Uncategorized

UNRWA:n eettinen haaksirikko [Op-Ed]

Ariel - Israelista suomeksi

YK:n palestiinalaispakolaisjärjestö UNRWA (United Nations Relief and Works Agency for Palestine Refugees in the Near East) koki jälleen uuden eettisen haaksirikon järjestön sisäisen joulukuussa 2018 valmistuneen raportin vuodettua julkisuuteen 29.-30.7.2019 Al Jazeeraja Agence France-Presse uutistoimistojen kautta.

Noin 10 sivuinen raportti esittää useiden UNRWA:n ylimpään johtoon kuuluvien henkilöiden väärinkäyttäneen virka-asemaansa mm epäsiveellisen käytöksensä mahdollistamiseksi, kritisoijien hiljentämiseksi ja nepotismin edistämiseen. Samalla järjestön johtaja Pierre Krahenbuhl on lennellyt ympäri maailmaa bisnesluokassa avustajakseen nimeämänsä rakastajatterensa Maria Mohammedin kanssa. Kaikki tämä tuhlaus on lisäksi tapahtunut UNRWA:n kohtaaman taloudellisen kriisin keskellä Yhdysvaltain leikattua merkittävästi järjestön rahoitusta parin viime vuoden aikana.

AFP:n haltuunsa saama raportti tuo UNRWAn johtajan ohella esiin useita muitakin vakavia eettisiä väärinkäytöksiä koskien mm seksuaalista hyväksukäyttöä, syrjintää, nepotismia, vallan väärinkäyttöä henkilökohtaisen edun saamiseksi ja painostusta väärinkäytösiä vastustaneita kohtaan. Näihin väärinkäytöksiin on syyllistynyt lähinnä UNRWAn ylin ulkomaalainen johto (suurin osa järjestön työnterkijöistä on palestiinalaisia).

Pääjohtajan ohella hänen varajohtajansa [Sandra Mitchell] on…

View original post 350 more words

Standard

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out /  Change )

Google photo

You are commenting using your Google account. Log Out /  Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out /  Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out /  Change )

Connecting to %s