konfliktit, lähi-itä

Lähi-idän rauhanprosessin reality show/check

Lähi-idän rauhanprosessi on nyt – jälleen – romahduksen partaalla neuvottelijoiden keskittyessä löytämään perusteita neuvottelujen jatkamiseksi huhtikuussa 2014 umpeutuvan takarajan jälkeen. Kyynisesti nykytilannetta voi myös luonnehtia lähinnä syyllisten etsimiseen prosessin kariutumiselle. USAn voimallinen missio rauhansopimuksen aikaansaamiseksi vaikuttaa liki täydelliseltä epäonnistumiselta siitä riippumatta loppuuko prosessi lähiviikkoina vaiko jatkuuko se näennäisesti edelleen. PLOn pääsihteeri Abed Rabbo ehkä tiivistää tilanteen parhaiten kuvaamalla sitä tyhjäksi rutiiniksi ainoana agendana neuvotella neuvottelemisesta. Joka tapauksessa Obaman hallintokin tuntee tarvetta uuteen tilannearviointiin ja vastuun siirtämiseen enemmän itse konfliktin osapuolille.

Rauhanprosessi ajautui umpikujaan Israelin siirrettyä sovittua arabivankien neljännen erän vapauttamista ja Palestiinalaishallinnon sopimuksen vastaisesti anottua jäsenyttä 15 kansainvälisessä organisaatiossa. Tilanteen pelastamiseksi on tiiviisti muotoiltu pakettia jossa Israel vapauttaa vangit, Palestiinalaishallinto peruu hakemukset ja USA vapauttaa Israelille vakoilusta tuomiota kärsivän Jonathan Pollardin ja Israel hiljaa pyrkii rajoittamaan rakentamista länsirannalla. Palestiinalaishallinnolle tällainen paketti takaisi tulorahoitusta katastrofaalisen talouden pönkittämiseksi, Israelin pääministeri puolestaan saisi puolisen vuotta aikaa järjestellä hajoamistilassa olevan hallitusksensa kuvioita uudelleen.

Jo aiemmin neuvottelut olivat mielestäni ajautuneet sivuraiteelle. Nähdäkseni keskeisimmät kysymykset niin nyt kuin aiemminkin ovat rajat, Jerusalem, ns pakolaiset ja turvallisuus. Nyt sen sijaan keskeisiksi erimielisyyden aiheiksi nostettiin ns siirtokuntien laajennus ja Israelin tunnustaminen juutalaisena valtiona. Mitä siirtokuntiin tulee niin kyse pääsääntöisesti on ollut olemassaolevien asutuskeskusten laajennuksista. Edelleen jo aiemmissa sopimushahmotelmissa on Israelilla ollut valmiutta tyhjentää syrjäisimpiä siirtokuntia ja ns outposteja ja antaa Palestiinalaishallinnon alaisuuteen yli 90 % länsirannasta. Lisäksi Israel jatkuvasti pyrkii purkamaan laittomiksi (Israelin lakien mukaan) katsottuja juutalaisasutuksia ja tämä on johtanut yhteenottoihin armeijan ja siirtokuntalaisten välillä. Kysymys Israelin tunnustamisesta on nähdäkseni ratkaistu jo vuoden 1947 YK päätöslauselmassa 181 jossa juutalaisvaltiosta on noin 30 mainintaa. Edelleen kun sekä Yasser Arafat ja hänen jälkeensä Mahmoud Abbas tosiasiassa ovat tunnustaneet Israelin valtion niin tämän tulisi riittää ilman lisäluonnehdintoja kuten yleinen kansainvälinen käytäntö on.

Neuvottelujen mahdollisesti katketessa nousevat yksipuoliset toimenpiteet esiin. Palestiinalaisten osalta tämä merkinnee puolisen sataa hakemusta eri kansainvälisten organisaatioiden täysivaltaiseksi jäseneksi, boikottiliikkeen vahvistumista hidastamaan Israelin talouskasvua sekä yhteistyön tiivistämistä Hamasin ja Islamilaisen Jihadin kanssa Gazan osalta – seuraava intifadakaan ei ole poissuljettu lopputulema. Israel puolestaan hidastanee maksupalautuksia Palestiinalaishallinnolle jatkaen muutoin normaalirutiinejaan.

Astetta radikaalimpi israelilaistoimenpide olisi yksipuolisesti toteuttaa aiempien rauhansopimusluonnosten mukaisia toimia kuten esimerkiksi aselepolinjan läheisyydessä olevien asutuskeskusten liittäminen virallisestikin Israeliin ja jonkin asteinen vetäytyminen turva-aidan ulkopuolisilta alueilta. Tällainen ratkaisu ei välttämättä olisi huono vaihtoehto sen selkiyttäessä – joskin yksipuolisesti – liki kaikki keskeiset rauhansopimuksella tavoiteltavat seikat. Palestiinalaisten päästessä – vaikkakaan sitä hyväksymättä – rajanvedon myötä kehittämään oman yhteiskuntansa rakenteita omalla määrätyllä alueellaan ja joutuessa sen myötä ratkomaan israelilaisten kanssa lukuisia käytännön ongelmia ja mahdollisuuksia voisi tällainenkin saneluratkaisu aikaa myöten luoda pohjan pysyvämmälle yhteisesti hyväksyttävälle sopimukselle.

Radikaalein palestiinalaishallinnon toimenpide olisi lakkauttaa itsensä jolloin Israelin käsiin kaatuisi vastuu länsirannan arabien elinoloista. Tällainen toimi voisi johtaa ns Yhden valtion ratkaisuun nyt tavoitellun Kahden valtion mallin ja itse propagoimani Kolmen valtion mallin sijasta. Israelin kannalta tilanteen ajautuminen Yhden valtion suuntaan olisi hyvin problemaattinen ja mielestäni myös huonoin vaihtoehto. (3-valtion mallista ks. esim A Jordanian-Palestinian Confederation Is On The Move and The Three-State Option could solve Gaza Conflict)

Rauhanprosessin taantumalle onkin mielestäni löydettävissä ajankohtaisia sisäisiä syitä. Palestiinalaisten neuvotteluosapuolena toimivan presidentti Abbasin toimikausi päättyi jo vuosia sitten joten vaalien oikeutuksen puuttuessa hänen on vaikea saada sopimusta läpi jos joku luonnos aikaansaataisiinkin. Abbasin Fatah poislukien liki kaikki muut PLOn osat (PFLP, DFLP, Peoples’ Party, Hamas, Islamic Jihad…) olivat jo neuvottelujen aloitusta vastaan. Israelissa hallitus on keskuudessaan jyrkästi jakautunut näkemyksissään ja mahdollisen sopimuksen hyväksyminen saattaisi edellyttää PM Netanyahun keskustaoikeistolaisen hallituksen hajoittamista ja tuen hakua opposition työväenpuolueelta ja vasemmistolta. Lisävaikeutta asiaan tuo se että voimakkaasti neuvotteluprosessiin panostanut USA ja erityisesti UM Kerry on menettämässä uskottavuuttaan välittäjänä: Israelin hallituspoliitikot kuvaavat Kerryä todellisuudesta irti olevaksi messiaanista ja harhaista hanketta jääräpäisesti ajavana henkilönä; palestiinalaiset puolestaan eivät usko Kerryn pystyvän painostamaan Israelia minkäänlaisiin myönnytyksiin.

Julkisesti kaikki osapuolet vakuuttavat haluaan neuvotella edelleen vaikkakin tietävät niiden johtavan umpikujaan. Enemmistö israelilaisista ei usko rauhansopimukseen lainkaan ja enemmistö palestiinalaisalueiden arabeista ei näe mitään mahdollisuuksia itsenäiseen Palestiinalaisvaltionn lähimmän viiden vuoden aikana. Mahdollisuuksia sopimusneuvottelujen jatkamiseen etsittäneen kiivaasti vielä pari viikkoa, onhan USA pannut jo niin paljon arvovaltaansa ja aikaa peliin vaikka muitakin paljon merkityksellisempiä haasteita löytyy kuten vaikkapa Syyria, Iran ja Ukraina. Kasvot säilyttävä lopputulema saattaa syntyä molemminpuolisesta tarpeesta aikalisään. Israelissa PM Netanyahu saisi puolisen vuotta aikaa järjestellä uusiksi hallitustaan ja palestiinalaishallinto puolestaan turvaisi noin 400 miljoonan dollarin talousavun USAsta.

Aiheepiiriä käsittelen yksityiskohtaisemmin pääblogini kirjoituksessa

Reality Check Time of Mideast Peace Process

Standard
Uncategorized

Uuden Knessetin haaste: ”seal-the-deal with the Palestinians”

Luettuani useampiakin vaalien jälkeisiä arvioita nostan tässä esiin muutaman mielestäni oleellisen seikan:

  • Uuden Knessetin 120 jäsenestä 47 on parlamentissa ensimmäistä kertaa ja lisäksi kuusi ”sapattivapaalta” palaajaa. Uudessa Knessetissä on nyt ennätysmäärä naisia – 26. Uusien kasvojen joukossa on useita vuoden 2011 sosiaalisissa protesteissa mukana olleita aktivisteja erityisesti Laborin ja Yair Lapidin listoilla.

  • Maallinen ja keskustalainen Yair Lapid selätti gallupit vetämällä muita paremmin kannattajakseen liikkuvia äänestäjiä, puolue ehkä koetaan unohdetun – lypsylehmänä – toimivan keskiluokan äänitorvena, vastaten keskiluokan protesteissa kadulle tuoneisiin tarpeisiin. Hänen puolueensa nimi Yesh Atid on hyvin kuvaava (‘There is a Future’).
  • Keskusta-vasemmiston odottamattoman hyvällä menestyksellä on arvioitu olevan jopa dramaattinen vaikutus rauhanprosessiin – uuden Knessetin enemmistön arvioidaan edustavan kantaa ”seal-the-deal agreement with the Palestinians”. Vähintäänkin rauhanprosessi ainakin israelilaiselta puolelta tulee agendalle tavalla jota ei ole nähty sitten vuoden 2008. Tätä uutta aloitusta on nähty tukevan myös USAn uusi ulkoministeri joka haluaisi nähdä maallaan aktiivisemman roolin ja joka näkee aiempaa selkeämmin läh-idän konfliktin ratkaisun USAn intressien mukaisena. (Kerry ilmeisesti tulee helmikuussa vierailulle alueelle). Toki prosessiin tarvitaan toinenkin osapuoli, mutta mikäli Fatah/Hamas ei edelleen ole siitä kiinnostuneita niin tämä kysymys on kierrettävissä nostamalla Jordania optio muumioituneen kahden valtion mallin tilalle kuten aiemmin parissa artikkelissani (mm A Jordanian-Palestinian Confederation Is On The Move ) olen arvioinut.
Standard
lähi-itä, MENA, Suomen ulkopolitiikka

Suomikin mukana Palestiinalaisvaltion tunnustamisfarssissa

Presidentti Halonen otti YK:n yleiskokouksessa voimakkaasti kantaa Palestiinan valtion puolesta. Suuresti ihmettelen Suomen position järkevyyttä koska meneillään olevan valtionperustamisoperaatio pikemminkin kärjistää konfliktia entisestään sysäten ratkaisun epämääräiseen tulevaisuuteen. Vielä enemmän kummastelen presidentti Abbasin ryhtymistä tähän mielestäni harakirihankkeeseen.

Ellei Abbas viime hetkessä vedä esitystään takaisin Palestiinalaisvaltion perustamiseksi, tullee YK:n yleiskokouksessa ehkä noin 140 maata kannattamaan sitä. Tämän jälkeen USA käyttää turvaneuvostossa veto-oikeuttaan ja lopputulemana Palestiinan asema täysjäsenyyden sijasta muuttuu Vatikaanin kaltaiseksi tarkkailijaksi.

Muutokset palestiinalaisalueilla sen sijaan tullevat olemaan dramaattisia. Ensinnäkin USA lakkauttaa satojen miljoonien vuosittaisen talousapunsa nykyiselle (Fatahin) palestiinalaishallinnolle ja mahdollisesti EU karsii osaltaan tukiaan; edelleen Israel pidättänee Palestiinalaishallintoa varten kokoamiaan tulli- ym maksuja. Aarabimaat puolestaan eivät tähänkään asti ole täyttäneet maksulupauksiaan puhumattakaan länsiavun paikkaamisesta. Lopputulemana Abbasin jo konkurssikypsältä hallinnolta putoaa viimeinenkin taloudellinen pohja toiminnaltaan, korruptoitunut johto ei voi täyttää entiseen tapaan taskujaan ja rivivirkamiehiltä loppuu palkanmaksu. Hamas riippumatta keväisestä yhteistyösopimuksesta Fatahin kanssa katselee sivusta Abbasin hallinnon sortumista säilyttäen todennäköisesti oman tulopohjansa mm Iranista ennallaan. Hamasilla on lisäksi omia ongelmiaan radikaalimpien ryhmittymien kanssa jotka mm ovat toteuttaneet useita iskuja Siinain kautta tai Siinailla.

Nuori palestiinalaisväestö on odottanut talouden kohenemista ja YK käsittelyä toiveikkaana joka optmismi nyt muuttuu pettymykseksi synnyttäen – agitaattorien avustamana – kansannousuja länsirannalla ja osin Syyrian rajalla mikäli Al-Assad vielä säilyttää jonkin aikaa asemansa. Hizbollah on valmiina ja paremmin aseistautuneena odottamassa tilaisuuttaan Libanonin rajalla. Israel puolestaan on jo toista vuotta sopeuttanut taktiikkaansa intifadojen taltuttamiseen, sotilasstrategiaansa paremmin mm Hizbollahia vastaan soveltuvaksi sekä kaikilla tasoilla varautunut raketti- ja ohjuspommitusten torjuntaan (lisää esim Will Iron Dome balance the Hamas Terror? ). Pettymys ja turhautuminen palestiinalaisten piirissä tulevat olemaan jos mahdollista aiempaa suuremmat kansannousujen jäädessä tuloksettomiksi, mikäli uhreja hankkeesta tulee mittavammin ei vihakierteelle näy loppua.

Puolustuksen sopeuttamisen ja vahvistamisen lisäksi Israel voi pyrkiä myös omiin ratkaisuihin. Vakavasti otettavana voi pitää jo skenaariota jossa Israel ei katso Oslon sopimusten (Oslo II, 1995) artikkeleiden enää koskevan itseään Palestiinalaishallinnon valtionperustamisyritelmän jälkeen. Käytännössä tämä voi johtaa siihen, että Israel liittää virallisestikin Juudeassa ja Samariassa (länsiranta) olevat juutalaisasutukset osaksi Israelin valtiota.

Mielestäni on täysin selvää, että osapuolten keskinäinen neuvotteluratkaisu ja heikkokin kompromissi olisi parempi kuin edellä kuvaamani “uhka”skenaario. Palestiinalaisalueilla vallitsevan turhautumisen johdosta en usko Abbasin säilyttävän asemiaan. Kun samalla Hamasin ja Fatahin yhteistyösopimus jäänee toteutumatta ei Israel aivan heti löytäne uutta edustavaa neuvotteluosapuolta vaikka ihme tapahtuisi ja neuvottelupöytä osapuolia voisi alkaakin kiinnostaa.

¤ ¤ ¤

Lisää aiheesta:

Viimeisistä todellisista neuvotteluista ks esim PaliLeaks, land swaps and desperate search of peace ,neuvotteluraosta ennen YK käsittelyä Israeli-Palestinian Conflict – Negotiation Slot for a Month ja viime Siinain iskusta Sinai Emerged as New Front in Israeli-Palestinian Conflict ja edellisistä kansannousuista The Third Intifada – To Fade or Escalate

Standard
lähi-itä

PaliLeaks paljasti – rauha lähi-idässä mahdollinen

Lähi-idän konfliktin suurin asiakirjavuoto alkoi sunnuntainayönä 23.1.2011 kun Al-Jazeera aloitti liki 2000 dokumentin julkaisun koskien Israelin ja Palestiinan luottamuksellisia neuvotteluja konfliktin ratkaisemiseksi. Ns. PaliLeaks antaa syvällisen kuvan neuvotteluprosessista ja mikä yllättävintä – rauhansopimus oli pari vuotta sitten todella lähellä. Tähän saakka ehkä merkittävimpiä paljastuksia ovat olleet mm seuraavat:

  • Palestiinalaiset hyväksyvät Israelin juutalaisvaltiona
  • Pakolaisten paluu ei enää ole kynnyskysymys, palestiinalaiset hyväksyvät jopa muodollisen 5.000 pakolaisen paluun (viidestä miljoonasta)
  • Palestiinalaiset hyväksyvät suurimman osan siirtokunnista liittämisen Israeliin mm aluevaihtojen kautta, ja tämä koski myös Jerusalemia
  • Israel ja Palestiinalaishallinto toimivat läheisessä yhteistyössä Hamasin murskaamiseksi Gazassa

PaliLeaks osoittaa Israelilla olevan todellinen neuvottelukumppani länsirannalla, dokumentit osoittavat palestiinalaisten huomattavan myöntymisen keskeisissä kysymyksissä. Kahden valtion malli – ilman Gazaa – näyttäisi olevan mahdollisuuksien rajoissa. Henkilökohtaisesti pidän edelleen kolmen valtion mallia käyttökelpoisempana kuin elinkelvottoman ja pirstaloituneen Palestiinalaisvaltion perustamista länsirannalle.

Käsittelen aihepiiriä laajemmin pääblogini kirjoituksessa “PaliLeaks, land swaps and desperate search of peace”.

Standard
lähi-itä

Tiedonsirpaleita lähi-idän rauhanprosessin marginaaleissa

Jälleen käynnistettyjen lähi-idän rauhanneuvottelujen jälleen polkiessa paikallaan ja Jemenin hiljalleen väistyessä otsikoista monet pikku-uutiset kuitenkin osoittavat paljon alueella tapahtuvan. Nämä monet valtavirtalehdistöltä huomaamatta jäävät aktiviteetit saattavat mielestäni vaikuttaa tilanteeseen paikan päällä jopa enemmän kuin korkean tason diplomaattinen teatteri jonka pää- ja ehkä ainutkin sisältö voi olla kameroille poseerattu symbolinen kädenpuristus.

Seuraavassa on kokoelma tiedonsirpaleita lähi-idästä marraskuun alkupuolelta:

USA iskee Gazaan

USAn sota-alus ampui Gazaan ohjuksen surmaten terroristiksi epäilemänsä Muhammad Jamal A-Namnam’n. Isku oli tiettävästi ensimmäinen USAn suorittama kohdennettu murha Gazan kaistaleella.

USA avustaa molempia osapuolia – eri tavoin

USA ilmoitti lisäävänsä 150 miljoonaa dollaria suoraa apuaan Palestiinalaishallinnolle nostaen näin tukensa kuluvana vuonna 225 miljoonaan dollariin ja välillisesti jopa 600 miljoonaan. Samalla viikolla USAn hallitus siirsi ylimääräiset 400 miljoonaa dollaria asevarastoihin Israelia varten nostaen Israelin käyttössä olevan asevarston arvon 1,2 miljardiin dollariin vuoteen 2012 mennessä.

Murhalisenssi hallitukselle

Obaman hallinto on oikeudessa vahvistanut oikeutensa myös Yhdysvaltojen kansalaisiin kohdistuviin harkittuihin murhiin kansallisen turvallisuuden nimissä. Juttu nousi esiin hallituksen valtuutettua terrorijohtajaksi epäillyn yhdysvaltalaissyntyisen Anwar Al- Aulaqi’n murhan.

Predatorit Jemeniin

Mm. Anwar Al- Aulaqi’n murha helpottuu kun Yhdysvallat laivasi laivueen miehittämättömiä Predator koneita salaiseen tukikohtaansa Jemeniin. Samalla debatti Washingtonissa kiihtyy josko ohjuslennokkeja saisi ohjaillaPentagonin vai CIA. Viime mainittu väittää sotilastiedustelun olevan ala-arvoista ja jokin aika sitten koneet surmasivat yhdellä iskulla Jemenissä 17 naista ja 23 lasta luullessaan perhetapahtumaa al Qaedan koulutusleiriksi.

Iranin iskuun valmiuksia

Yhdysvallat lisäsi painostusta Irania kohtaan sijoittamalla maan läheisyyteen kolme lentotukialusta, neljä ydinsukellusvenettä ja muita hyökkäysyksiköitä. Vaikutusvaltainen senaattori Lindsey Graham totesi, että jenkkien tulisi upottaa Iranin laivasto, tuhota ilmavoimat ja antaa isku vallankumouskaartille. Obama voinee varmistaa uudelleenvalintansa sopivalla hyökkäyksellä, esimerkiksi Iraniin.

Gaza-Damascus-Teheran akseli

PLO/Fatahin and Hamasin keskinäiset neuvottelut Damascuksessa päättyivät ilman tuloksia. Gaza etsii strategista kumppanuutta Iranin kanssa vastaavaan tapaan kuin Iran-Syyria-Hizballah liittoutuma. Tämä voi uhata myös Jordanian vakautta, jossa Hamas Damascuksen tuella kontrolloi sikäläistä Muslimiveljeskunnan siipeä.

Laajemmin aiheesta lähteineen kirjoituksessani Fragments of the Middle East peace efforts”

Standard