lähi-itä, MENA

Palestiinan YK farssi ei ratkaise mitään

Palestiinalaisvaltion YK-käsittelyn nyt alkaessa kertaan jälleen yhden (oman) näkemykseni historiasta ja mm setlementtien laillisuudesta/laittomuudesta sekä vaihtoehtoisista teistä pysyvämpiin ratkaisuihin:

Kansainvälisen oikeuden kannalta alue oli osa (Turkin) ottomaanien valtakuntaa 1517-1917 jolloin Turkin hävittyä IMS:n se jaettiin Ranskan ja Britannian mandaatteihin – nykinen Libanonin ja Syyrian alue Ranskan alaisuuteen, nykyinen Israel, länsi-ranta ja Jordania Britannian mandaatiksi. Kansainliitto valtuutti Britannian muodostamaan Palestiinaan juutalaisten kotimaa ja edistämään juutalaisten asutustoimintaa mandaatillaan. V. 1923 Britannia jakoi mandaattinsa kahteen hallinnolliseen alueeseen – juutalaisia varten varattiin Jordan joen länsipuolinen alue (mm nykyinen länsiranta) ja joen itäpuolisesta alueesta muodostettiin Palestiinan arabeille Trans-Jordaniaksi (vuodesta 1946 Jordaniaksi) kutsuttu alue. YK:n yleiskokous uudisti aiemman Kansainliiton päätöksen muodostaa juutalaisten kotimaa – juutalaisvaltio – yleiskokouksessaan 1947. Kokouksen päätöslauselma 181 esitti myös Palestiinan jakamista juutalaisvaltioon ja arabivaltioon jonka ehdotuksen juutalaiset hyväksyivät perustaen Israelin valtion 1948. Arabit kuitenkin hyökkäsivät Jordan joen yli ja liittivät nykyisin länsirantana tunnetun alueen (Trans-)Jordaniaksi. Alue palautui Israelin hallintaan kuuden päivän sodan jälkeen 1967.

Länsiranta ei ole koskaan kollektiivisesti kuulunut Palestiinan arabeille eli ns. “palestiinalaisille”. He omistavat siellä vain yksityistontteja kuten juutalaisetkin. YK:n päätöslauselma 242 vuodelta 1967 ei myöskään tunne “Palestiinan arabikansaa”, jolta olisi viety maa joka pitäisi heille palauttaa. Tämä mielikuvituskansa keksittiin vasta vuonna 1968. Aiempien vainojen ja lopulta holokaustin jälkeen juutalaisille osoitettiin mitättömän pieni – noin Uudenmaan kokoinen – läntti turvasatamaksi, jota he alinomaa ovat joutuneet puolustamaan vihamielisiä arabivaltioita ja yksittäisiä terroristiryhmittymiä vastaan. Alueen pienuus ja em ulkoinen vihamielisyys osittain selittää Israelin ehkä ylikorostuneen turvallisuusajattelun joka vaikeuttaa kompromissien etsintää ja hyväksyntää.

Nähdäkseni YK prosessi ei palvele rauhan aikaansaamista alueelle, päinvastainenkin on mahdollista. Konfliktiin on olemassa lähinnä vain huonoja tai vielä huonompia ratkaisuja. Mielestäni mikään ulkopuolelta pakottettu ratkaisu (jos sellaista edes olisi näköpiirissä) ei toimi, tämä nähtiin jo Kosovon tapauksessa. Vain osapuolten keskinäiset neuvottelut voivat aikaansaada kompromissiratkaisun. Pääratkaisuvaihtoehtoja ovat mm yhden valtion malli, kahden valtion malli, itse parhaana pitämäni kolmen valtion malli (Gaza Egyptille, länsiranta soveltuvin osin Jordanialle ja Israel nykyisellään pääsetlementeillä täydennettynä). Jos eniten kansainvälistä kannatusta omaavaan kahden valtion malliin päädytään niin nähdäkseni Olmertin ehdotus 2008 neuvottelujen päätteeksi on toistaiseksi pitkälle menevin malli.

Israelilais-Palestiinalais konfliktista taustoitusta lisäksi esimerkiksi näissä kirjoituksissani:

Israeli-Palestinian Conflict – Negotiation Slot for a Month
PaliLeaks, land swaps and desperate search of peace
Fatah-Hamas Deal: Three Scenarios
The Third Intifada – To Fade or Escalate

Standard
Kosovo näkökulmani, lähi-itä, siviilikriisinhallinta, Suomi ja Pohjola

Pommi ja pommeja

Islamic Caliphate

Moskovan lentokenttäpommin osanottojen ja kauhistelujen jälkeen pahoin pelkään seuraavan skenaarion toistuvan jälleen kerran: Venäjän turvallisuuspalvelut tiukentavat tiedonhankintaa ja aktiviteettejaan Kaukasuksella; otteet ovat rajuja, ihmisoikeuksia loukataan, terroristeja jahdatessa kuollee lukuisia sivullisiakin ja ehkä joku asiasta raportoiva toimittajakin pääsee hengestään; EU seuraa huolestuneena tilannetta ja tuomitsee toimet, vaatii olojen demokraattista kehitystä alueella ym; uusi paukku aloittaa kierroksen taas alusta ja virkamiehillä riittää puuhaa lausuntojen sorvauksissa.

Koska Venäjältä ei siis mitään mullistavaa lentokenttätapahtumien jälkeen ole odotettavissa olen itse kääntänyt katsetta al-Jazeeran suuntaan. Lähi-idässähän poksahti viikonloppuna alueellisesti WikiLeaksia suurempi pommi kun al-Jazeera päätti aloittaa yli 1600 tuoreen neuvotteludokumentin julkaisun koskien Israelilais-Palestiinalaisia rauhanneuvotteluja 1999-2010. Jo julkaistun aineisto-osan perusteella odotettavissa on mielenkiintoisia lukuhetkiä. Muutama mieleenkintoinen päätelmä pisti silmiini:

* Ennen viime Gazan sotaa – josta EU:kin nosti älämölöä – Israel tiedotti operaatiosta etukäteen. Samoin PLO ja Israelin edustajat yhdessä keskustelivat aktivistien tappolistasta Gazassa.

* PLO hyväksyi Israelin tunnustamisen juutalaisvaltiona.

* Palestiiinalaisille kaavailtu oikeus palata sodissa menetyille alueille kuitattiin muodollisella, erikseen valittavalla, 5.000 henkilön määrällä.

* PLO hyväksyi yhtä lukuunottamatta kaikkien itä-Jeruslemin setlementtien liittämisen Israeliin.

* Vuoden 1967 jälkeen länsirannelle rakennetuista setlementeistä pääosa liitettäisiin Israeliin käsittäen n. 80 % uudisasukkaista.

Vaikka muutamasta kylästä näytti vielä olevan kiistaa eikä Hamasin mielipidettä ilmeisesti ole kysytty – tai kaikkia sen johtajia ei yhdessä vielä ole ehditty tappaa – niin sopimushan vaikuttaisi liki valmiilta ja konflikti ratkaistulta. Tämän luulisi helpottavan kvintetin työtä parin viikon kuluttua.

Standard
Balkan, lähi-itä, Siviilikiisinhallinta

Välähdyksiä ulkopolitiikan haasteista

Ulkopolitiikan ja median fokus tuntuu painottuvan Korean niemimaalle. Kuitenkin uskoisin kyseisen konfliktin eskaloituneenakin olevan alueellisesti ja ajallisesti hyvin rajoittunut ja loppuvan konsanaan kunhan Kiina saa lopullisesti tarpeekseen naapurinsa poukkoilusta ja sallii P-Korean nykyjohdon syrjäyttämisen ja Koreoiden yhdistymisen.

Tätä odotellessa lähi-itä on ja pysyy agendalla. Kahden valtion mallia ajava kansainvälisen yhteisön tiekartta näyttää johtavan umpikujaan.  Tämän tiimoilta näinä päivinä käytäneen diplomaattista kamppailua kymmenkunnassa EU maassa (Suomi mukaanlukien) siitä miten suhtautua Palestiinalaisalueiden yksipuoliseen itsenäisyysjulistukseen. Jos Suomi pitää mm Kosovon casessa omaksumansa linjan niin suhtautumisen voisi odottaa olevan myönteinen; vai opittiinko aiemmasta tapauksesta mitään ja pidättäydytään hätiköidyistä teatteritempuista? (Konfliktin ratkaisusta lisää esim. Time-Out for Israeli-Palestinian talks” )

Samaan aikaan Suomen ulkopoliittinen johto on kiinnittänyt huomiotaan Valko-Venäjän vaalien rehellisyyteen. Mitenkään ko vaaleja vähättelemättä olisin kiinnostunut kuitenkin kuulemaan onko Suomi viimeinkin valmis uudelleenarvioimaan Kosovon tilannetta. Provinssihan piti omat vaalinsa toista viikkoa sitten, voittajaksi selviytyi jälleen pääministeri Thaci joka viime viikolla aivan virallisellakin tasolla liitettiin järjestyneeseen rikollisuuteen ja elinkauppaoikeudenkäyntiin. Euroopan neuvostolle raportin laatineen sveitsiläisen hra Martyn tutkimustulosten pohjalta Sveitsissäkin jo vakavisaan kysytään Was recognising Kosovo a diplomatic mistake?” . Tässäpä tiivistelmää:

How much responsibility should Switzerland bear, considering it was one of the first nations to recognise Kosovo’s independence? There have been criticisms expressed in the Swiss media this week of Switzerland’s diplomatic move, following a Council of Europe report accusing Kosovo’s leader of heading a mafia-style organisation. Swiss politician Dick Marty, who led the investigation, has criticised the international community sharply. According to Marty, the European Union, the United States and the United Nations were all aware of the crimes committed by the Kosovo Liberation Army (KLA), but turned a blind eye in favour of short-term stability. His report accuses Thaci of being the head of an organised crime ring during the Kosovo Albanian guerrilla war against Serbia in the late 1990s – a ring that assassinated opponents and trafficked in drugs as well as organs harvested from murdered Serbs.

Itsekin olen kirjoitellut tästä Kosovon järjestyneen rikollisuuden ja provinssin poliittisen johdon suhteesta useita artikkeleita pari vuotta vaan niistähän ei tarvitse välittää (mm “Balkan Route – Business as usual” ja “Quadruple Helix – Capturing Kosovo” ja elinkaupasta myös New Cannibalism in Europe too? ) . Kun nyt aihe näyttää väkiinkin tulevan arvovaltaisemmin esiin niin toivoisin Suomenkin UM päivittävän positioitaan. Asian helpottamiseksi muutama oma vaihtoehtoni hehkutetun “dignified foreign policy”n linjanvedoiksi:

a) todetaan ettei Suomi tiennyt tukevansa mafiavaltion perustamista (tässä vaihtoehdossa tulisi kyllä kaikkien briiffaajien asema uudelleenarvioida koska kaikki läntiset tiesdustelupalvelut ovat tienneet ja raportoineet Kosovon järjestyneen rikollisuuden ja poliittisen johdon yhteyksistä)

b) todetaan Suomen tienneen tukevansa järjestyneen rikollisuuden vallankaappausta ja tehneen poliittisen päätöksen siitä huolimatta (tätähän politiikka on mutta ellei asiaa ryhdytä korjaamaan lienee turha mainostaa uljkopolitiikan uusia toimintatapoja)

c) todetaan kuten edellä b) vaihtoehdossa ja lisäksi tutkitaan onko Suomeen talletettu Kosovon mafioiden tuloja (kuten Sveitsi nyt tutkii) ja ovatko Kosovosta Suomeen saapuneiden muuttajien yhteydet Kosovon mafioihin merkittäviä (tämä vaihtoehto siirtää painopisteen poliittisista linjauksista rikollisoikeudellisiin kysymyksiin jolloin poliittinen uudelleenarviointi on helppo haudata)

d) todetaan kuten edellä c) vaihtoehdossa ja lisäksi perutaan tunnustus Kosovon itsenäisyydelle (osa EU maista ja yli sata YK:n jäsenmaata ei sitä ole koskaan tunnustanutkaan); pidättäydytään YK:n turvaneuvoston voimassaolevassa päätöslauselmassa 1244 ja pohditaan provinssin statusta uudelleen Pristinan ja Belgradin keskinäisten neuvottelujen tulosten pohjalta (Sveitsin ulkoministeri muuten kieltäytyi tänään vastaanottamasta maan albaanidiasporan hänelle myöntämää kunnianosoitusta Kosovon itsenäisyyden tunnustamisesta).

Helppo arvaus on ensinnäkin, että kannatan viimeistä vaihtoehtoa ja toisekseen sen vaativan siinä määrin selkärankaisuutta ulkopoliittiselta johdolta etten usko sen toteutumiseen. Todennäköisin vaihtoehto on asian poliittisen puolen vaikeneminen kuoliaaksi (rikosoikeudellinen puoli etenee Suomesta huolimatta) ja pään pano pensaaseen aiempien virheiden peittelemiseksi. Valitettavasti.

Taustaksi vielä paljonsanova video General Lewis Mackenzie: We Bombed The Wrong Side” ,jonka otsikko ei kovin kaukana ole minunkaan näkemyksistäni.

Standard
lähi-itä

Aikalisä lähi-itään

Paljon hehkutettu optimismi israelilais-palestiinalaisen konfliktin ratkaisemiseksi alkaa hiipua. USAhan teki ennen kongressivaaleja lahjontatarjouksensa Israelille, tarjotusta sisällöstä on eri versioita eikä sekään ollut selvää mitä vastineeksi vaadittu rakentamisen jäädytys ajallisesti ja laajuudeltaan piti sisällään. Niinpä korkeammalla tasolla nyt on otettu aikalisä;  USA, Israel, Egypti ja Saudi Arabia ovat hiljaisuudessa sopineet neuvottelupöytään palattavan ensi tammikuussa.

Aikalisää käytetään ensinnäkin potkut saaneen Obaman sovittelijana toimineen George Mitchellin korvaamiseen huhujen mukaan jopa UM Clintonilla. Toisekseen aikalisä on tarpeen Damaskuksessa jo aloitettujen Hamasin ja Fatahin keskinäisten sovintoneuvottelujen jatkamiseksi tavoitteena yhtenäinen Gazaa ja länsirantaa edustava palestiinalaisdelegaatio tammikuussa 2011. Epäselvää hieman on jatkuvatko Hamasin ja Israelin keskinäiset epäviralliset neuvottelut vielä Saksan välittäminä.

Obaman pöydällä oleva suunnitelma tarjonnee vanhan kahden mallin pohjalta Israelille ainoastaan vajaa 5 % länsirannasta. Tämä merkitsisi merkitsisi kymmenien setlementtien ja kahden kaupungin evakuointia ja tätä Israel tuskin kykenee nielemään sen enempää poliittisesti kuin turvallisuusriskienkään takia – vuoden 1967 rajoilta on qassameilla vain alle kymmenen kilometrin lentomatka Ben Gurionin lentokentälle ja vaivaiset parikymmentä kilometriä itse Tel Aviviin.

Oma ratkaisumallini on jo vuosia ollut sovittavat väestönsiirrrot (ks. esim “Gaza War – Could Balkan history show way out?” ) ja kahden valtion mallin korvaaminen kolmen valtion mallilla (“The Three-State Option could solve Gaza conflict” ). Moraalittomia, juhlapuheiden vastaisia jne myönnän mutta ehkä kuitenkin pragmaattisia. Miksei sitten suoraan lähdetä näitä malleja tutkailemaan. Mielestäni jenkkien republikaanisenaattori Sam Brownback osui ehkä asian ytimeen todetessaan

…the obstacle to pursuing such a plan (3-state plan/AR) comes not from the Palestinians, the Egyptians or the Jordanians, but from our own foreign policy establishment, which has sunk enormous resources into the two-state plan and hesitates to walk away. But the cause of peace requires an honest assessment of what has worked and what has not. The time has come to cut our losses on a failed experiment and pursue regional solutions that will lead to peace and prosperity in a troubled region.”

(Läntisen) kansainvälisen yhteisön kannalta tilanne on hieman samankaltainen kuin aiemmissa Balkanin sodissa ja niiden ratkaisuissa – hätiköidysti tehtyihin valintoihin on panostettu niin apljon arvovaltaa ja rahaa ettei virheitä voida tunnustaa – ei sitäkään, että avustusmiljardit valuvat jälkeäkään jättämättä hiekka-aavikoille (ks. esim Palestine – Placebo effect for people and society with 20 bn bucks )

Standard
lähi-itä

Lähi-itä – neuvotellaan(ko) taas?

Jälleen vaihteeksi alkaneet neuvottelut Israelin ja palestiinalaishallinnon kesken ovat jälleen kerran katkenneet. Kun rauhanomaista ratkaisun voisi olettaa olevan kaikille (poislukien sotateollisen kompleksin ja extremistit) jäädytettyä konfliktia parempi ratkaisu voi vain kysyä miksei ratkaisuun tälläkään kerralla näytetä kyettävän.

The security problems are real, so the solutions must be real, and not just on paper.”(Benjamin Netanyahu)

Itse ymmärrän valtaosan israelilaisista pelkäävän turvallisuutensa puolesta osin viime vuosisadan historian kokemustenkin perusteella. Itse maa on mitättömän pieni läntti mitättömän pienine väestöineen keskellä moninkertaista (ehkä mittaluokkaa 600x) vihamieliseksi koettua ympäristöä. Pienuudesta johtuen alue helposti saavutettavissa ja vahingoitettavissa vanhanaikaisinkin asein. Siksi ymmärrän Israelin pyrkimyksiä taata turvallisuutensa kehittynein nopean reagointikyvyn ja suuren tuhovoiman omaavin asejärjestelmin. Samoin ymmärrän maan olevan haluton ottamaan pienintäkään perusturvallisuuttaan vaarantavaksi oletettua riskiä. Eli vaikka jotain rauhanomaista toimintaohjelmaa pidettäisiinkin 99 prosenttisesti mahdollisena tai toivottavana niin se puuttuva prosentti voi johtaa toteutettavaan agressiiviseen käytäntöön.

Viime vuosina paine Israelia vastaan on kasvanut jopa USAssa. Kuluvana vuonna Pensylvaniassa sijaitsevan Lincolnin yliopiston professori Kaukab Siddique vaati Israelin vastaisessa mielenosoituksessa Washingtonissa Israelin tuhoamista ”kaikin mahdollisin keinoin”. ”Meidän tulee pysyä yhtenäisiä voittaaksemme, tuhotaksemme, hajottaaksemme Israelin – jos mahdollista rauhanomaisin keinoin –” jatkaen myöhemmin CBN:n haastattelutilaisuudessa juutalaisten ottaneen valvontaansa myös Yhdysvallat kielsi holokaustin tapahtuneen ja puolusti WTC:n pommittajaa vuoden 1993 pommi-iskussa kuten myös muita terrorismista tuomittuja.

“Jordan is Palestine and Palestine is Jordan.” (King Hussein)

Muistaakseni palestiinalaiset kansallisuus käsitteenä keksittiin vasta alle 100 vuotta sitten eli mielestäni voisi puhua länsirannalla asuvista jordanialaisista. Joka tapauksessa historialliset, kulttuuriset ja etniset tekijät huomioiden erikseen sovittavan länsirannan alueen liittäminen Jordaniaan vaikuttaisi luontevimmalta ratkaisulta jonkinlaisen järjestyksen ja kehityksen aikaansaamiseksi nyt kiistellyillä alueilla. Nähdäkseni Jordania on ainakin viimeiset viisi vuotta osoittanut varovaista aloitteellisuutta ottaa suurempi rooli alueella sillä eihän Israelilais-Palestiinalainen konflikti ei ole Jordaniankaan etu.

Itse olen jo pitkään propagoinut ns kolmen valtion mallia mm kirjoituksessani “The Three-State Option could solve Gaza Conflict”.


Gazan saarron voi olettaa toistaiseksi pysyvän varsinkin kun nyt alueelle on saatu ilmeisesti salakuljetettua jopa ilmatorjuntaohjuksia. Riippuen ohjusten tasosta voisi jopa liikenne Ben Gurioniin vaarantua. Hamasin vallassaolon myötä myös poliittinen ratkaisu Gazan suhteen tuntuu vaikealta koska Fatahin voi olettaa tukevan saartoa, Egypti osallistuu siihen (myös sisäisen “muslimiveljeskunnan” takia), Jordanialle ja Syyrialle asia on toisarvoinen; ulkopoliittisen kääpiön (EU) sanomisilla taas ei ole painoa julkilausumapapereiden painoa enempää.

Nähdäkseni rauha alueelle tulee vasta sitten kun Israel tuntee olonsa turvalliseksi; länsirannan, Jerusalemin, siirtokuntarakentamisen ja veden osalta uskoisin jonkinlaisen ratkaisun olevan mahdollinen, Gazan osalta tie lienee em turvallisuusaspektin takia pitkä ja kuoppainen.

Tällä hetkellä kriisin ratkaisuun vaikuttaa mielestäni Abbasin heikkous – toisaalta hänellä ei ole valtuuksia olla liian myöntyväinen ja toisaalta vaikka hän jotain sopisikin niin todellisen rauhanmallin Israelille voisi taata vain Hamas joka valitettavasti ei näytä neuvottelupöydässä olevan.

Standard
lähi-itä

Gazan saarto – totta vai tarua?

Gazan saattueen jälkimainingeissa keskeiseksi kysymykseksi julkisuudessa on noussut Gazan saarto. Valtavirtamedian uutisia seuraamalla välittyy kuva humanitaarisesta kriisistä ja Israelista sen yksinomaisena toteuttajana. Hieman erilaisen näkemyksen antaa Israelin ulkoministeriön julkaisemat tilastot kuin myös Israelin puolustusministeriön tilastot Gazan saarrosta ja sen “pitävyydestä”. Lähteitä voi luonnollisesti pitää puolueellisena, mutta faktat mielestäni kuitenkin auttavat hahmottamaan kokonaiskuvaa tilanteesta. Seuraavassa muutamia poimintoja:

  • Yli miljoona tonnia humanitaarista apua saapui Isrealista Gazaan viimeisen 18 kk:n aikana vastaten liki tonnin jokaista Gazan asukasta kohden.
  • Ensimmäisellä vuosineljänneksellä 2010 3,676 rekkaa vei Gazaan Israelista mm 48,000 tn ruokatarvikkeita, 40,000 tn viljaa, 2,760 tn riisiä, 1,987 tn vaatteita, 553 tn maitojauhetta jne. Lisäksi muslimien pyhäpäivien kunniaksi Israel toimitti 11,000 kpl karjaa Gazaan.
  • Huolimatta siitä, että Hamas käyttää sementtiä rautaa rakettiensa raaka-aineina näitä tarvikkeita silti kulkee Gazaan kansainvälisten partnereiden tarkastamina. Kuluvan vuoden ensineljänneksellä 23 tn rautaa ja 25 tn sementtiä virtasi alueelle. Edelleen viime toukokuussa Israel salli viedä 39 tn rakennusmateriaalia vahingoittuneen sairaalan korjaamiseksi.

  • YK:n raporttien mukaan 10% Gazan sähköstä tulee Egyptistä, 18% on kotitekoista ja 72% toimitetaan Israelista.
  • Vuonna 2009 1,1 mrd shekeliä (liki 300 miljoonaa US dollaria) siirrettiin Gazaan kansainvälisten organisaatioiden käyttöön ja palestiinalaishallinnon palkkojen maksuun.
  • Israel on kuljettanut jatkuvasti UNRWAn kustantamia koulutarvikkeita Gazaan koordinoiden parhaillaan mm 200,000 kannettavan tietokoneen siirtoa Gazan lapsille. Vuoden 2010 ensi neljänneksellä 250 rekkaa vei alueelle leluja, soittimia, liikuntavälineitä, jäätelökoneita jne Gazan lasten kesäleirien käyttöön.
  • Tyypillisen viikon aikana Israelista kulkee Gazaan noin 15,000 tn ruokaa, esimerkiksi toukokuun puolivälissä meni 100 rekkalastia eläinruokaa, 65 rekallista hedelmiä ja vihanneksia, 22 rekallista sokeria, 27 rekallista liha- ja kalatuotteita ja 40 rekallista maitotarvikkeita.
  • Palestiinalaisviranomaisten tilastojen mukaan viimeisten kolmen kuukauden aikana noin 3,000 arabia lähti Gazasta saamaan lääketieteellistä hoitoa. Vuoden 2009 aikana 10,544 potilasta seuralaisineen Gazasta sai lääketieteellistä hoitoa Israelissa kun taas vain 214 matkusti hoitoa saamaan Jordaniaan ja 563 Egyptiin. Sen sijaan Hamas yritti estää 87 potilaan lähdön Gazasta Israeliin hoitoa saamaan.

Humanitaarinen kriisi?

Elinolot Gazan kaistaleella varmasti ovat kaukana hyvistä mutta pahempiakin katastrofeja maailmasta varmaan löytyy. Tässä muutama tilastopoiminta:

  • Gazan asukkaiden elinikäarvio (2010) on 73,86 vuotta, mikä on korkeampi kuin esimerkiksi Virossa, Malesiassa, Jamaikalla ja Bulgariassa.
  • Imeväisikäisten kuolleisuus on 17,71 per 1000, joka on matalampi kuin esimerkiksi Kiinassa, Jordaniassa ja Thaimaassa.
  • Noin 20 % Gazan asukkaista omistaa henkilökohtaisen tietokoneen, joka luku on suurempi kuin esimerkiksi Portugalissa, Brasiliassa, Saudi Arabiassa ja Venäjällä, myös laajakaistayhteys on saatavilla.
  • Puhelinverkkoyhteydet ovat kehittyneet ja 81% Gazan talouksista omaa myös kannettavan puhelinyhteyden.
  • Noin 70% Gazalaisista omistaa TV:n ja radion voiden seurata Palestiinalaishallinnon tai Israelin lähetyksiä tai sateliittikanavia.


Saarto lievenee

Flotillan jälkeen saarron tilannetta on ryhdytty pohtimaan uudelleen. Toisaalta kansainvälinen yhteisö laajalti vaatii saarron purkua ja toisaalta Isrealissakin saarron vaikuttavuus on asetettu kyseenlaiseksi nykymuodossaan. Keskeisiä tekijöitä saaron jatkopohdinnoissa nähdäkseni ovat seuraavat:

  1. Mitkä tarvikkeet/palvelut sisällytetään saarron piiriin ja mitkä ei
  2. Kenellä on valvontavastuu siitä, että kuljetukset Gazaan ovat ilmoitusten mukaisia
  3. Mitä kautta eri kuljetuksia hoidetaan.

Yleisperiaate lienee että rajoitukset tulevat koskemaan sotilaallisia tarvikkeita humanitaarisen avun kulkiessa Gazaan esteettä; ongelmaksi muodostunee kaksikäyttöisten materiaalien määrittely. Toisaalta esimerkiksi muutoin rajoitettuja rakennustarvikkeita ovat kansainväliset avustusorganisaatioit saaneet helpotetusti viedä omiin rakennuskohteisiinsa.

Mm EU on valmis ottamaan vastuun Gazaan menevien tavaroitten tarkastamisesta, samoin on harkittu esimerkiksi avustuslaivojen tarkistusta YK:n toimesta jo lähtösatamissa. Israel harkitsee näkeekö se tällaiset tarkastukset luotettaviksi.


Reittien osalta vähemmälle huomiolle on jäänyt Egyptin rooli saarrossa. Egypti avasi Rafahin terminaalin Gazaan Mavi Marmaran välikohtauksen vuoksi, mutta rajoittaa henkilöliikennettä eikä salli tavarakuljetuksia. Kyse on mitä suurimmassa määrin poliittinen, sillä sekä Egypti että PA vastustavat saarron helpottamista – vaikka eivät uskaltaisi sitä julkisesti tunnustaakaan – pelätessään sen antavan Hamasille lisäpuhtia valtansa säilyttämiseksi. Myös kuuluisat tunnelit sijaitsevat Egyptin vastaisella rajalla. Niiden laajuutta kuvaa se, että merkittävä osa Gazassa tapahtuvasta autokaupasta tapahtuu tunneleiden kautta salakuljetettujen autojen varassa. Salakuljettajat olivat jo valittaneet liiketoimiensa kärsivän Rafahin terminaalin avaamisen vuoksi.

Gazan dumppaus Egyptille?

Israelista on esitetty ajatus jättää Gazan koko huolto Egyptin vastuulle ja Israelin irrottautuminen koko alueesta. Egypti ei ole lämmennyt ajatukselle ja katsoo Israelin dumppaavan koko ongelman Egyptin niskoille.

Tämä ajatus on lähellä jo viime Gazan sodan aikoihinkin esitettyä kolmen valtion mallia, jossa Gaza palautetaan Egyptin kontrolliin ja pääosat länsirantaa palautetaan Jordanian alaisuuteen, hieman laajentuneen Israelin ollessa se kolmas valtio. Nähdäkseni tällainen ratkaisu toisi mukanaan kestävää kehitystä poliittisesti ja ehkä Egyptikin voisi kiinnostua asiasta mikäli kansainvälisen yhteisön jo nyisinkin massiivinen apu suunnattaisiin tämän järjestelyn toteuttamiseen. (Aiheesta enemmän “The Three-State Option could solve Gaza Conflict”)

Aiheeseen liittyviä kirjoituksiani:

Standard
lähi-itä

Tarpeeton provokaatio

Tänään Lähi-itä valtasi taas uutisotsikot. Israelin armeija pysäytti kuuden laivan kansainvälisen avustussaattueen, joka oli matkalla Gazaan. Kahakassa kuoli alustavien tietojen mukaan 10-16 ihmistä ja kymmeniä loukkaantui. Saattue herätti jo aiemmin huomiota mm lukuisten julkimoiden mukanaolon takia.

Sinänsä hätkähdyttävän uutisen ei olisi tarvinnut tapahtua, eskaloitumiselle esitettiin vaihtoehtoja ainakin viime viikolla. Israel esitti avustuslaivojen tuloa Ashodin satamaan, humanitaarisen lastin purkua ja kuljetusta Gazan kaistaleelle. Israel myös lupasi taata humanitaarisen avun läpimenon Gazaan. Väkivaltaisen vastakkainasettelun haluttiin kuitenkin tapahtuvan. Miksi? Olisiko syynä ääri-islamistien poliittinen ja media provokaatio humanitaarisen kampanjan varjolla?

Osasyynä Israelin haluun tarkastaa lasti voi olla avustussaattueen yhtenä järjestelijänä oleva The Turkish Humanitarian Relief Foundation (IHH), Istanbulissa 1995 perustettu organisaatio, jonka Israel julisti laittomaksi 2008 perusteena järjestön keskeinen osa Hamasin globaalia rahanhankitasysteemiä. Järjestön tavoitteena on radikaalien Islamististen ryhmien avustaminen.

Gazan väestön humanitaarisesta tilanteesta voi sinänsä olla huolestunut. Hätäapusaattuetta ehkä suurempi merkitys on yleisesti avun vaikuttavuus, joka tärvättyihin resursseihin nähden on jäänyt mitättömäksi. Jopa palestiinalaiset itsekin myöntävät tämän kuten The Palestine Economic Policy Research Institute (MAS) itsekin on todennut kansainvälisen yhteisön lahjoittamien 20 miljardin dollarin kohtalosta seuraavasti: “it has been almost impossible to trace any positive impact of these mobilized resources on the ground” . Aiheesta lisää “Placebo effect for people and society with 20 bn bucks

Selkkaus vaikeuttaa jo ennestään lähes lamaantunutta isrealilaisten ja palestiinalaisten jälleen käynnistynyttä neuvotteluprosessia. Asiaa voisi auttaa irtautuminen kuolleista tiekartoista ja uusien ratkaisumallien aktiivinen etsintä. Itse en esimerkiksi juuri usko kahden valtion ratkaisuun nopealla aikataululla vaan mielestäni kolmen valtion optiossa olisi pragmaattisesti enemmän potentiaalia. (Ks esim. “The Three-State Option could solve Gaza conflict” )

Standard