Balkan, lähi-itä, Siviilikiisinhallinta

Välähdyksiä ulkopolitiikan haasteista

Ulkopolitiikan ja median fokus tuntuu painottuvan Korean niemimaalle. Kuitenkin uskoisin kyseisen konfliktin eskaloituneenakin olevan alueellisesti ja ajallisesti hyvin rajoittunut ja loppuvan konsanaan kunhan Kiina saa lopullisesti tarpeekseen naapurinsa poukkoilusta ja sallii P-Korean nykyjohdon syrjäyttämisen ja Koreoiden yhdistymisen.

Tätä odotellessa lähi-itä on ja pysyy agendalla. Kahden valtion mallia ajava kansainvälisen yhteisön tiekartta näyttää johtavan umpikujaan.  Tämän tiimoilta näinä päivinä käytäneen diplomaattista kamppailua kymmenkunnassa EU maassa (Suomi mukaanlukien) siitä miten suhtautua Palestiinalaisalueiden yksipuoliseen itsenäisyysjulistukseen. Jos Suomi pitää mm Kosovon casessa omaksumansa linjan niin suhtautumisen voisi odottaa olevan myönteinen; vai opittiinko aiemmasta tapauksesta mitään ja pidättäydytään hätiköidyistä teatteritempuista? (Konfliktin ratkaisusta lisää esim. Time-Out for Israeli-Palestinian talks” )

Samaan aikaan Suomen ulkopoliittinen johto on kiinnittänyt huomiotaan Valko-Venäjän vaalien rehellisyyteen. Mitenkään ko vaaleja vähättelemättä olisin kiinnostunut kuitenkin kuulemaan onko Suomi viimeinkin valmis uudelleenarvioimaan Kosovon tilannetta. Provinssihan piti omat vaalinsa toista viikkoa sitten, voittajaksi selviytyi jälleen pääministeri Thaci joka viime viikolla aivan virallisellakin tasolla liitettiin järjestyneeseen rikollisuuteen ja elinkauppaoikeudenkäyntiin. Euroopan neuvostolle raportin laatineen sveitsiläisen hra Martyn tutkimustulosten pohjalta Sveitsissäkin jo vakavisaan kysytään Was recognising Kosovo a diplomatic mistake?” . Tässäpä tiivistelmää:

How much responsibility should Switzerland bear, considering it was one of the first nations to recognise Kosovo’s independence? There have been criticisms expressed in the Swiss media this week of Switzerland’s diplomatic move, following a Council of Europe report accusing Kosovo’s leader of heading a mafia-style organisation. Swiss politician Dick Marty, who led the investigation, has criticised the international community sharply. According to Marty, the European Union, the United States and the United Nations were all aware of the crimes committed by the Kosovo Liberation Army (KLA), but turned a blind eye in favour of short-term stability. His report accuses Thaci of being the head of an organised crime ring during the Kosovo Albanian guerrilla war against Serbia in the late 1990s – a ring that assassinated opponents and trafficked in drugs as well as organs harvested from murdered Serbs.

Itsekin olen kirjoitellut tästä Kosovon järjestyneen rikollisuuden ja provinssin poliittisen johdon suhteesta useita artikkeleita pari vuotta vaan niistähän ei tarvitse välittää (mm “Balkan Route – Business as usual” ja “Quadruple Helix – Capturing Kosovo” ja elinkaupasta myös New Cannibalism in Europe too? ) . Kun nyt aihe näyttää väkiinkin tulevan arvovaltaisemmin esiin niin toivoisin Suomenkin UM päivittävän positioitaan. Asian helpottamiseksi muutama oma vaihtoehtoni hehkutetun “dignified foreign policy”n linjanvedoiksi:

a) todetaan ettei Suomi tiennyt tukevansa mafiavaltion perustamista (tässä vaihtoehdossa tulisi kyllä kaikkien briiffaajien asema uudelleenarvioida koska kaikki läntiset tiesdustelupalvelut ovat tienneet ja raportoineet Kosovon järjestyneen rikollisuuden ja poliittisen johdon yhteyksistä)

b) todetaan Suomen tienneen tukevansa järjestyneen rikollisuuden vallankaappausta ja tehneen poliittisen päätöksen siitä huolimatta (tätähän politiikka on mutta ellei asiaa ryhdytä korjaamaan lienee turha mainostaa uljkopolitiikan uusia toimintatapoja)

c) todetaan kuten edellä b) vaihtoehdossa ja lisäksi tutkitaan onko Suomeen talletettu Kosovon mafioiden tuloja (kuten Sveitsi nyt tutkii) ja ovatko Kosovosta Suomeen saapuneiden muuttajien yhteydet Kosovon mafioihin merkittäviä (tämä vaihtoehto siirtää painopisteen poliittisista linjauksista rikollisoikeudellisiin kysymyksiin jolloin poliittinen uudelleenarviointi on helppo haudata)

d) todetaan kuten edellä c) vaihtoehdossa ja lisäksi perutaan tunnustus Kosovon itsenäisyydelle (osa EU maista ja yli sata YK:n jäsenmaata ei sitä ole koskaan tunnustanutkaan); pidättäydytään YK:n turvaneuvoston voimassaolevassa päätöslauselmassa 1244 ja pohditaan provinssin statusta uudelleen Pristinan ja Belgradin keskinäisten neuvottelujen tulosten pohjalta (Sveitsin ulkoministeri muuten kieltäytyi tänään vastaanottamasta maan albaanidiasporan hänelle myöntämää kunnianosoitusta Kosovon itsenäisyyden tunnustamisesta).

Helppo arvaus on ensinnäkin, että kannatan viimeistä vaihtoehtoa ja toisekseen sen vaativan siinä määrin selkärankaisuutta ulkopoliittiselta johdolta etten usko sen toteutumiseen. Todennäköisin vaihtoehto on asian poliittisen puolen vaikeneminen kuoliaaksi (rikosoikeudellinen puoli etenee Suomesta huolimatta) ja pään pano pensaaseen aiempien virheiden peittelemiseksi. Valitettavasti.

Taustaksi vielä paljonsanova video General Lewis Mackenzie: We Bombed The Wrong Side” ,jonka otsikko ei kovin kaukana ole minunkaan näkemyksistäni.

Standard
EU

EU:n laajentuminen – kenen ehdoilla?

EU:n laajentuminen oli aiheena Helsingissä monella taholla 18.10.2010. Laajentumiskomissaari Füle, Turkki-komission vetäjä Ahtisaari ja Serbian ulkoministeri Jeremic keskustelivat kukin vuorollaan ulkoministeriössä ja laajentumisen todettiin olevan haastavaa ja toivottavaa. Muutama kommentti päivän aiheesta:

a) Itse prosessin todettiin olevan tärkeää teknisten kriteerien täyttämisen vaatiessa paljon työtä hakijamaissa. Vielä tärkeämpää mielestäni on, että prosessissa mukana olevat maat tekevät uudistuksia omista lähtökohdistaan käsin ja palvellen kansalaisiaan eikä vain täyttääkseen laajentumiskriteereitä. Itse prosessi saattaakin sitten päättyä jäsenyyteen, kolmanteen tiehen tai muuhun välimuotoon (ks. esim. “Turkey’s EU hopes – Is there any?” )

b) Serbian osalta Suomi toivoi teknisen vuoropuhelun aloittamista Kosovon asemasta. Olen täysin eri mieltä. Neuvottelut tulisi viimeinkin aloittaa ilman ennakkoehtoja, ilman mm Ahtisaaren vetämän näennäispelleilyn toimintatapaa. Nähdäkseni vain paikallisten osapuolten keskinäinen diili voi aikaansaada pitkäaikaisemman ratkaisun. Lopputulema todellisista keskusteluista voi olla esimerkiksi

  • Kosovon kantonisointi
  • Pohjoisen liittäminen Serbiaan ja etelän itsenäisyyden tunnustaminen
  • edellinen kohta ja Presevon alueen liitos Kosovoon
  • Kosovoon Bosnian malliset entiteetit ja konfederaatio (tätä suosin yhtenä kehityspolkuna Bosniassa varsinkin viime vaalien jälkeen, ks. “Rethinking needed after Bosnian elections” )
  • jotain muuta yhteisesti päätettävää

ja kaikissa vaihtoehdoissa EU:n tulisi tukea lopputulemaa. Tietysti on vielä 0-vaihtoehto eli jäädytetyn konfliktin jatkaminen.

c) Ylipäänsä koko laajentumisprosessi lukujen avaamisineen/sulkemisineen jne on nähdäkseni kuitenkin vain sivuraide varsinaisen ytimen ollessa poliittisessa pelissä. Mille tahansa jäsenehdokkaalle voi kuka tahansa nykyjäsen kehittää jäsenyyden esteen (Islannin valaat ja pankkikorvaukset, Kosovo Serbialle, nimi Makedonialle, turkkilaiset muuten vaan ulkona), aivan kuin EU-jäsenet voivat myös päättää laajentumisesta itseisarvona kriteereistä piittaamatta (Romania, Bulgaria)

Standard
Balkan, Kosovo näkökulmani, siviilikriisinhallinta

Kansainvälinen oikeus reaalipolitiikan vankina

“Suomi korosti Kosovon tunnustaessaan demokratiaa, oikeusvaltioperiaatetta, ihmisoikeuksien ja Kosovon kaikkien yhteisöjen kunnioitusta. Näitä arvoja tulee kunnioittaa” totesi UM Stubb 16.10.2009 kansainvälistä oikeutta ja politiikkaa käsittelevässä puheessaan. Yksi kansainvälisen oikeuden ja reaalipolitiikan suhteita mittaava prosessi käydään joulukuussa Haagissa pidettävässä kansainvälisen oikeuden ( International Court of Justice, ICJ) istunnossa. Aiheena on YK:n yleiskokouksen oikeudelta pyytämä kannanotto Kosovon yksipuolisen itsenäisyysjulistuksen laillisuudesta. (Enemmän artikkelissani “UN sending Kosovo case to ICJ”)

Mainittakoon YK:n yleiskokouksen päätöksen syntyneen aikoinaan äänin 77 puolesta ja kuusi vastaan Albanian, Marshall saarten,Mikronesian Palau ja Naurusaarten vastustaessa Yhdysvaltojen tuella Serbian aloitetta. 74 valtiota – mm Suomi – ei ottanut asiaan kantaa.

Joulukuun alussa pidettävässä kuulemisessa EU:n jäsenmaista Espanja, Romania ja Kypros ovat päättäneet esittää Kosovon itsenäistymistä laittomana pitävät kantansa samoin kuin mm. Venäjä, Kiina ja luonnollisesti Serbia.

Kosovo nyt

Artikkelissani “Kosovo Update” – kiteytän provinssin tilannetta seuraavasti:

The outcome today is a quasi-state with good change to become next “failed” or “captured” state if international community does not firm its grip in province. Today’s Kosovo is already safe-heaven for war criminals, drug traffickers, international money laundry and radical Wahhabists – unfortunately all are also allies of western powers.

Kansainvälisten raporttien mukaan (ks. esim em artikkelini) vähemmistöjen tilanne on ns. itsenäisyyden myötä jopa huonontunut. Yhdestä räikeimmästä ilmiöstä kirjoitin myös artikkelin “UN death camps, EU money, local negligence“. Mainitulla leirillä Kosovovon nukkehallitus ei ollut vaivautunut vierailemaan liki vuosi valtaantulonsa jälkeen.

Olisiko nyt uudelleenarvioinnin paikka?

Kosovon itsenäisyyden tuki oli yksi USAn ulkopolitiikan hairahduksista, prosessissa jätettiin aluksi käymättä todelliset osapuolten väliset neuvottelut (Ahtisaaren vetämä hanke) ja viime vaiheessa (Troikan vetämät neuvottelut) albaaniosapuolella ei ollut tarvetta neuvotella koska USA oli lopputulemaksi luvannut itsenäisyyden. USA myös painosti liittolaisiaan tunnustamaan provinssin paikallishallinnon itsenäisyysjulistuksen, mutta siitä huolimatta kaksi kolmasosaa YK:n jäsenmaista on mainitun itsenäisyyden jättänyt tunnustamatta. Jotkut ovat sittemmin katuneet hätiköityä tunnustusta, esim ex liittokansleri Gerhard Schröder hiljattain totesi sen olleen karkea virhe, saman totesi myös USA:n entinen YK suurlähettiläs John Bolton.

Kun siis toiveajattelu Kosovon tunnustuksen myönteisistä vaikutuksista näyttää pikemminkin ottaa takapakkia voitaisiinko Suomessakin harkita hätiköiden tehdyn tunnustuksen peruuttamista. Kestävämpi ratkaisu löytynee paikallisten ilman ennakkoehtoja tai ulkoa määrättyä lopputulemaa käymien neuvottelujen ja kompromissin myötä – tällaisia neuvottelujahan ei vielä tähän päivään mennessä ole käyty (Ahtisaaren keskusteluissa useita vaihtoehtoja oli rajattu pois, Troikan vetämässä prosessissa puolestaan albaanien ei tarvinnut neuvotella koska jenkit olivat jo itsenäisyyden luvanneet).

Mielenkiinnolla odotan ensinnäkin uskaltaako Suomi prosessin kuluessa esittää kantaansa ja toiseksi noudattaa mahdollista ICJ:n linjausta mikäli se olisi Yhdysvaltain aiemman hallinnon näkemysten vastainen.

Standard