kolme maata – Honduras, Kiribati and Tuvalu – taipui tunnustamiseen.

Karkeasti 80-90 % maailman väestöstä tuntuisi valtiollisella tasolla kannattavan Palestiinan itsenäisyyttä mutta Kosovoa puolestaan vain 10-20 %. Kuitenkin läntinen valtavirtalehdistö (myös Suomessa) tuntuu pitävän Kosovon itsenäisyyttä toteutuneena todellisuutena kun taas Palestiinalaisten itsenäisyyttä haaveena joka ei koskaan toteudu ilman Israelilais-Yhdysvaltalaista hyväksyntää.

Kansainvälisessä politiikassa oikeus näyttää määräytyvän sen mukaan kuka tekee mitäkin itse asian ollessa sivuseikka. Henkilökohtaisesti en kannata kummankaan alueen itsenäisyyttä niin kauan kun se perustuu yksipuoliseen julistukseen, jos sen sijaan alueesta kiistelevät paikalliset osapuolet pääsevät asiasta kompromissiin suhtaudun lopputulemaan myönteisesti.

Pääblogissani – Ari Rusila’s BalkanBlog – olen käsitellyt useita molempien alueiden itsenäisyyteen liittyviä tekijöitä ja kiteytettynä päätelmäni ovat puoltaneet Kosovon osalta provinssin jakoa siten että pohjoisosa jatkaa Serbian yhteydessä ja etelä itsenäisenä ja Palestiinan osalta kannatan kolmen valtion mallia pragmaattisena ratkaisuna.


Standard
Balkan, lähi-itä, siviilikriisinhallinta

Historiahankkeet muokkaavat tulevaisuutta

Historiankirjahankkeet ovat nähdäkseni yksi keskeisimpiä alueellisten konfliktien pienimuotoisia aktiviteetteja rauhan rakentamisessa. Vaikka ylätasoilla neuvottelut ja yhteistyö ylipäänsä voivat olla olemattomia niin ruohonjuuritason kyky keskinäiseen vuorovaikutukseen voi ratkaisevasti luoda pohjaa rauhanomaiselle yhteiselolle tulevaisuudessa. Seuraavassa tuon esiin kaksi toisistaan poikkeavaa kirjahanketta; samalla kuitenkin korostan, ettei kirjat kuuluvat osana laajempaan kokonaisuuteen, jonka elementtejä ovat mm historianopettajien verkottuminen yli etnisten rajojen ja muut koulutusta laajemmat aktiviteetit.

Israelilais-palestiinalainen historiankirja on yksi osa “Peace Research Institute in the Middle East’n” aloitteista. Kirjaa valmisteli ensisijaisesti 18 historioitsijaa, joista kolmannes muita kuin israelilaisia tai palestiinalaisia. Hankkeen hyödyntämisen ongelmat puolestaan kuvastavat kuinka ylätason kommunikaatio-ongelmat kuitenkin voivat hidastaa ruohonjuuritason yhteistoimintaa. Pohja on kuitenkin olemassa enkä epäile sen leviävän nopeastikin kunhan tilanne muuttuu. Myös länsimaiselle lukijalle kirja on antoisa monipuolisen perspektiivinsä ansiosta ainakin lukemani tiivistetyn version pohjalta (LEARNING EACH OTHER’S HISTORICAL NARRATIVE: Palestinians and Israelis” )


Saman tyyppinen vaikkakin lopputulemaltaan hieman erilainen hanke on toteutettu myös Balkanilla. Kroatiassa, Bosnia-Herzegovinassa ja Serbiassa on aikaansaatu yhteisen projektin tuloksena yhteinen historiakäsitys – tosin kattaen tällä erää vain vuodet 1945-1990. Tuloksena aikaansaatu oppikirja “Ordinary People in an Extraordinary Country” kuvailee yhteistä historiaa Jugoslaviassa ns. tavallisten kansalaisten arkielämän tasolta nähtynä jolloin teoreettiset analyysit poliittisista motivaatioista ym ylätason toiminnoista ovat taka-alalla. Hankkeeseen on mainituissa maissa osallistunut yli 500 historianopettajaa. Kirja on ladattavissa englanniksi esim. pääblogini dokumenttiarkistosta.

Israelilais-Palestiinalaisen oppikirjan sisältäessä kaksi hyvin poikkeavaa perspektiiviä historiaan on Jugoslavia kirjassa pyritty esittämään yksi yhteisesti hyväksytty näkemys meneeseen aikakauteen. Oli lähestymistapa kumpi hyvänsä ja vaikka itse kirjat mielestäni ovat erinomaisia ei niiden soveltaminen käytäntöön pääse irti ympäröivästä yhteiskunnasta ja siinä vallitsevasta kulloisestakin politiikasta. Niinpä esimerkiksi Bosnia-Herzegovinassa kirjan käyttö ei ole toivotun laajuista johtuen mainitun valtion viimeaikaisesta kehityksestä. Kansainvälinen yhteisö on pyrkinyt pakottamaan Daytonin pohjalta etnisiä ryhmiä keskitetyn hallinnon – valtion – alle kun taas liittovaltion osat ja etniset ryhmät yhä voimakkaammin pyrkivät alueellisen (ja etnisen) autonomian lisäämiseen. (Ks esim kirjoitukseni Bosnia on the road to the EU, sorry to Dissolution ja Rethinking needed after Bosnian elections )

Hankkeet osoittavat prosessin kulttuurien väliseen dialogiin tai edes sietämiseen olevan pitkä mutta mahdollinen. Lähi-idän kirjahankkeen vetäjien (Dan Bar-On ja Sami Adwan) sanoin “Never doubt that a small group of committed teachers—Palestinian and Israeli—can change the world, or at least one part of it, when the time will be ripe.”

Standard
lähi-itä

Aikalisä lähi-itään

Paljon hehkutettu optimismi israelilais-palestiinalaisen konfliktin ratkaisemiseksi alkaa hiipua. USAhan teki ennen kongressivaaleja lahjontatarjouksensa Israelille, tarjotusta sisällöstä on eri versioita eikä sekään ollut selvää mitä vastineeksi vaadittu rakentamisen jäädytys ajallisesti ja laajuudeltaan piti sisällään. Niinpä korkeammalla tasolla nyt on otettu aikalisä;  USA, Israel, Egypti ja Saudi Arabia ovat hiljaisuudessa sopineet neuvottelupöytään palattavan ensi tammikuussa.

Aikalisää käytetään ensinnäkin potkut saaneen Obaman sovittelijana toimineen George Mitchellin korvaamiseen huhujen mukaan jopa UM Clintonilla. Toisekseen aikalisä on tarpeen Damaskuksessa jo aloitettujen Hamasin ja Fatahin keskinäisten sovintoneuvottelujen jatkamiseksi tavoitteena yhtenäinen Gazaa ja länsirantaa edustava palestiinalaisdelegaatio tammikuussa 2011. Epäselvää hieman on jatkuvatko Hamasin ja Israelin keskinäiset epäviralliset neuvottelut vielä Saksan välittäminä.

Obaman pöydällä oleva suunnitelma tarjonnee vanhan kahden mallin pohjalta Israelille ainoastaan vajaa 5 % länsirannasta. Tämä merkitsisi merkitsisi kymmenien setlementtien ja kahden kaupungin evakuointia ja tätä Israel tuskin kykenee nielemään sen enempää poliittisesti kuin turvallisuusriskienkään takia – vuoden 1967 rajoilta on qassameilla vain alle kymmenen kilometrin lentomatka Ben Gurionin lentokentälle ja vaivaiset parikymmentä kilometriä itse Tel Aviviin.

Oma ratkaisumallini on jo vuosia ollut sovittavat väestönsiirrrot (ks. esim “Gaza War – Could Balkan history show way out?” ) ja kahden valtion mallin korvaaminen kolmen valtion mallilla (“The Three-State Option could solve Gaza conflict” ). Moraalittomia, juhlapuheiden vastaisia jne myönnän mutta ehkä kuitenkin pragmaattisia. Miksei sitten suoraan lähdetä näitä malleja tutkailemaan. Mielestäni jenkkien republikaanisenaattori Sam Brownback osui ehkä asian ytimeen todetessaan

…the obstacle to pursuing such a plan (3-state plan/AR) comes not from the Palestinians, the Egyptians or the Jordanians, but from our own foreign policy establishment, which has sunk enormous resources into the two-state plan and hesitates to walk away. But the cause of peace requires an honest assessment of what has worked and what has not. The time has come to cut our losses on a failed experiment and pursue regional solutions that will lead to peace and prosperity in a troubled region.”

(Läntisen) kansainvälisen yhteisön kannalta tilanne on hieman samankaltainen kuin aiemmissa Balkanin sodissa ja niiden ratkaisuissa – hätiköidysti tehtyihin valintoihin on panostettu niin apljon arvovaltaa ja rahaa ettei virheitä voida tunnustaa – ei sitäkään, että avustusmiljardit valuvat jälkeäkään jättämättä hiekka-aavikoille (ks. esim Palestine – Placebo effect for people and society with 20 bn bucks )

Standard
lähi-itä

Lähi-itä – neuvotellaan(ko) taas?

Jälleen vaihteeksi alkaneet neuvottelut Israelin ja palestiinalaishallinnon kesken ovat jälleen kerran katkenneet. Kun rauhanomaista ratkaisun voisi olettaa olevan kaikille (poislukien sotateollisen kompleksin ja extremistit) jäädytettyä konfliktia parempi ratkaisu voi vain kysyä miksei ratkaisuun tälläkään kerralla näytetä kyettävän.

The security problems are real, so the solutions must be real, and not just on paper.”(Benjamin Netanyahu)

Itse ymmärrän valtaosan israelilaisista pelkäävän turvallisuutensa puolesta osin viime vuosisadan historian kokemustenkin perusteella. Itse maa on mitättömän pieni läntti mitättömän pienine väestöineen keskellä moninkertaista (ehkä mittaluokkaa 600x) vihamieliseksi koettua ympäristöä. Pienuudesta johtuen alue helposti saavutettavissa ja vahingoitettavissa vanhanaikaisinkin asein. Siksi ymmärrän Israelin pyrkimyksiä taata turvallisuutensa kehittynein nopean reagointikyvyn ja suuren tuhovoiman omaavin asejärjestelmin. Samoin ymmärrän maan olevan haluton ottamaan pienintäkään perusturvallisuuttaan vaarantavaksi oletettua riskiä. Eli vaikka jotain rauhanomaista toimintaohjelmaa pidettäisiinkin 99 prosenttisesti mahdollisena tai toivottavana niin se puuttuva prosentti voi johtaa toteutettavaan agressiiviseen käytäntöön.

Viime vuosina paine Israelia vastaan on kasvanut jopa USAssa. Kuluvana vuonna Pensylvaniassa sijaitsevan Lincolnin yliopiston professori Kaukab Siddique vaati Israelin vastaisessa mielenosoituksessa Washingtonissa Israelin tuhoamista ”kaikin mahdollisin keinoin”. ”Meidän tulee pysyä yhtenäisiä voittaaksemme, tuhotaksemme, hajottaaksemme Israelin – jos mahdollista rauhanomaisin keinoin –” jatkaen myöhemmin CBN:n haastattelutilaisuudessa juutalaisten ottaneen valvontaansa myös Yhdysvallat kielsi holokaustin tapahtuneen ja puolusti WTC:n pommittajaa vuoden 1993 pommi-iskussa kuten myös muita terrorismista tuomittuja.

“Jordan is Palestine and Palestine is Jordan.” (King Hussein)

Muistaakseni palestiinalaiset kansallisuus käsitteenä keksittiin vasta alle 100 vuotta sitten eli mielestäni voisi puhua länsirannalla asuvista jordanialaisista. Joka tapauksessa historialliset, kulttuuriset ja etniset tekijät huomioiden erikseen sovittavan länsirannan alueen liittäminen Jordaniaan vaikuttaisi luontevimmalta ratkaisulta jonkinlaisen järjestyksen ja kehityksen aikaansaamiseksi nyt kiistellyillä alueilla. Nähdäkseni Jordania on ainakin viimeiset viisi vuotta osoittanut varovaista aloitteellisuutta ottaa suurempi rooli alueella sillä eihän Israelilais-Palestiinalainen konflikti ei ole Jordaniankaan etu.

Itse olen jo pitkään propagoinut ns kolmen valtion mallia mm kirjoituksessani “The Three-State Option could solve Gaza Conflict”.


Gazan saarron voi olettaa toistaiseksi pysyvän varsinkin kun nyt alueelle on saatu ilmeisesti salakuljetettua jopa ilmatorjuntaohjuksia. Riippuen ohjusten tasosta voisi jopa liikenne Ben Gurioniin vaarantua. Hamasin vallassaolon myötä myös poliittinen ratkaisu Gazan suhteen tuntuu vaikealta koska Fatahin voi olettaa tukevan saartoa, Egypti osallistuu siihen (myös sisäisen “muslimiveljeskunnan” takia), Jordanialle ja Syyrialle asia on toisarvoinen; ulkopoliittisen kääpiön (EU) sanomisilla taas ei ole painoa julkilausumapapereiden painoa enempää.

Nähdäkseni rauha alueelle tulee vasta sitten kun Israel tuntee olonsa turvalliseksi; länsirannan, Jerusalemin, siirtokuntarakentamisen ja veden osalta uskoisin jonkinlaisen ratkaisun olevan mahdollinen, Gazan osalta tie lienee em turvallisuusaspektin takia pitkä ja kuoppainen.

Tällä hetkellä kriisin ratkaisuun vaikuttaa mielestäni Abbasin heikkous – toisaalta hänellä ei ole valtuuksia olla liian myöntyväinen ja toisaalta vaikka hän jotain sopisikin niin todellisen rauhanmallin Israelille voisi taata vain Hamas joka valitettavasti ei näytä neuvottelupöydässä olevan.

Standard
lähi-itä

Gazan saarto – totta vai tarua?

Gazan saattueen jälkimainingeissa keskeiseksi kysymykseksi julkisuudessa on noussut Gazan saarto. Valtavirtamedian uutisia seuraamalla välittyy kuva humanitaarisesta kriisistä ja Israelista sen yksinomaisena toteuttajana. Hieman erilaisen näkemyksen antaa Israelin ulkoministeriön julkaisemat tilastot kuin myös Israelin puolustusministeriön tilastot Gazan saarrosta ja sen “pitävyydestä”. Lähteitä voi luonnollisesti pitää puolueellisena, mutta faktat mielestäni kuitenkin auttavat hahmottamaan kokonaiskuvaa tilanteesta. Seuraavassa muutamia poimintoja:

  • Yli miljoona tonnia humanitaarista apua saapui Isrealista Gazaan viimeisen 18 kk:n aikana vastaten liki tonnin jokaista Gazan asukasta kohden.
  • Ensimmäisellä vuosineljänneksellä 2010 3,676 rekkaa vei Gazaan Israelista mm 48,000 tn ruokatarvikkeita, 40,000 tn viljaa, 2,760 tn riisiä, 1,987 tn vaatteita, 553 tn maitojauhetta jne. Lisäksi muslimien pyhäpäivien kunniaksi Israel toimitti 11,000 kpl karjaa Gazaan.
  • Huolimatta siitä, että Hamas käyttää sementtiä rautaa rakettiensa raaka-aineina näitä tarvikkeita silti kulkee Gazaan kansainvälisten partnereiden tarkastamina. Kuluvan vuoden ensineljänneksellä 23 tn rautaa ja 25 tn sementtiä virtasi alueelle. Edelleen viime toukokuussa Israel salli viedä 39 tn rakennusmateriaalia vahingoittuneen sairaalan korjaamiseksi.

  • YK:n raporttien mukaan 10% Gazan sähköstä tulee Egyptistä, 18% on kotitekoista ja 72% toimitetaan Israelista.
  • Vuonna 2009 1,1 mrd shekeliä (liki 300 miljoonaa US dollaria) siirrettiin Gazaan kansainvälisten organisaatioiden käyttöön ja palestiinalaishallinnon palkkojen maksuun.
  • Israel on kuljettanut jatkuvasti UNRWAn kustantamia koulutarvikkeita Gazaan koordinoiden parhaillaan mm 200,000 kannettavan tietokoneen siirtoa Gazan lapsille. Vuoden 2010 ensi neljänneksellä 250 rekkaa vei alueelle leluja, soittimia, liikuntavälineitä, jäätelökoneita jne Gazan lasten kesäleirien käyttöön.
  • Tyypillisen viikon aikana Israelista kulkee Gazaan noin 15,000 tn ruokaa, esimerkiksi toukokuun puolivälissä meni 100 rekkalastia eläinruokaa, 65 rekallista hedelmiä ja vihanneksia, 22 rekallista sokeria, 27 rekallista liha- ja kalatuotteita ja 40 rekallista maitotarvikkeita.
  • Palestiinalaisviranomaisten tilastojen mukaan viimeisten kolmen kuukauden aikana noin 3,000 arabia lähti Gazasta saamaan lääketieteellistä hoitoa. Vuoden 2009 aikana 10,544 potilasta seuralaisineen Gazasta sai lääketieteellistä hoitoa Israelissa kun taas vain 214 matkusti hoitoa saamaan Jordaniaan ja 563 Egyptiin. Sen sijaan Hamas yritti estää 87 potilaan lähdön Gazasta Israeliin hoitoa saamaan.

Humanitaarinen kriisi?

Elinolot Gazan kaistaleella varmasti ovat kaukana hyvistä mutta pahempiakin katastrofeja maailmasta varmaan löytyy. Tässä muutama tilastopoiminta:

  • Gazan asukkaiden elinikäarvio (2010) on 73,86 vuotta, mikä on korkeampi kuin esimerkiksi Virossa, Malesiassa, Jamaikalla ja Bulgariassa.
  • Imeväisikäisten kuolleisuus on 17,71 per 1000, joka on matalampi kuin esimerkiksi Kiinassa, Jordaniassa ja Thaimaassa.
  • Noin 20 % Gazan asukkaista omistaa henkilökohtaisen tietokoneen, joka luku on suurempi kuin esimerkiksi Portugalissa, Brasiliassa, Saudi Arabiassa ja Venäjällä, myös laajakaistayhteys on saatavilla.
  • Puhelinverkkoyhteydet ovat kehittyneet ja 81% Gazan talouksista omaa myös kannettavan puhelinyhteyden.
  • Noin 70% Gazalaisista omistaa TV:n ja radion voiden seurata Palestiinalaishallinnon tai Israelin lähetyksiä tai sateliittikanavia.


Saarto lievenee

Flotillan jälkeen saarron tilannetta on ryhdytty pohtimaan uudelleen. Toisaalta kansainvälinen yhteisö laajalti vaatii saarron purkua ja toisaalta Isrealissakin saarron vaikuttavuus on asetettu kyseenlaiseksi nykymuodossaan. Keskeisiä tekijöitä saaron jatkopohdinnoissa nähdäkseni ovat seuraavat:

  1. Mitkä tarvikkeet/palvelut sisällytetään saarron piiriin ja mitkä ei
  2. Kenellä on valvontavastuu siitä, että kuljetukset Gazaan ovat ilmoitusten mukaisia
  3. Mitä kautta eri kuljetuksia hoidetaan.

Yleisperiaate lienee että rajoitukset tulevat koskemaan sotilaallisia tarvikkeita humanitaarisen avun kulkiessa Gazaan esteettä; ongelmaksi muodostunee kaksikäyttöisten materiaalien määrittely. Toisaalta esimerkiksi muutoin rajoitettuja rakennustarvikkeita ovat kansainväliset avustusorganisaatioit saaneet helpotetusti viedä omiin rakennuskohteisiinsa.

Mm EU on valmis ottamaan vastuun Gazaan menevien tavaroitten tarkastamisesta, samoin on harkittu esimerkiksi avustuslaivojen tarkistusta YK:n toimesta jo lähtösatamissa. Israel harkitsee näkeekö se tällaiset tarkastukset luotettaviksi.


Reittien osalta vähemmälle huomiolle on jäänyt Egyptin rooli saarrossa. Egypti avasi Rafahin terminaalin Gazaan Mavi Marmaran välikohtauksen vuoksi, mutta rajoittaa henkilöliikennettä eikä salli tavarakuljetuksia. Kyse on mitä suurimmassa määrin poliittinen, sillä sekä Egypti että PA vastustavat saarron helpottamista – vaikka eivät uskaltaisi sitä julkisesti tunnustaakaan – pelätessään sen antavan Hamasille lisäpuhtia valtansa säilyttämiseksi. Myös kuuluisat tunnelit sijaitsevat Egyptin vastaisella rajalla. Niiden laajuutta kuvaa se, että merkittävä osa Gazassa tapahtuvasta autokaupasta tapahtuu tunneleiden kautta salakuljetettujen autojen varassa. Salakuljettajat olivat jo valittaneet liiketoimiensa kärsivän Rafahin terminaalin avaamisen vuoksi.

Gazan dumppaus Egyptille?

Israelista on esitetty ajatus jättää Gazan koko huolto Egyptin vastuulle ja Israelin irrottautuminen koko alueesta. Egypti ei ole lämmennyt ajatukselle ja katsoo Israelin dumppaavan koko ongelman Egyptin niskoille.

Tämä ajatus on lähellä jo viime Gazan sodan aikoihinkin esitettyä kolmen valtion mallia, jossa Gaza palautetaan Egyptin kontrolliin ja pääosat länsirantaa palautetaan Jordanian alaisuuteen, hieman laajentuneen Israelin ollessa se kolmas valtio. Nähdäkseni tällainen ratkaisu toisi mukanaan kestävää kehitystä poliittisesti ja ehkä Egyptikin voisi kiinnostua asiasta mikäli kansainvälisen yhteisön jo nyisinkin massiivinen apu suunnattaisiin tämän järjestelyn toteuttamiseen. (Aiheesta enemmän “The Three-State Option could solve Gaza Conflict”)

Aiheeseen liittyviä kirjoituksiani:

Standard