Siviilikiisinhallinta, Suomen ulkopolitiikka

Bloggaus journalismina

Painopisteen muutos printtimediasta verkkoon on aiheuttanut eri foorumeilla pohdintaa toisaalta pelkona perinteisen journalismin katoamisesta ja toisaalta kansalaisjournalismin merkityksestä. Ensin mainittu pelko on nähdäkseni siinä mielessä aiheeton että vapaaehtoisen kansalaisjournalismin laajuus ja sen myötä asiantuntevuus ja mahdollisuudet mielestäni takaavat sekä monipuolisen tiedonvälityksen että kriittisten näkökulmien esiinnousun mm erilaisista yhteiskunnallisista ilmiöistä. Verkon sisältämä massiivinen ja reaaliaikainen tietomäärä myös mahdollistavat ennennäkemättömän helpon raaka-ainemateriaalin hyödyntämisen sisällöntuotannossa.

Itse lähestyn asiaa kokemuksistani bloggarina. Vaikka oma ilonsa on kirjoittamisessa sinänsä on oma lähtökohtani ollut vaikuttaa joko itselleni tärkeisiin asioihin tai mielikuviin niistä. Joskus kymmenkunta vuotta sitten kirjoittelin analyysejä ja näkökulmia lähinnä kansainväliseen politiikkaan liittyvistä asioista, lähetin näitä kirjallisesti ja sähköpostitse niin poliitikoille kuin virkamiehillekin saamatta juurikaan vastauksia; vaikutuksen voin arvioida olleen olematon ja samaa voi sanoa joskus harvoin julkaistuista mielipidekirjoituksistanikin.

Kokemuksesta viisastuneena siirsin kirjoittamisen kansainvälisille nettifoorumeille ja aloitin oman blogin (ja puoli tusinaa rinnakkais- ja yhteisöblogia samoin sisällöin mutta eri lukijakunnin sekä nyt jo lopetetun uutisportaalin). Saamani palaute on aivan toista luokkaa kuin aiempi kohdennettu kirjeenvaihtoni ja näkyy

  • lukijakunnan laajuutena (vierailijoita yli 130 maasta, pääosin pohjois-Amerikasta),
  • haastatteluina myös printtimedioissa (Montenegro, Serbia, Iran),
  • juttujen käännöksinä, sitaatteina ja julkaisuina eri maissa,
  • asiantuntija-avun pyyntöinä (dokumenttielokuviin, opinnäytteisiin, artikkeleihin, viranomaislausuntoihin, kontakteihin kv kehitysaputöissä jne),
  • kiitoksina ja palkintoina (pääosin kirjoja vain) eri yhteisöiltä tai arvostamiltani henkilöiltä
  • kuin myös joskus haistatteluna, tappouhkauksina tai jopa virallisluontoisena kritiikkinä (kerrankin eräs Vatikaanin mediaedustaja haukkui minua henk.koht. pari sivua julkisesti).

Eli kaiken kaikkiaan bloggaus on ainakin minulle avannut aivan uuden vuorovaikutustodellisuuden. Vaikuttavuutta itse asioihin en lähde arvioimaan mutta sen tiedän että jotkut lukijat juttujeni jälkeen ovat muuttaneet näkemystään – totuuden nimissä suuntaan jos toiseenkin.

Suomessa(kin) printtimedian ja osin televisionkin tutkiva yhteiskuntakriittinen rooli on kuihtunut ja sisällöntuottoa tehdään pitkälti kaupallisten mainostajien tarpeiden pohjalta; harvoja analyyttisiä julkaisuja saa käsiinsä lähinnä vain erikseen tilaamalla. Onneksi verkkomedia on korvannut tämän kehityskulun luomaa tyhjiötä paitsi blogien myös laadukkaiden – avointen tai suljettujen – keskustelufoorumien kautta.  Itse hyvin harvoin kirjoitan puolueettomia artikkeleita saati sitten ikuisia totuuksia.  Verkkomedian voima kuitenkin on siinä, että lukija voi muodostaa kuvan asiasta usein polarisoituneiden argumenttien pohjalta ehkä perinteisemmän yhden totuuden, ainoan vaihtoehdon, näennäisesti neutraalin kirjoituksen sijaan.

Standard
Uncategorized

Anti-Muslim Film Camouflaged Terrorist Campaign

Al-Qaeda Flag

Al-Qaeda Flag

Anti-Muslim Film Camouflaged Terrorist Campaign

On pääblogissani julkaistu uusin artikkeli koskien muslimivastaisen filmin aiheuttamia protesteja MENA alueella, filmin roolia terrorikampanjan savuverhona ja USAn vastausta erityisesti Libyan tapahtumiin.

Article (shorter version) first published as Anti-Muslim Film Camouflaged Terrorist Campaign on Technorati.

Standard
siviilikriisinhallinta

Interventioista painopiste kriisinhallintaan

Sitten Jugoslavian hajoamissotien keskustelu kriisinhallinnan osalta on yhä kasvavasti keskittynyt R2P periaatteen hiomiseen sekä hektiseen pohdintaan siitä minne ja miten interventio tulisi tehdä ja kenen toimesta ja valtuutuksella taikka ilman sitä. Viimeistään Irakin ja Afganistanin operaatiot osoittivat sotapeleihin rajoittuvan kriisinhallinnan onttouden. Mielestäni suunnittelun ja muun resurssoinnin painopistettä tulisi muuttaa siviilikriisinhallintaan ja interventioiden osalta ”Day after” vaihtoehtojen analysointiin, johon kriisinhallinnan ohella sisällytettäisiin perinteisen kehitysavun toimet uudistettujen yhteiskuntarakenteiden kehittämiseksi. Toteutetuista strategioista on löydettävissä – valitettavan harvojen – parhaiden käytänteiden ohella erityisesti surkeita toteutusmalleja joiden analysointi voisi auttaa tulevien konfliktien parempaa hoitoa itse operaatioteatterissa.

Edellä kuvattua problematiikkaa pyrin valaisemaan pääblogissani julkaisemassani kirjoituksessa

Civil Crisis Management: Filling the Gaps Between the Aims and on the Ground Effectiveness of a Mission

Standard
lähi-itä, MENA

USA:lta keltaista valoa hyökkäykselle Iraniin

Hyökkäyksen uhka Iraniin on viime kuukausina kasvanut. Sitten edellisen aihetta käsittelevän artikkelini ( End Game Approaches on Nuclear Iran ) USA ja Israel ovat tiivistäneet keskinäistä koordinaatiotaan hyökkäysvalmisteluissa, YK:n atomienergiaviranomaiset ovat tehneet hyödyttömän tarkastusmatkan mutta toisaalta saaneet viitteitä uusista aktiviteeteista ydisaseiden valmistamiseksi. Iranissa pidetyissä parlamenttivaaleissa uskonnollinen kova linja sai murskavoiton pragmaattisemmasta konservatismista opposition boikotoidessa vaaleja.

Teknisesti Israelin ilmahyökkäystä on pidetty vaativana ja nyt Pentagon on tullut avuksi tarjoamalla koneille välitankkausmahdollisuutta mikä viittaa Israelin ja USAn koordinoituun yhteistoimintaan. Saksalaisiin lehtiin puolestaan on vuotanut tiedustelulähteistä tieto, että Iran on testannut ydinkärkiä pohjois-Koreassa vuonna 2010 ja tämä antaa aihetta epäilyihin ydinaseen kehittämisestä.

Wikileaks osaltaan paljasti viisi miljoonaa uutta lähinnä Stratfor tiedusteluyhtiöstä kaapattua viestiä joista yhdessä pohditaan taloudellista aspektia mahdollisen hyökkäyksen sattuessa. Vuoden 2011 marraskuun viestin mukaan Venäjä, Intia ja Saudi-Arabia hyötyisivät taloudellisesti Israelin tehdessä ilma-iskun Iraniin kun puolestaan Kiina ja Eurooppa kärsisivät hyökkäyksen seurauksena odotetusta öljykriisistä. Päätelmänä onkin, että hyökkäyspäätös pohjautuu politiikkaan ja öljyyn enemmän kuin ydinasekehitykseen.

Edellä mainittuja aiheita käsittelen laajemmin pääblogini kirjoituksessa US Giving a “Yellow Light” to an Israeli Strike johon lisäksi olen liittänyt Iranin vasemmistolaisen oppositioliikkeen vetoomuksen presidentti Obamalle sotilaallisen hyökkäyksen välttämiseksi.

Standard
lähi-itä, MENA

Hyökkäys Irania vastaan valmiina alkamaan

Viime viikkojen konflikteja ennakoiva valokeila on osoittanut Iraniin – ja hyvästä syystä. Tänään koko alue valmiina luisumaan sotaan USAn, Israelin, Iranin ja Persianlahden armeijoiden ollessa hälytystilassa. Aiemmin uskottiin Israelin tekevän ehkäisevän iskun Iranin ydinlaitoksia vastaan kuten tapahtui Irakin Osirakiin 1981. Nyt kuitenkin vaikuttaa siltä, että USA on mahdollisesti aloittamassa sodan.

Joulun alla USA muutti radikaalisti aiempaa positiotaan. Sekä maan puolustusministeri että esikuntapääliköiden pj julkisesti tunnustivat sotilaallisten toimien mahdollisuuden. Brittien puolustusministeri ehätti lupaamaan maan olevan valmis iskuihin jos Iran sulkee Hormuzin salmen. Israelilais-yhdysvaltalainen komentoesikunta on perustettu ja sotaharjoitusten nimissä USA on tällä viikolla siirtämässä 9.000 sotilastaan Israeliin. Iran omalta osaltaan pitää lähes jatkuvasti laivasto-, ohjus- ja miinaharjoituksia mahdollisen hyökkäyksen varalta.

Vaikka Hormuzin miinasulku on mainittu eskalaation yhtenä syynä on tämä vain sivujuonne – miinanraivaajat kykenevät avaamaan salmen parissa vuorokaudessa eli kyse olisi vain tilapäisestä haitasta. Vakava kysymys sen sijaan on Iranin Fordowiin valmistunut uusi rikastuslaitos jossa kyetään tuottamaan 20 %:sta – ydinkärkiiin soveltuvia latauksia. Mainittu laitos sijaitsee 90 metriä syvällä kalliossa ja muita laitoksia vastaan käytettäväksi suunnitellut ns bunkkeripommit parhaimmillaankin kykenevät tuhoamaan vain 60 metrin syvyydessä olevat laitokset. Yhdysvalloilla on varastossa tosin valmiina 100 metriin ulottuva bunkkeriohjus mutta tällöin kyseessä on 1,2 megatonnin ydinlataus ja kynnys tällaisen arsenaalin käyttöön on korkea.

Ilmaiskusta on enemmän tai vähemmän negatiivisia vaikutuksia. Toisaalta ne eivät välttämättä pysäytä Iranin ydinohjelmaa – kaikki kohteet eivät ehkä ole tiedossa, iskut jäävät tehottomiksi mm vastatoimien takia. Toisaalta Israel voisi kärsiä huomattavia tuhoja vastaiskusta – ei niinkään Iranin ohjusten takia – vaan Iranin liittolaisen, Hizbollahin, laukaistessa arviolta jopa 40.000 ohjustaan Israeliin. Kun kyse lisäksi ei ole mistään quassameista vaan kehittyneemmistä aseista ei moderneimmankaan ohjuspuolustuksen kapasiteetti riitä torjumaan kaikkia.

Edellä mainittuja tekijöitä käsittelen laajemmin pääblogissani julkaisemassani artikkelissa End Game Approaches on Nuclear Iran .

Standard
EU

EU:n Iran -politiikan uudet haasteet

EU:n ulkoministerikokouksessa Brysselssä 18.5.2009 keskeisenä teemana oli unionin Iran –politiikka. EU:n rivien on sanottu olevan hyvin kasassa ja EU:n kykenevän vahvaan Iran-politiikkaan. Olisi mielenkiintoista tietää mistä politiikan osa-alueesta tällöin puhutaan. Koska ihmisoikeuskysymyksillä on reaalipolitiikassa käyttöä lähinnä vain julkilausumatasolla olettaisin kyseen olevan yleisesti turvallisuuspolitiikasta ja erityisesti energiaplitiikasta.

Geopoliittinen asetelma mielestäni viime vuosikymmenet on ollut USA:n (lähinnä sensotateollisen kompleksin) tavoite blokata Venäjä samanaikaisesti ulos Kaspianmeren ja Euraasian energiavaroista sekä katkaista Euraasian korridorin tai Silkkitiestrategian mukaisesti Venäjän ja Iranin suora yhteistyösuhde. Aiheesta enemmän artikkelissani “Is GUUAM dead?

Osin Venäjän viime vuosien vastavetojen (GUUAMin neutralisointi omien yhteistyösopimusten avulla)ansiosta ja osin USAn suojattien (Ukraina, Georgia, Moldova) taitamattomuuden takia nämä USAn tavoitteet uhkaavat jäädä toiveajatteluksi. EU on pyrkinyt sittemmin paikkaamaan aukkoa mm. itäisellä naapuruusohjelmalla.

USAn viimeisiä oljenkorsia Silkkitiestrategian toteuttamisessa on ollut EU komission ajama Nabucco kaasuputkihanke. Finanssikriisipaketissa hankkeelle annettiin aloitusrahaa 200 miljoonaa ja toissaviikon Prahan energiasummitin tarkoituksena oli antaa hankkeelle lisää potkua. Turkki allekirjoittikin julistuksen, mutta on jo aiemmin ilmaissut käyttävänsä Nabuccoa yhtenä kiristyskeinona EU:n mahdollisesti pannessa kapuloita maan EU pyrkimyksen rattaisiin.

Huomionarvoista Prahan energiasummitin julkilausumassa oli, että suuret kaasuntuottajat – Kazakstan, Turkmenistan ja Uzbekistan – kieltäytyivät kokousjulistusta allekirjoittamasta. Sen sijaan viime viikolla kilpailevan South Streamin puitteissa allekirjoitettiin Sotshissa yksi valtiollinen yhteistyösopimus (Venäjä-Italia)ja kolme yritysyhteistyösopimusta (Gazprom ja johtavat energiayritykset Serbiasta, Bulgariasta ja Italiasta).

Tiivistetysti tilanne on se,että EU:n komissiovetoilta Nabucco -hankkeelta puuttuu raaka-aine jonka putkessa tulisi kulkea ja lisäksi yrityspohja on liukumassa South Streamin leiriin. Sen sijaan kilpailevalla South Streamilla on raaka-aine, markkinat ja jakeluverkosto lähes valmiina kuin myös yrityspohja hanketta toteuttamaan. Kun lisäksi Venäjä putkellaan tavoittaa suoraan EU alueen Nabuccon kulkiessa usean epävakaan valtion kautta lienevät myös hankkeiden riskit aivan eri luokkaa.

Nabuccon on arvioitu jäävän toteutumatta ellei kaasua saada Iranista. Tässä on poliittisen puolen lisäksi kaksi ongelmaa: toisaalta Iran on suunnitellut käyttävänsä kaasun itse eli ohjelmansa mukaan 93 % 630 kaupungin ja 18 % 4000 kylän energiatarpeesta; toisaalta Iranin kaasukentät ovat maan eteläosassa. Iran on itse sopinut Turkmenistanin kanssa kaasun tuonnista uusista esiintymistä Iranin pohjoisosien tarpeisiin, ehkä EU:n haaveissa on että Iran myisi tämän kaasun Turkkiin ja edelleen Nabuccon verkkoon.

Energiapelistä lisää tuoreessa kirjoituksessani “EU’s big Choice – Nabucco or South Stream?”

EU:n suuri haaste on päättää positionsa Iranin suhteen. Olisiko nyt aika EU:n ottaa aloite ja itsenäinen rooli aiemman USAn lakeijan roolin tilalle, edellyttäisikö tämä tiiviimpää yhteistyötä South Streamin suuntaan Nabuccon kustannuksella? Energiapolitiikan ohella Iranilla on mielestäni ratkaiseva merkitys lähi-idän tilanteen ratkaisussa, joten uusi positiivinen strategia Iran suhteissa olisi hyvin perusteltua; osana tätä strategiaa voisi olla luopuminen Venäjän poisulkupyrkimyksistä joten myös EU-Venäjä suhdetta olisi mahdollisuus kehittää myönteiseen suuntaan Iran-politiikan siivellä.

Standard
Siviilikiisinhallinta

Afganistanin naisvankila siviilikriisinhallinnan haasteena

Afganistanin naisvankila-asia voi palvella pontimena kriisinhallintakäytäntöjen edelleenkehitykselle joita -virheellisiä käytäntöjä –  jo aiemmin on testattu konfliktin jälkien korjaamiseksi sekä Bosniassa että Kosovossa.  Molemmissa taustalla oli vaikuttamassa toisaalta länsimediassa luotu tarkoitushakuinen kuva toimintaympäristöstä ja toisaalta mm. EU:n ja YK:n kabineteissa luotu mielikuva tulevasta uudesta uljaasta maailmasta.

Nyt Afganisatanin siviilioperaattiossa on nähtävissä samojen virheiden toisto kuin aiemmin Balkanilla.  Mielestäni siviilikriisinhallinta kärsi alusta saakka kahdesta perusongelmasta – mm valtavirtamedian “vedätyksellä” luodusta puolueellisesta ennakkoasenteesta ja toimintaympäristön tuntemattomuudesta. Toimintojen osalta tämä tarkoitti suunnittelua länsivaltojen ihanteista ja tarpeista lähtien paikallisväestön jäädessä parhaimmillaan hallintoalamaisen/sivustaseuraajan ja pahimmillaan vastustajan rooliin.

Balkanilla operaattorit eivät ymmärtäneet sikäläisen historiakäsityksen poikkeavan melkoisesti länsi-Eurooppalaisista ihanteista, etniset ristiriidat olivat vuosisataisia, hallinto omasi sekoituksen bysanttilaista ja kommunistista lisäväriä. Siviiliriisinhallinnasta ja konfliktin jälkeisestä yhteiskunnan rakentamisesta on nyt 8-13 vuoden kokemus Balkanilla.

Bosniasta luotiin keinotekoinen etnisten linjojen mukaan luotu kyhäelmä jota noin 180 ministeriä on länsikonsultien johtamina yrittänyt kehittää valtioksi. Nyt kyseinen rakennelma on hajoamassa ja jopa kroaattien ja muslimien jännitteet ovat laukeamassa serbien entiteetin jatkaessa etääntymistään keskushallinnosta.

Kosovon asemaa yritti selvittää Ahtisaari johtamissaan neuvotteluissa 2005-2006. Hänen rajoitteenaan oli ensinnäkin henkilökohtainen ennakkoasenne ja puolueellisuus ja toisaalta kontaktiryhmän antamat rajoitteet, joten tuloskin oli mahalasku. Myöhemmin ns. Troikan vetämissä neuvotteluissa tuotiin jo esiin useita vaihtoehtoisia autonomiamalleja, mutta albaanien ei tarvinnut niistä neuvoteltua Yhdysvaltain ehdittyä jo ennakkoon lupaamaan albaaneille itsenäisyyden. Kosovossa kansainvälisen yhteisön hallinto on vieläkin sekaisin EU:n erityisedustajan, EU komission delegaatiojohdon, Eulex operaation ja KFOR joukkojen johdon vääntäessä kättä keskenään ja YK:n edustajan kanssa siitä kuka tekee mitäkin ja millä alueilla. Samalla alueen separatistihallinto kuvittelee omaavansa itsenäisen valtion ainakin albaanienemmistöisillä alueilla jäljellä olevien serbienemmistöisten alueiden jatkaessa eloaa Serbiaan integroituneena kuten ennenkin. Em. kokemuksista on opittavissa tarve toisaalta ryhtyä toimiin vasta realistisen tilanneanalyysin pohjalta ja toteutuksessa tulisi mielestäni siirtyä ns. kokonaisvaltaisen lähestymistavan (Comprehensive Approach)käyttöön jossa integroidaan poliittinen, turvallisuus, lainvalvonta, kehitys, ihmisoikeus ja humanitaariset dimensiot keskenään kansainvälisissä operaatioissa.

Tiivistetysti sanoen myös siviilikriisinhallinta tarvitsee onnistuakseen modernia projektihallintaa projektisyklin kaikissa vaiheissa.  Naisvankilahanke Afganistanissa vaikuttaa insinöörivetoiselta seinien rakentamiselta, jossa tyystin puuttuvat visio haluttavasta tavoitetilasta, hankkeen sijoittumisesta paikalliseen henkiseen, kulttuuriseen ja toiminnalliseen kontekstiin.  Teknisesti joku rakentaminen projektina ei ole kovin vaativa – piirustukset ja (käännetty) tarjouspyyntö jakeluun, tarjouskilpailu jonka prosessinaikana korruptiota pyritään minimoimaan eri mittarien avulla, toteutus, tarkastukset ja raportti.  Haastavampaa on hahmottaa hankkeen tavoitteet, toteutus, vaikuttavuus ja merkitys toimintaympäristössään – tällöin mielestäni voidaan jo puhua kehityshankkeesta. Siitä millaista kansainvälinen siviilikriisinhallinta voi olla törkeimmillään on kuvaus esim. artikkelissani “UN Death Camps, EU Money, Local Negligence”.

Standard