lähi-itä, MENA, siviilikriisinhallinta, Suomen ulkopolitiikka, Suomi ja Pohjola

Palestiinalaisetkin harkitsevat Jordaniaa itsenäisyyden sijaan

PLO:n veteraaniedustajiin ja Fatahin perustajiin kuuluva Farouk Kaddoumi pudotti viime viikolla uutispommin.  Haastattelussaan Al-Quds Al-Arabi uutislehdelle hän totesi, että Jordanian tulee liittää Länsiranta valtioonsa ja piti sitä myös positiivisena kehityksenä. Kaddoumin ohella Jordanian prinssi Hassan bin Talal totesi hiljattain palestiinalaisia tavatessaan länsirannan olevan alunperin osa Jordanian Hashemite kuningaskuntaa lisäten kahden valtion ratkaisun olevan nykyaikana irrelevantti. Molemmat kommentit kuvastavat sitä, että lähi-idän eri osapuolet näkevät viime vuosikymmenet ajetun kahden valtion mallin tulleen tiensä päähän.

Lähi-idän konfliktin ratkaisuksi on esitetty kahden valtion (Israel, Palestiina), yhden valtion (Isralestine, muistaakseni Gaddafin keksimä ilmaus), kolmen valtion (Israel, länsiranta, Gaza) ja itse lobbaamaani kolmen valtion palautusmallia. Yhtenä helppona vaihtoehtona tietysti on nykytilan jatkaminen jäätyneen konfliktin tapaan jolloin ei tarvitse tehdä mitään.

Nyt esitetty Jordania optio, kuten aiemmat Egyptiläis-Jordanialainen ratkaisu ja jaettu Jordanialais-Egyptiläinen hallinto, on hyvin lähellä itse jo vuosia propagoimaani kolmen valtion palautusmallia (kutsuttu myös nimellä “no-state option”), jossa länsirannasta Israelin kanssa sovittavat osat palautetaan Jordanian alaisuuteen ja Gaza Egyptin alaisuuteen. Sopimuksen hiomiselle hyvän pohjan nähdäkseni antaa Olmertin viimeinen esitys vuonna 2008 , jossa on ehkä päästy lähimmäksi Palestiinalaishallinnon ja Israelin yhteistä näkemystä keskinäisten kiistakysymysten ratkaisemiseksi.

Historiasta sen verran, että Kansainvälisen oikeuden kannalta alue oli osa (Turkin) ottomaanien valtakuntaa 1517-1917 jolloin Turkin hävittyä IMS:n se jaettiin Ranskan ja Britannian mandaatteihin – nykyinen Libanonin ja Syyrian alue Ranskan alaisuuteen, nykyinen Israel, länsi-ranta ja Jordania Britannian mandaatiksi. Kansainliitto valtuutti Britannian muodostamaan Palestiinaan juutalaisten kotimaa ja edistämään juutalaisten asutustoimintaa mandaatillaan. V. 1923 Britannia jakoi mandaattinsa kahteen hallinnolliseen alueeseen – juutalaisia varten varattiin Jordan joen länsipuolinen alue (mm nykyinen länsiranta) ja joen itäpuolisesta alueesta muodostettiin Palestiinan arabeille Trans-Jordaniaksi (vuodesta 1946 Jordaniaksi) kutsuttu alue.

YK:n yleiskokous uudisti aiemman Kansainliiton päätöksen muodostaa juutalaisten kotimaa – juutalaisvaltio – yleiskokouksessaan 1947. Kokouksen päätöslauselma 181 esitti myös Palestiinan jakamista juutalaisvaltioon ja arabivaltioon jonka ehdotuksen juutalaiset hyväksyivät perustaen Israelin valtion 1948. Arabit kuitenkin hyökkäsivät Jordan joen yli ja liittivät nykyisin länsirantana tunnetun alueen (Trans-)Jordaniaksi. Alue palautui Israelin hallintaan kuuden päivän sodan jälkeen 1967. Jordania luopui virallisesti laillisista oikeuksistaan Länsirantaan v. 1988.

The three-state solution essentially replicates the situation that existed between the 1949 Armistice Agreements and the 1967 Six-Day War. Beginning in 1949, Egypt occupied the Gaza Strip, Jordan occupied the West Bank and East Jerusalem, and no Palestinian Arab state existed. In 1950, Jordan officially annexed the West Bank and granted the Arab residents Jordanian citizenship.

Edellä kuvattua aihepiiriä käsittelen tarkemmin pääblogini artikkelissa

Palestinians Put Jordanian Option on the Table

Vallatut ja palautetut alueet

Aiheesta lisää mm seuraavissa kirjoituksissani neuvottelujen viitekehyksestä ja ratkaisumalleista:

Standard
Suomi ja Pohjola

PerusPuna kolmea suurta parempi hallituspohja

Vaalijytkyn jälkeistä hallituspohjaa ollaan puuhaamassa kolmen (keski)suuren ympärille hämmästyttävän valtamedian levittämän konsensuksen vallassa. Kokoomusvetoisissa hallitustunnusteluissa näyttää vaivattomasti unohtuvan vaalien antama tuomio paremminvoivien etua ajaneen hallituksen historiallisen suuri tappio. Persujen menestys mielestäni voi luoda mahdollisuuden uuden rakentamiseen eikä vain impivaaralaisen peruutuspeiliin katsonnan.


Persujen menestystä on kauhisteltu ja itsekukin voi vapaasti naureskella niin persujen copy-paste ohjelmille kuin useille heidän stereotyyppisille edustajilleenkin. Itse kuitenkin antaisin persuille arvoa siinä, että he ainakin ovat saaneet hieman liikettä tähän pysähtyneisyyden aikaan, ovat mielestäni olleet todellinen “korva” ja “toivo” laajoissa kansankerroksissa velloville tuntemuksille ja ovat selkokielisesti yksinkertaistaneet monitahoisia ongelmia; kriitikoiden vähättely impivaaralaisina punaniskoina on samalla äänestäjien ja myös demokratian aliarvostamista.

Mielestäni kriittisyys – esittäjästä riippumatta – EU:ta, talouskriisin vakautusmenetelmiä, ympäristöpoliittisia näennäisaktiviteetteja, maahanmuuttopolitiikkaa ja maan tapoja ym kohtaan auttoi kirittämään myös toteutetun linjan kannattajia ja kokeneempia puolueita parempiin argumentteihin ja ehkä myös laadukkaampaan politiikkaan jatkossa.

Itse näkisin vaalituloksen selvänä tappiona hallituksen vetämälle linjalle koskien yhden totuuden politiikkaa EU:n/euron talouskriisin suhteen kuin myös suhteessa toteutettuun eriarvoistamiskehitykseen – paremminvoivien etuja ajava politiikalle löytyi vaaleissa vaihtoehtoja ja myös kannatusta.

Mielestäni nyt ollaan tekemässä väärää kompromissia puuhaamalla kolmen suurimman hallitusta. Itse näkisin nyt mahdollisuuden blokata kokoomus kokonaan ulos hallituksesta keräämällä uusi hallitus vasemmiston, persujen ja rkp:n ympärille. Tällöin kompromissia ei tarvitse vääntää rahapiirien tärkeimmän edustajan kanssa vaan ns. tavallisten kansalaisten edustajien kanssa. Esimerkiksi melko keskeisessä sosiaali- ja veropolitiikassa vasemmiston luulisin löytävän suurestikin yhdistäviä tekijöitä persujen kanssa. Arvojen osalta en usko maahanmuuttokysymyksen muodostavan ylivoimaista estettä yhteistyölle ovathan persut ilmoittaneet tyytyvänsä jo aiemmin harjoitettuun – kiristyneeseen – käytäntöön.

Standard
siviilikriisinhallinta, Suomi ja Pohjola

Egyptin suunta vaakalaudalla


Egyptin 1919 vallankumouslippu

Tunisiasta alkanut nyt Egyptissä jatkuva arabimaailman myllerrys on näiden ensimmäisten tapausten osalta mielestäni hyvin kiinnostavia lähtökohdiltaan: mellakoiden taustalla on sosiaalista epätasa-arvoa, huima työttömyys, häikäilemätön turvakoneisto, demokratiavaje ja korruptiokritiikkiä. Mielenosoituksissa varsinkin Egyptissä on vahvaa vasemmistolaista leimaa monien aktivistien tullessa ammattiliittojen piiristä ja vaatiessa poliittisten vankien vapautuksen sekä vapaiden vaalien ohella mm minipalkkaa ja työttömyyskorvausta. Molemmissa maissa sen sijaan toistaiseksi radikaalit islamistiset teemat eivät ole vielä esillä; kuitenkin Egyptissä Muslimiveljeskunta on parhaiten organisoitu oppositioliike omaten merkittävän rahoituksen ja voi hyvinkin päästä määräävään asemaan muutoin sekalaisessa protestoijien joukossa. Mainitun veljeskunnan on myös ajateltu voivan liittoutua tarvittaessa taloudellisen eliitin kanssa jolloin kansalaisoikeuksia vaatinut kumous muuntuisikin uskonnolliseksi/konservatiiviseksi/porvarilliliseksi vallankaappaukseksi.

Itse näkisin tulevaisuudessa kolme pääskenaariota: Ensinnäkin armeija voisi vielä pelastaa Mubarakin toistaiseksi, toiseksi armeijan pysytellessä neutraalina sekulaari “vasemmistolainen” kansannousu voi johtaa kohden demokraattisempaa yhteiskuntaa ja kolmanneksi muslimiveljeskunta voi muodostaa Islamilaisen tasavallan. Ratkaiseva merkitys on armeijan tuki ja kuinka hyvin hajanainen oppositio onnistuu yhdistämään pyrkimyksensä.

Suunnan valinta vaikuttaa vääjäämättömästi myös naapurimaihin erityisesti Israeliin. Muslimiveljeskunnalla on merkittävä asema Hamasin piirissä, Islamilaistasavalta voisi häivyttää rajaa Gazaan ja tällöin propagoimani “kolmen valtion” malli saisi aivan uuden ulottuvuuden (mallista ja Israelilais-Palestiinalaisesta rauhanprosessita ks esim PaliLeaks, land swaps and desperate search of peace )

Joka tapauksessa palolla on potentiaalia levitä, Libanon on jo Hizbollahin käsissä, Jemen ehkä menee islamisteille nopeastikin jne. Egyptin jälkeen Saudi Arabia olisi vaikutuksiltaan todella iso ruumis ja silloin USAn liittolaiset arabimaailmassa olisivatkin vähissä ja geopoliittiset asetelmat päälaellaan. Toivottavasti Suomi ja EU:kin löytävät oman peruslinjansa demokraattisten voimien tukijana irtautuen USAn lyhytjänteisen diktatuureja tukevan liittolaispolitiikan otteesta.

Standard
Kosovo näkökulmani, lähi-itä, siviilikriisinhallinta, Suomi ja Pohjola

Pommi ja pommeja

Islamic Caliphate

Moskovan lentokenttäpommin osanottojen ja kauhistelujen jälkeen pahoin pelkään seuraavan skenaarion toistuvan jälleen kerran: Venäjän turvallisuuspalvelut tiukentavat tiedonhankintaa ja aktiviteettejaan Kaukasuksella; otteet ovat rajuja, ihmisoikeuksia loukataan, terroristeja jahdatessa kuollee lukuisia sivullisiakin ja ehkä joku asiasta raportoiva toimittajakin pääsee hengestään; EU seuraa huolestuneena tilannetta ja tuomitsee toimet, vaatii olojen demokraattista kehitystä alueella ym; uusi paukku aloittaa kierroksen taas alusta ja virkamiehillä riittää puuhaa lausuntojen sorvauksissa.

Koska Venäjältä ei siis mitään mullistavaa lentokenttätapahtumien jälkeen ole odotettavissa olen itse kääntänyt katsetta al-Jazeeran suuntaan. Lähi-idässähän poksahti viikonloppuna alueellisesti WikiLeaksia suurempi pommi kun al-Jazeera päätti aloittaa yli 1600 tuoreen neuvotteludokumentin julkaisun koskien Israelilais-Palestiinalaisia rauhanneuvotteluja 1999-2010. Jo julkaistun aineisto-osan perusteella odotettavissa on mielenkiintoisia lukuhetkiä. Muutama mieleenkintoinen päätelmä pisti silmiini:

* Ennen viime Gazan sotaa – josta EU:kin nosti älämölöä – Israel tiedotti operaatiosta etukäteen. Samoin PLO ja Israelin edustajat yhdessä keskustelivat aktivistien tappolistasta Gazassa.

* PLO hyväksyi Israelin tunnustamisen juutalaisvaltiona.

* Palestiiinalaisille kaavailtu oikeus palata sodissa menetyille alueille kuitattiin muodollisella, erikseen valittavalla, 5.000 henkilön määrällä.

* PLO hyväksyi yhtä lukuunottamatta kaikkien itä-Jeruslemin setlementtien liittämisen Israeliin.

* Vuoden 1967 jälkeen länsirannelle rakennetuista setlementeistä pääosa liitettäisiin Israeliin käsittäen n. 80 % uudisasukkaista.

Vaikka muutamasta kylästä näytti vielä olevan kiistaa eikä Hamasin mielipidettä ilmeisesti ole kysytty – tai kaikkia sen johtajia ei yhdessä vielä ole ehditty tappaa – niin sopimushan vaikuttaisi liki valmiilta ja konflikti ratkaistulta. Tämän luulisi helpottavan kvintetin työtä parin viikon kuluttua.

Standard
Suomi ja Pohjola

Pohjolan konfederaatio myötätuulessa

Yllättävä mielipidetutkimus pomppasi juuri silmiini Uuden Suomen sivuilta. Pohjoismaiden neuvoston julkistaman tutkimuksen mukaan jopa 42 prosenttia Pohjoismaiden väestöstä suhtautuu hyvin myönteisesti tai myönteisesti Pohjoismaiden yhdistymiseen liittovaltioksi, jolla olisi yhteinen valtiosääntö ja valtionpäämies. Toisaalta 40 prosenttia suhtautuu kielteisesti ja 18 prosenttia hyvin kielteisesti varsinaiseen poliittiseen liittovaltioon. Perusteluksi kansalaiset ilmoittavat huolen lähidemokratian ja kansallisen identiteetin häviämisestä. Tutkimukseen osallistui yhteensä yli 1 000 kansalaista kaikista Pohjoismaista. Suomalaisia vastaajia oli 201.

Mielestäni idea ei ole aivan mieletön. Erilaisissa vertailuissa Pohjoismaat sijoittuvat aika usein sekä sijoituksiltaan lähekkäin toisiaan että ryhmänä parhaimmistoon lähes vertailusta riippumatta. Yhdistävänä tekijänä nähdäkseni voisi olla ns pohjoismainen hyvinvointivaltio, sen demokratiamalli ja yhteiskunta suhteellisen onnistuneena kombinaationa vapaata markkinataloutta ja valtiososialismia.
Itse valtion mallina nähdäkseni konfederaatio voisi olla hyvä (pehmeä) alku, siinähän juuri mitään ei tapahdu tai muutu ellei jäsen/osavaltio asiaa hyväksy. Tätä mallia olen suositellut aiemmin Bosniaan sikälöisen poliittis-hallinnollisen syöksykierteen oikaisemiseksi. (Ks esim. Rethinking needed after Bosnian elections).

Konfederaatiota olisi ehkä kutsuttavissa itsenäisten valtioiden liitoksi. Toinen ääripäähän saattaisi olla keskusjohtoinen (unitaarinen) valtiomalli, kehitysvisiona jatkossa voisi olla myös liittovaltio (federaatio) kunhan yhteiselosta ensin olisi karttunut tarpeeksi kokemuksia.
Jos pohjoismaista yhteistyötä lähdetään tiivistämään muodolliseen valtiorakenteen muuttamisen suuntaan niin mielelläni näkisin Islannin mukana kehityksessä. Yksi visio voisi olla myös Mini-Hansa Balttian mukaantulon myötä mutta aivan tähän en vielä jaksa uskoa. Joka tapauksessa pohjoinen blokki olisi mielestäni merkittävästi suurempi peluri kansainvälisen politiikan areenoilla kuin samat valtiot erikseen.

Standard