MENA, Siviilikiisinhallinta

Libyassa sukkuladiplomatian paikka

Suomen pohtiessa Libyan selkkaukseen osallistumista avaa pidättäytyminen sotilaallisesta puuttumisesta maalle ainutlaatuisen tilaisuuden aloitteelliseen rauharakennustoimintaan. Mielestäni nyt olisi aika vauhdikkaalle sukkuladiplomatialle tavoitteena aselepo ja paikallisten osapuolten saattaminen neuvottelupöytään ilman ennakkoehtoja. Nähdäkseni tulisi ottaa vakavasti Gaddafin hallinnon kautta tulleet aloitteet (vallansiirto pojille, yhteydenotto Kreikassa …) sopuratkaisun etsimiseksi. Myöhemmin, paikallisten mahdollisesti esittämien tarpeiden mukaan, Suomella voisi olla roolia perinteisessä rauhanturvaamisessa, yhteiskunnan, infran ja demokratian rakentamisessa.

YK:n sinänsä oikean valtuutuksen jälkeen toteutus lähti mielestäni väärille urille, itse toteuttajataho painottui liian läntiseksi ja lisäksi epäilyttävin motiivein. Samoin Libyan itäosaa hallinnoiva oppositio ei tähän asti ole antanut kovin luotettavaa kuvaa toiminnoistaan, jolloin siihen ankkuroituminen on mielestäni vähintääkin kyseenalaista.

Lisää Libyasta:

Libya Intervention is creating problems instead of solving them

Standard
Uncategorized

Rauhanvälityksestä(kö) Suomen maabrändi?

Ulkoministeriö julkisti 6. toukokuuta 2010 keskustelunavauksen ”Rauhanvälitys – Suomen suuntaviivoja” koskien Suomen uusia mahdollisuuksia rauhanvälityksessä. ”Rauhanvälitysaloite on lähtölaukaus sille, että Suomesta tulee todellinen rauhanvälityksen suurvalta”, ulkoministeri Alexander Stubb visioi selvityksen julkistustilaisuudessa.

Mielestäni rauhanvälityksen ja siihen liittyvät aktiviteetit voisi jopa nostaa maabrändiryhmän prioriteettilistan kärkeen. UM Stubb unelmoi seuraavasti: ”Olisi hienoa, jos Suomi perustaisi rauhanvälitysrahaston, josta voitaisiin ammentaa rahaa tiukan paikan tullen. Toinen unelma olisi rauhanvälitysinstituutio, jossa koulutettaisiin suomalaisia tai kansainvälisiä rauhanvälittäjiä.”

Kannatan sekä keskustelunavausta että ulkoministerin molempia unelmia. Jos asiaa päättäjäpiireissä pidetään tärkeänä niin olisi aika toisaalta luoda unelmille sisältöä ja toimintaohjelma, liittää visio laajempaan kontekstiinsa ja luonnollisesti resurssoida kehitystyö sekä yksittäiset hankkeet.

Pelkkien konfliktien ratkaisu on mielestäni palokuntatoimintaa, tärkeää mutta toisarvoista. Ensisijaisena näen ongelmien ennaltaehkäisyn ja niiden syihin puuttumisen tai edes tietoisuuden niistä. Tällöin tilanne muuttuukin ristiriitaiseksi koska joudutaan astumaan niille varpaille jotka konflikteista hyötyvät ja tässä päälimmäisenä mielessäni on sotateollinen kompleksi liitännäisineen.

Maailmanlaajuisesti sotateollinen kulutus vuositasolla on 1.5 triljoonan US dollarin luokkaa edustaen paria prosenttia BKT:sta ja kasvussa edelleen ns. Kylmän sodan päättymisen jälkeenkin. Yhdysvaltain osuus kakusta on noin 40 % ollen kuluvana vuonna 664 miljardin dollarin luokkaa. Tätä on hyvä verrata YK:n budjettiin (27 mrd) joka on vaivaiset vajaa kolme prosenttia jäsenvaltioidensa sotilasmenoista. Ja juuri YK pyrkii osaltaan poistamaan väkivallan syitä; ns. YK:n “Millennium Development Goals” unelmoi 135 miljardista vuodessa, tämäkin vain murto-osa sotilasmenoista.


Vuoden 2005 tilastojen valossa voi esittää toisenkin vertailun (dollareita vuodessa): maailman sotilasmenot 1200 miljardia, OECD:n kehitysapu 106 miljardia, rauhantyö 6 miljardia ja konfliktien ehkäisy 0,6 miljardia. Ero siinä mitä maat ovat valmiita investoimaan aseisiin ja niiden käyttöön on valtava verrattuna siihen mitä ne käyttävät esimerkiksi köyhyyden poistoon ja talouden kehittämiseen kehitysmaissa. Ja juuri köyhyys on yksi väkivallan pääsyistä.

Kansainvälinen yhteisö nyt on valmis investoimaan 200 kertaa enemmän sotaan kuin kuin rauhaan. Rauhantutkimus voisi auttaa ehkäisemään konflikteja, mutta tappovälineiden kehittäminen on paljon tuottoisempaa. Yhtä rauhantutkijaa kohden on arvioitu olevan yli 1100 asekehittelijää. Mielestäni tällöin on selvää, että valtion tulisi olla rauhanvälityksen, -tutkimuksen ja -koulutuksen päärahoittaja, tämä työhän ei tuota neljännesvuosibonuksia sotateollisuuskompleksin johdolle ja osakkaille. Odotan mielenkiinnolla onko Suomella valmiutta siirtää esim puolet puolustusbudjetista rauhanvälitykseen liittyvään tutkimus- ja kehitystoimintaan.

Eräitä aihepiiriä sivuavia kirjoituksiani:

EU:n käyttämättömästä vaihtoehdosta USAn cowboy -politiikalle: Could EU lead the 3rd Way out from Confrontation

Kritiikini Ahtsaaren Nobel palkitsemisesta: Do you hear Mr. Nobel rolling in his grave? ja hänen rauhanvälitysmetodeistaan: 500.000 or sign! ja rauhanvälityksen tuloksista Balkanilla Kosovo-Two years of Quasi-State

USAn uudesta Afganistan strategiasta Will COIN work in Afghanistan? ja sotateollisen kompleksin ehkä seuraavasta “rauhanturvaoperaatiosta” Is Yemen the next target for the War on Terror?


Standard