Joulun aikaan Israelin pääministeri Netanyahu teki salaisen vierailun Jordanian kuningas Abdulla II:n luo. Vierailun paljastuttua virallinen selitys oli keskustelut Syyrian kemiallisten aseiden kohtalosta. Debkafilen lähteiden mukaan todelliset keskustelut kuitenkin koskivat mahdollisuuksia Palestiinan länsirannalle kaavaillun valtion ja Jordanian keskeistä konfederaatiota. Vierailun voi nähdä olevan myös osa laajempaa operaatio Puolustuspilarin jälkeen muodostettua sunni-muslimijohtoista USA myönteistä koaliitiota.
Ns. Jordania opitio on noussut keskeiseksi puheenaiheeksi Ammanissa, Washingtonissa ja Palestiinalaisten keskuudessa. Netanyahu halusikin tietää mainitussa tapaamisessa mm miss’ määrin Jordania tulee ottamaan vastuuta länsirannan turvallisuus ja tiedusteluaktiviteeteissa, miten nämä aktiviteetit voitaisiin ulottaa Gazaan ja miten Jordanian aikeet saadaan sovitettua Israelin turvallisuusvaateisiin.
Jordanian optiolla on lukuisia etuja verrattuna kahden valtion malliin ja sen kuolleeseen tiekarttaan. Koska Jordania on jo tunnustanut Israelin ei tällaista tunnustusta tarvitse kysyä länsirannan arabeilta laisinkaan joka aspekti tekisi sopimuksen helpommaksi hyväksyä myös Gazan arabeille mikäli nämä tilisivat konfederaatioon mukaan. Edelleen YK:n korotettua Palestiinalaishallinnon statusta ulkopuoliseksi tarkkailijavaltioksi sillä tässäkin mielessä olisi mahdollisuus tehdä konfederaatiosopimus Jordanian kanssa.
Jordanian optiolla on myös varhaisempi historia. Aiempaa brittimandaattia jaettaessa arabiväestöhän oli pääosin (trans)jordanialaisia. Israelia perustettaessa arabiarmeijat hyökkäsivät sitä kohtaan, Jordanian kuningaskunta perustettiin ja länsiranta liitettiin siihen. Alue palautui Israelille kuuden päivän sodan tuloksena 1967.
Kyseessä ei sinänsä ole aivan uusi ratkaisumalli nykyaikanakaan. Jo pari kuukautta sitten artikkelissani Palestinians Put Jordanian Option on the Table raportoin kuinka PLO:n veteraaniedustajiin ja Fatahin perustajiin kuuluva Farouk Kaddoumi haastattelussaan Al-Quds Al-Arabi uutislehdelle totesi, että Jordanian tulee liittää Länsiranta valtioonsa ja piti sitä myös positiivisena kehityksenä. Kaddoumin ohella Jordanian prinssi Hassan bin Talal totesi hiljattain palestiinalaisia tavatessaan länsirannan olevan alunperin osa Jordanian Hashemite kuningaskuntaa lisäten kahden valtion ratkaisun olevan nykyaikana irrelevantti. Molemmat kommentit kuvastavat sitä, että lähi-idän eri osapuolet näkevät viime vuosikymmenet ajetun kahden valtion mallin tulleen tiensä päähän.
Palestiinalaishallinto on ollut tietoinen operaatio Puolustuspilarin jälkeen, että konfederaatio malli saattaa nousta esiin kansainvälisen yhteisön kautta. Tällä tarkoitettaneen lähinnä uutta sunni-muslimien johtamaa länsimyönteiseksi tulkittavaa koalitiota käsittäen Egyptin, Jordanian, Turkin ja Qatarin. Jouluaikaan Turkki lähentyikin Israelia jatkaessaan Gaza flotillan katkaisemaa sotilaallista yhteistyötä Israelin kanssa. Viime kuukauden Mossadin päällikkö Tamir Pardo ja Turkin MIT tiedustelujohtaja Fidan Hakan ovatkin salaa pohjustaneet tulevaa yhteistyötä.
Nyt esitetty Jordania optio, kuten aiemmat Egyptiläis-Jordanialainen ratkaisu ja jaettu Jordanialais-Egyptiläinen hallinto, on hyvin lähellä itse jo vuosia propagoimaani kolmen valtion palautusmallia (kutsuttu myös nimellä “no-state option”), jossa länsirannasta Israelin kanssa sovittavat osat palautetaan Jordanian alaisuuteen ja Gaza Egyptin alaisuuteen. Sopimuksen hiomiselle hyvän pohjan nähdäkseni antaa Olmertin viimeinen esitys vuonna 2008 , jossa on ehkä päästy lähimmäksi Palestiinalaishallinnon ja Israelin yhteistä näkemystä keskinäisten kiistakysymysten ratkaisemiseksi.
Sinänsä on virkistävää, että virallisen kahden-valtion mallin ylistyslaulun taustalla etsitään myös todellisia ratkaisuja vuosikymmeniä jatkuneeseen konfliktiin – ratkaisuja jotka olisivat paitsi pragmaattisia myös saavutettavissa olevia. Jordanian option edetessä ja mikäli se jalostuisi jopa propagoimaani kolmen valtion valtion malliin saakka voisi lähi-idän rauhoittumiselle löytyä myös todellisia edellytyksiä korkealentoisten julkilausumien sijaan.
Aihetta olen käsitellyt pääblogini kirjoituksessa
Ariel Rusilan Konfliktit 