Euraasia

Eräitä USA-Venäjä -suhteen geopoliittisia aspekteja

Pääblogissani julkaisin power point esitykseni – Some Geostrategic Aspects in Russia vs. U.S. Relationship  – joka käsittelee USAn valtapiirin laajentamispyrkimyksiä sekä niihin kohdistuvia Venäjän vastavetoja erityisesti Euraasiassa. Samoin tuon esiin Ukrainan konfliktin valtapoliittisen pelin jatkumona ja tämän yhtenä osana.

Seuraavassa tiivistelmä päätelmistäni:

  • Ukraina on osa energiarikasta Euraaisian valtaväylää jonne USA on pyrkinyt laajentamaan valtapiiriään -90-luvulta lukien. Tämä geopoliittinen strategia sai virallisen muotonsa kongressin hyväksymässä Silkkitiestrategiassa 1999.
  • Venäjän poliittinen ja sotilasjohto oli heikko kyeten vain ulkoisesti tarkkailemaan lännen etupiirin laajenemista kohden Venäjän rajoja.
  • Georgian sota 2008 toi käännekohdan USAn voimien ollessa hajautettuina eri konflikteihin ja Venäjän asevoimien osoittettua ylivoimansa alueellisella tasolla.
  • Anglo-amerikkalainen ulkopolittiikka ja erityisesti sotateollinen kompleksi sen liikkeelle panevana voimana ovat Balkanilla, keski-Aasiassa ja lähi-idässä syntynyneiden sotilasoperaatioiden takana.
  • Neuvostoliiton hajoamisen (1991) jälkeen USA on pyrkinyt piirittämään Venäjän kuin myös Kiinan ja Iranin.
  • USAn intressit poikkeavat EU:n intresseistä. Kylmän sodan jälkeen USA on pyrkinyt vaikutusvaltansa kasvattamiseen ex-Neuvostoliiton alueella ohjatakseen näiden alueiden luonnonresursseja yhdysvaltalaisten yhtiöiden hallintaan. Tämä paitsi vahvistaa USAn hegemoniaa suhteessa Eurooppaan myös estää eurooppalaisten suoran pääsyn Euraasian raaka-ainelähteille.
  • Yksi osa USAn strategiaa on pelata “Uutta Eurooppaa” eroon “Vanhasta Euroopasta”.USAn heikentää Ukrainassa samanaikaisesti sekä Eurooppaa että Venäjää. Venäjän kaasutulojen heikentyessä EU joutuu korvaamaan osan kaasustaan muualta kuten esimerkiksi USAsta ostettavalla liuskekaasulla.

USAn voi nähdä kontrolloivan 191 YK:n jäsenmaata, sillä on 700-800 sotilastukikohtaa maansa rajojen ulkopuolella ja sotilaallinen läsnäolo 156 maassa. Kontrolli ulottuu manteista meriin ja aina ulkoavaruuteen saakka eri muodoissaan. Siksikin Venäjän läsnäolo rajoillaan itä-Ukrainassa, Trandnistriassa ja Georgiassa on suhteessa USAn läsnäoloon suhteellisen vähäpätöinen poikkeus.

Standard
konfliktit

Asekaupan valtapeli

Yksi osa geopoliittista valtapeliä on asekauppa – keneltä ostetaan ja kenelle myydään. Tukholman rauhantutkimusinstituutti – SIPRI – on selvittänyt kenelle maailman kaksi merkittävintä sotilasvaltaa ja suurinta asekauppiasta, USA ja Venäjä, toimittavat aseistustaan.

Selvityksen  mukaan USA toimitti aseita 59 sellaiselle kansakunnalle joille Venäjä ei myynyt mitään kun taas Venäjä toimitti aseitaan 15 valtiolle jotka eivät vastaanottaneet aseistusta USAsta. Viisitoista maata puolestaan sai aseita molemmilta. Kaikkiaan USA myi aseita ulkomaille liki 27 miljardilla dollarilla ja Venäjä liki 30 miljardilla dollarilla.

Tutkittaessa yllä olevaa taulukkoa tulee ottaa huomioon se, etteivät SIPRIn luvut tarkoita toteutuneita kauppahintoja vaan lähinnä toteutuneiden asekauppojen tuotantokustannuksia, jotka voivat tapauskohtaisesti olla vain murto-osa kauppahinnasta. Edelleen SIPRIn luvuista puuttuvat useat pienaseet.

Edellä oleva informaatio pohjautuu lähinnä virallisiin lähteisiin. Kokonaiskuva asekaupasta on paljon laajempi kun mukaan otetaan peiteoperaatiot, salakuljetus, bulvaanien käyttö ja vastaavat käytänteet. Yksi esimerkki on kuvattuna artikkelissani – U.S. Recycles Its Old Balkan Practice With Syria .

Were the Soviet Union, to sink tomorrow under the waters of the ocean, the American military industrial complex would have to remain substantially unchanged until some other adversary could be invented. Anything else would be an unacceptable shock to the American economy.” (George F Kennan, 1987 )

Asekauppa suoranaisesti ja aseiden käyttö välillisesti ovat osa sotateollisen kompleksin ansaintalogiikkaa. Perinteisesti kompleksiin kuuluvat valtioiden armeijat, niiden siviilihallinto, asejärjestelmien valmistajat ja välittäjät sekä lukuisat energian, raaka-aineiden ja tukipalveluiden tuottajat. Erityisesti länsimaissa sotateollinen kompleksi merkittävältä osalta ohjailee ulkopolitiikkaa – ovathan sen voitot riippuvaisia sodista, konflikteista tai niihin varautumisesta.

Suurimmat aseita ja niitä tukevia palveluita tuottavat yritykset (kiinalaiset yritykset poisluettuna) rankattuna asemyynnin mukaisesti ovat SIPRIn aineiston mukaan seuraavat (myynti ja voittolukemat miljoonia dollareita):

Tänä päivänä perinteiseen aseteollisuusklusteriin liittyy kaksi merkittävää uudempaa elementtiä jotka ovat yliopistot ja media. Pelkästään USAssa 350 yliopistoa tuottaa tutkimustietoa Pentagonin laskuun. Medialla puolestaan on viime vuosikymmeninä ollut kasvava rooli sotateollisuuden palveluksessa niin ennen konflikteja niiden oikeuttajana, konflitien aikaisessa mediasodankäynnissä kuin myös konfliktien jälkeen toteutettujen toimien puolustajana. Siksi nykyään osuvampaa olisikin ehkä puhua sotateollisuuden, tieteen ja median kompleksista.

Laajemmin sotateollisesta kompleksista artikkelissani BTW MIC Still Rules .

The world is over-armed and peace is under-funded” (Ban Ki-moon )

Viime vuonna maailmanlaajuiset sotamenot olivat yli 1.7 triljoonaa dollaria eli yli 4.6 miljardia, 4600 miljoonaa, dollaria päivässä. Kuvaavaa on että päiväbudjetti on liki kaksinkertainen YK:n vuosibudjettiin. Länsimaiden osuus sotamenoista maailmanlaajuisesti on noin puolet ja viime vuosina kehittyvät taloudet ovat kasvattaneet puolustusbudjettejaan länsimaiden pikemminkin pienentäessä niitä.

Länsimaiden talouskriisi houkuttelee hallituksia elvyttämään talouttaan sotateollisia rakenteita vahvistamalla sekä ostamalla niitä hyödyttäviä raaka-aineita kuten öljyä ja metalleja. Tämäkin kuvaa hyvin sotateollisuuden asemaa koska elvytystoimien moottorina ovat kaupalliset tarpeet ja voitontavoittelu puolustuksen tarpeiden sijaan.

Näitä teemoja käsittelen laajemmin pääblogini artikkelissa

Arms Trade: The Crux Of The MIC

 

Standard
siviilikriisinhallinta

Sotateollisuus yhä ohjaksissa

Viime vuonna maailman sotilasmenot ylittivät 1.7 biljoonaa taalaa joka tarkoittaa noin 4.6 miljardin dollarin kulutusta päivässä – siis 4600 miljoonaa vuoden jokaisena päivänä aseisiin ja niiden käyttöön. Pääblogini artikkelissa

BTW MIC Still Rules

käsittelen sotateollisen kompleksin jatkuvaa ylivaltaa maailmanmenossa.

Osa USAn sotateollista kompleksia

Osa USAn sotateollista kompleksia

Standard
Balkan, lähi-itä, MENA

Jugoslavian hajoamissotien mediasota jatkuu yhä

“He may be a son of a bitch, but he’s our son of a bitch.” (Franklin Roosevelt)

Muutama viikko sitten propagoin uuden Srebrenicaa käsittelevän dokumenttifilmin puolesta. Norjalaistuotos – Srebrenica: A Town Betrayed – esittää tapahtumiin aiempaan läntisessä valtavirtamediassa esitettyyn kuvaan poikkeavan näkökulman kyseenalaistaen samalla mainitun median objektiivisuuden ja itse asiassa osoittaen sen alistuneen asiansa osaavien PR-toimistojen työkaluksi. Dokumentin tekijät ovat joutuneet ajojahdin kohteeksi ja eri yhteisöt ovat kannelleet mm Norjan julkisen sanan neuvostoa vastaaviin sekä dokumentin esittäneen tv-yhtiön elimiin. Reaktio ei sinänsä ole yllätys sillä mediasota alkoi jopa ennen Balkanin sotia sen jatkuessa vielä tänä päivänä.

Dokumentin tekijät, tutkivat journalistit, Ola Flyum and David Hebditch, ovat laatineen valituksiin perinpohjaisen 43 sivuisen vastineen ja tämä kirjelmä – – 2 Response to NHC Complaint ENG – on luettavissa myös pääblogini documentti arkistossa. Ja itse filmi kertauksen vuoksi alla:

Uudessa artikkelissani Media War of Yugoslav Secession continues käsittelen lähemmin mainittua mediasotaa joka tiivistetysti ilmaisten demonisoi serbit, kätki Kroatian fasismin todellisen luonteen ja kanonisoi Bosnian muslimit. Palkatut PR-toimistot lobbareineen tekivät taitavasti työnsä erityisesti Yhdysvalloissa ja opittuja käytäntetä – numeropeli monikymmenkertaisilla kuolinluvuilla, tekaistut todisteet ja median manipulointi – olivat käyttökelpoisia vielä Kosovon sodassakin. Serbit olivat itse asiassa hävinneet mediasodan jo 90-luvun alkuvuosina taistelukentillä tämä realisoitui vuosituhannen vaihteessa ja poliittisilla tantereilla vasta viime vuosina aiemmat liki kiveen hakatut ”totuudet” ovat alkaneet lännessäkin murtua.

Lobbareiden sanoma ei olisi lyönyt toteutuneen loistavasti läpi ilman otollista maaperää Yhdysvalloissa. Neuvostoliiton hajoaminen vei Natolta vihollisen ja uhkasi sotateollisen kompleksin voitontavoittelua luoden kuitenkin samalla uusia mahdollisuuksia monikansallisten suuryritysten laajenemiselle. Yhteneväinen sotateollisen kompleksin ja Pentagonin etu oli luoda Balkanilta Mustanmeren kautta Kaukasukselle ulottuvalle vyöhykkeelle heikkoja, riippuvaisia ja yhteistyökykyisiä nukkehallituksia näiden alueiden sekä energialähteiden ja kuljetusreittien dominoimiseksi sekä taloudellisesti että poliittisesti; liittoutumaton Jugoslavia ei tässä kontekstissa enää ollut käyttökelpoinen.

Näistä teemoista siis laajemmin pääblogini artikkelissa

Media War of Yugoslav Secession continues

Military-industrial Complex shaping US-policy

Global military industrial consumption per year is 1.5 trillion U.S. dollars. US share of the cake is about 40% to the current year, 664 billion dollars. This is a good comparison of the UN budget (27 billion), which is a sum of nearly three per cent of its Member States on military expenditure. Peace work is estimated to get yearly 6 billion and conflict prevention 0.6 billion.

US military-industrial complex has been shaping the country’s economy and affecting its foreign policy. A recent count found the Department (Defense) had 47,000 primary contractors, or over 100,000 firms, including subcontractors. Even academia is in tow, with about 350 colleges and universities agreeing to do Pentagon-funded research.

To keep the media on Pentagon’s side, in the US and elsewhere, the military allocates nearly $4.7 billion per year to “influence operations” and has more than 27,000 employees devoted to such activities.

The international community is now willing to invest 200 times more to the war than peace. Against one peace researcher, is estimated to be more than 1100 researcher for weapon (and their use) developers. The difference in what countries are prepared to invest in weapons and their use is huge compared to what they use for example, poverty elimination and economic development in developing countries. And just poverty is one of the causes of violence.

More e.g in my article $1tn G20 deal vs. MI(MA/E)C

Standard
Uncategorized

Rauhanvälityksestä(kö) Suomen maabrändi?

Ulkoministeriö julkisti 6. toukokuuta 2010 keskustelunavauksen ”Rauhanvälitys – Suomen suuntaviivoja” koskien Suomen uusia mahdollisuuksia rauhanvälityksessä. ”Rauhanvälitysaloite on lähtölaukaus sille, että Suomesta tulee todellinen rauhanvälityksen suurvalta”, ulkoministeri Alexander Stubb visioi selvityksen julkistustilaisuudessa.

Mielestäni rauhanvälityksen ja siihen liittyvät aktiviteetit voisi jopa nostaa maabrändiryhmän prioriteettilistan kärkeen. UM Stubb unelmoi seuraavasti: ”Olisi hienoa, jos Suomi perustaisi rauhanvälitysrahaston, josta voitaisiin ammentaa rahaa tiukan paikan tullen. Toinen unelma olisi rauhanvälitysinstituutio, jossa koulutettaisiin suomalaisia tai kansainvälisiä rauhanvälittäjiä.”

Kannatan sekä keskustelunavausta että ulkoministerin molempia unelmia. Jos asiaa päättäjäpiireissä pidetään tärkeänä niin olisi aika toisaalta luoda unelmille sisältöä ja toimintaohjelma, liittää visio laajempaan kontekstiinsa ja luonnollisesti resurssoida kehitystyö sekä yksittäiset hankkeet.

Pelkkien konfliktien ratkaisu on mielestäni palokuntatoimintaa, tärkeää mutta toisarvoista. Ensisijaisena näen ongelmien ennaltaehkäisyn ja niiden syihin puuttumisen tai edes tietoisuuden niistä. Tällöin tilanne muuttuukin ristiriitaiseksi koska joudutaan astumaan niille varpaille jotka konflikteista hyötyvät ja tässä päälimmäisenä mielessäni on sotateollinen kompleksi liitännäisineen.

Maailmanlaajuisesti sotateollinen kulutus vuositasolla on 1.5 triljoonan US dollarin luokkaa edustaen paria prosenttia BKT:sta ja kasvussa edelleen ns. Kylmän sodan päättymisen jälkeenkin. Yhdysvaltain osuus kakusta on noin 40 % ollen kuluvana vuonna 664 miljardin dollarin luokkaa. Tätä on hyvä verrata YK:n budjettiin (27 mrd) joka on vaivaiset vajaa kolme prosenttia jäsenvaltioidensa sotilasmenoista. Ja juuri YK pyrkii osaltaan poistamaan väkivallan syitä; ns. YK:n “Millennium Development Goals” unelmoi 135 miljardista vuodessa, tämäkin vain murto-osa sotilasmenoista.


Vuoden 2005 tilastojen valossa voi esittää toisenkin vertailun (dollareita vuodessa): maailman sotilasmenot 1200 miljardia, OECD:n kehitysapu 106 miljardia, rauhantyö 6 miljardia ja konfliktien ehkäisy 0,6 miljardia. Ero siinä mitä maat ovat valmiita investoimaan aseisiin ja niiden käyttöön on valtava verrattuna siihen mitä ne käyttävät esimerkiksi köyhyyden poistoon ja talouden kehittämiseen kehitysmaissa. Ja juuri köyhyys on yksi väkivallan pääsyistä.

Kansainvälinen yhteisö nyt on valmis investoimaan 200 kertaa enemmän sotaan kuin kuin rauhaan. Rauhantutkimus voisi auttaa ehkäisemään konflikteja, mutta tappovälineiden kehittäminen on paljon tuottoisempaa. Yhtä rauhantutkijaa kohden on arvioitu olevan yli 1100 asekehittelijää. Mielestäni tällöin on selvää, että valtion tulisi olla rauhanvälityksen, -tutkimuksen ja -koulutuksen päärahoittaja, tämä työhän ei tuota neljännesvuosibonuksia sotateollisuuskompleksin johdolle ja osakkaille. Odotan mielenkiinnolla onko Suomella valmiutta siirtää esim puolet puolustusbudjetista rauhanvälitykseen liittyvään tutkimus- ja kehitystoimintaan.

Eräitä aihepiiriä sivuavia kirjoituksiani:

EU:n käyttämättömästä vaihtoehdosta USAn cowboy -politiikalle: Could EU lead the 3rd Way out from Confrontation

Kritiikini Ahtsaaren Nobel palkitsemisesta: Do you hear Mr. Nobel rolling in his grave? ja hänen rauhanvälitysmetodeistaan: 500.000 or sign! ja rauhanvälityksen tuloksista Balkanilla Kosovo-Two years of Quasi-State

USAn uudesta Afganistan strategiasta Will COIN work in Afghanistan? ja sotateollisen kompleksin ehkä seuraavasta “rauhanturvaoperaatiosta” Is Yemen the next target for the War on Terror?


Standard
Energiapolitiikka, siviilikriisinhallinta

Afganistanin operaation todelliset motiivit?

Keskustelussa Suomen osallistumisesta Afganistanin operaatioon on hämmästyttävää ero julkilausuttujen päämäärien ja todellisten tavoitteiden välillä. En voi uskoa, etteikö Suomen poliittinen johto tiedä Yhdysvaltain motiiveja mm Afganistanin suhteen, sillä ne ovat luettavissa jo osin julkisistakin asiakirjoista sekä tarkastelemalla lähihistoriaa.

Keskeinen tekijä USAn intressien ymmärtämiseksi on kongressin v. 1999 hyväksymä ns. Silkkitiestrategia”, joka määrittelee maan taloudelliset ja strategiset tavoitteet itäiseltä Välimereltä keski-Aasiaan ulottuvalla “korridorilla”. “Silkkitietiestrategian” osana USA synnytti ns. GUUAM (Georgia, Ukraina, Uzbekistan, Azerbaitsan, Moldova) ryhmän v. 1999 edistääkseen läntisiä energiaintressejä ns. Eurooppa-Kaukasus-Aasia kuljetusreitillä samalla blokaten Venäjä ulos Kaspianmeren alueen öljy- ja kaasuesiintymistä. Venäjän vahvistuminen ja vastatoimet kuitenkin ovat käytännössä nyt lamauttaneet mainitun ryhmän. Tästä taustasta lisää kirjoituksessani “Is GUUAM dead?”.

Vuonna 2006 USAn senaatti ajantasaisti “Silkkitiestrategiaa” sisällyttämällä USAn energiaintressit yhdeksi keskeisimmistä syistä maan läsnäololle Afganistanissa. Pari otetta ajantasaistuksesta (lähde U.S Senate May 4th 2006: A bill to update the Silk Road Strategy Act of 1999)

Consistent with the purposes of the Overseas Private Investment Corporation, it is the policy of the United States to promote and protect the interests of United States businesses and investments in Central Asia and the South Caucasus

Extensive trade relations with the energy-producing and energy-transporting states of Central Asia and the South Caucasus will enhance United States access to diversified energy resources, thereby strengthening United States energy security, as well as that of energy consumers in developed and developing countries.

Strategian menestyksekäs toteutus edellyttää “Eur-Aasian väylän” militarisointia öljy- ja kaasuesiintymien varmistamiseksi ja putki- ja kauppaväylien turvaamiseksi. Militarisointi on lähinnä suunnattu Venäjää, Kiinaa ja Irania vastaan. Al-Qaedaan tai Osama bin Ladeniin ei strategian versioista juuri löydy viitteitä – USAn kaupan ja investointien kehittämiseen/turvaamiseen viitteitä sen sijaan on lukuisia.

Kiinnostava sattuma lisäksi on Afganistanin joukkojen lisäysvaatimuksen ajoittuminen hiljattain julkistettuun maakaasuesiintymään eteläisessä Turkmenistanissa. Tämä kohottaa suunnitellun “TAPI” (Turkmenistan, Afganistan, Pakistan, Intia) maakaasulinjan merkitystä entisestään.

Suomessa ja joskus Yhdysvalloissakin Afganistanin operaatiota on perusteltu demokratian levittämisenä, ihmisoikeuksilla, sotana terrorismia vastaan. Mainitut tavoitteet saattavat palvella markkinointipuheena jolla peitellään todelliset tavoitteet. Afganistaniin joukkoja lähettävien maiden kansalaiset eivät välttämättä hyväksyisi tappioita vain energiayhtiöiden ja sotateollisen kompleksin johtajien bonusten kerryttämisen takia.

Enemmän aihepiiristä esimerkiksi seuraavissa artikkeleissani:


Standard