lähi-itä, MENA

Palestiinan tunnustaminen tarpeetonta symboliikkaa

Palestiinan arabihallinnon saatua YK:ssa laajan tuen järjestön tarkkailijavaltioksi on Suomessakin pohdittu Palestiinan valtion tunnustamista. Vaikkei itse tunnistamisella mitään merkitystä olisikaan niin sellaisenaankaan tällaisilla symbolisilla eleillä en näe paljoa vaikutusta lähi-idän ongelmien ratkaisuissa.

Aiempien vainojen ja lopulta holokaustin jälkeen juutalaisille osoitettiin mitättömän pieni – noin Uudenmaan kokoinen – läntti turvasatamaksi, jota he alinomaa ovat joutuneet puolustamaan vihamielisiä arabivaltioita ja yksittäisiä terroristiryhmittymiä vastaan. Alueen pienuus ja em ulkoinen vihamielisyys osittain selittää Israelin ehkä ylikorostuneen turvallisuusajattelun joka vaikeuttaa kompromissien etsintää ja hyväksyntää.

Jo lähtökohtaisesti Länsiranta ei ole koskaan kollektiivisesti kuulunut Palestiinan arabeille eli ns. “palestiinalaisille”. He omistavat siellä vain yksityistontteja kuten juutalaisetkin. YK:n päätöslauselma 242 vuodelta 1967 ei myöskään tunne “Palestiinan arabikansaa”, jolta olisi viety maa joka pitäisi heille palauttaa. Tämä mielikuvituskansa keksittiin vasta vuoden 1968 paikkeilla poliittisista syistä.

Palestiinaa (sis Gazan) on joskus kutsuttu miehitetyksi maaksi. Tämä ei aivan tarkalleen nähdäkseni pidä paikkaansa. Brittimandaatin Palestiinahan jakaantui IIMS:n jälkeen enemmän tai vähemmän vapaaehtoisesti arabien hallitsemaan (Trans)Jordaniaan ja lähinnä juutalaisten hallitsemaan Israeliin. (Trans)Jordania onnistui miehittämään nykyisin länsirannaksi kutsutun alueen 1948-49 ja Israel puolestaan onnistui ottamaan alueen hallintaansa 1967. Brittimandaatin arabeille tarkoitetusta alueesta pääosa on tänä päivänäkin arabien hallinnassa Jordanian muodossa.

Itse Palestiinan valtion tunnustaminen ei nähdäkseni muuta tilannetta puoleen jos toiseenkaan. Sen sijaan mikäli Palestiinan valtio todellisuudessa perustettaisiin muuttuisi tilanne sikäli selkeämmäksi että tällöin ko valtio olisi vastuussa mm järjestyksen pidosta alueellaan. Ellei valtio siihen kykene niin niin se myös kohtaisi normaalit vastatoimet – äärimmillään esimerkiksi avoimen sodan. Nähdäkseni israelilla ei ole mitään Palestiinan valtion perustamista vastaan kunhan se tehdään osapuolten keskinäisen sopimisen pohjalta. Nyt tilanne varsinkin Gazan osalta on sellainen, että Israelilla on vastassa ei-valtiollinen toimija. Israelin kannalta tulitauko oli järkevä koska jos Hamas olisi tyystin tuhottu olisi Hamasin luoman vähäisenkin järjestyksen tilalle tullut täysi kaaos. Joka tapauksessa näkisin rauhan keskeisenä edellytyksenä sen että Israel saisi rajoilleen järjestäytyneitä valtioita.

Nähdäkseni YK prosessi ei palvele rauhan aikaansaamista alueelle, päinvastainenkin on mahdollista. Konfliktiin on olemassa lähinnä vain huonoja tai vielä huonompia ratkaisuja. Mielestäni mikään ulkopuolelta pakottettu ratkaisu (jos sellaista edes olisi näköpiirissä) ei toimi, tämä nähtiin jo Kosovon tapauksessa. Vain osapuolten keskinäiset neuvottelut voivat aikaansaada kompromissiratkaisun. Pääratkaisuvaihtoehtoja ovat mm yhden valtion malli, kahden valtion malli, itse parhaana pitämäni kolmen valtion malli (Gaza Egyptille, länsiranta soveltuvin osin Jordanialle ja Israel nykyisellään pääsetlementeillä täydennettynä). Jos vielä eniten kansainvälistä kannatusta omaavaan kahden valtion malliin päädytään niin nähdäkseni Olmertin ehdotus 2008 neuvottelujen päätteeksi on toistaiseksi pitkälle menevin malli.

Israelin ja Palestiinalaishallinnon välisiä neuvotteluja ei aina ole pidetty tarpeellisina johtuen Israelin sotilasylivoiman tuomasta etulyöntiasemasta. Tilanne kuitenkin nähdäkseni kuvastaa sopimista yleensäkin sotien jälkeen (Versailles, Pariisi, Dayton); eihän Suomenkaan asema loppukesällä 1944 kummoinen ollut mutta sopimukset tehtiin, pidettiin ja rauha aikaansaatiin.

Neuvottelujen paikallisiksi osapuoliksi lasken Brittimandaatilta lähtöisin olevien arabien (edustajinaan paremman puutteessa esim. Hamas/Fatah) lisäksi myös Egyptin ja Jordanian – mm propagoimani kolmen valtion mallin pohjalta; sekä laajemmassa myös pohjoisosia koskevassa yhteydessä myös Libanonin ja Syyrian. Samoin olen sitä mieltä että Iranin ja Israelin tulisi myös keskenään hälventää keskinäiset epäluulonsa.

Israelilais-Palestiinalais konfliktista taustoitusta esimerkiksi kirjoituksissani: “PaliLeaks, land swaps and desperate search of peace” jossa myös osapuolten keskinäisiä karttaharjoituksia.

Standard
lähi-itä

PaliLeaks paljasti – rauha lähi-idässä mahdollinen

Lähi-idän konfliktin suurin asiakirjavuoto alkoi sunnuntainayönä 23.1.2011 kun Al-Jazeera aloitti liki 2000 dokumentin julkaisun koskien Israelin ja Palestiinan luottamuksellisia neuvotteluja konfliktin ratkaisemiseksi. Ns. PaliLeaks antaa syvällisen kuvan neuvotteluprosessista ja mikä yllättävintä – rauhansopimus oli pari vuotta sitten todella lähellä. Tähän saakka ehkä merkittävimpiä paljastuksia ovat olleet mm seuraavat:

  • Palestiinalaiset hyväksyvät Israelin juutalaisvaltiona
  • Pakolaisten paluu ei enää ole kynnyskysymys, palestiinalaiset hyväksyvät jopa muodollisen 5.000 pakolaisen paluun (viidestä miljoonasta)
  • Palestiinalaiset hyväksyvät suurimman osan siirtokunnista liittämisen Israeliin mm aluevaihtojen kautta, ja tämä koski myös Jerusalemia
  • Israel ja Palestiinalaishallinto toimivat läheisessä yhteistyössä Hamasin murskaamiseksi Gazassa

PaliLeaks osoittaa Israelilla olevan todellinen neuvottelukumppani länsirannalla, dokumentit osoittavat palestiinalaisten huomattavan myöntymisen keskeisissä kysymyksissä. Kahden valtion malli – ilman Gazaa – näyttäisi olevan mahdollisuuksien rajoissa. Henkilökohtaisesti pidän edelleen kolmen valtion mallia käyttökelpoisempana kuin elinkelvottoman ja pirstaloituneen Palestiinalaisvaltion perustamista länsirannalle.

Käsittelen aihepiiriä laajemmin pääblogini kirjoituksessa “PaliLeaks, land swaps and desperate search of peace”.

Standard