konfliktit, lähi-itä, MENA

Kuudella miljardilla Assadia kaatamaan

USAn Syyriaan suunnitellun sotilaallisen intervention peruuntuminen ja myönteisesti kehittynyt Iranin ydinohjelma -ratkaisu olivat katkera tappio varsinkin saudeille kansainvälisen terrorismin päärahoittajina. Saudidiplomatia teki kuitenkin nopean uudelleenarvion pyrkien tavoitteisiinsa uusin keinoin. Joulukuun alussa ns Persianlahden yhteistyöneuvosto – The Gulf Cooperation Council (GCC) – aloitti kuuden miljardin dollarin keräyskampanjan uuden Islamilaisen rintaman (IF) perustamiseksi Syyriaan. GCC pyrkii houkuttelemaan USAn mukaan päärahoittajaksi perustellen mm hankkeen edullisuutta verrattuna USAn terrorin vastaiseen sotaan jo arviolta kulutettuun tuhatkertaiseen rahamäärään (=6 biljoonaa taalaa).

Uusi Islamilainen rintama käsittää useita suurimpia kapinallisprikaateja Syyrian eri osissa ja näistä mikään ei – vielä – ole luokiteltu USAn toimesta terroristiorganisaatioksi joten maan mukaantulolle ei tältä osin olisi esteitä. Rintaman tavoitteena on al-Assadin hallinnon kumoaminen inhimillisistä ja materiaalisista kuluista välittämättä ja nykyhallinnon korvaus Islamistisella valtiolla ja sharia -lailla. Rintaman vahvuudeksi arvioidaan 75 000 taistelijaa yhden komennon alaisina. Huomionarvoista on ettei kyseiseen rintamaan kuulu opposition merkittävin – ulkomaisella rahoituksella ulkomailta tuotettu taisteluvoima Daash or al-Nusra aka the Islamic State of Iraq and the Levant.
syyrian kapinallisryhmät uudessa islamilaisessa rintamassa

Parhallaan Washingtonissa pohditaan voisiko USAn mukaantulo yhdistää nyt sekä keskenään taistelevia että Syyrian siviileitä terrorisoivia ryhmäkuntia al-Assadia vastaan ja rajoittaa opposition merkittävimmän taisteluryhmittymän – al-Qaedan – etenemistä Syyriassa. Vastaus on vaikea koska perustellusti on syytä epäillä kyseessä olevan vain saudien uusi yritys oman alueellisen asemansa turvaamiseksi tosiasiassa al-Qaedan avulla jolloin operaation lopputulemana voisi olla militantin USA vihamielisen islamilaisuuden valtaannousu Damaskoksessa.

Edellä viitatusta problematiikasta tarkemmin pääblogini kirjoituksessa

Syria Updates: The New Islamic Front And Whodunnit III

jossa käsittelen myös Syyrian kaasuhyökkäyksiä koskevan YK-raportin uutta tarkistettua versiota sekä tutkivan journalismin uusia paljastuksia koskien sitä että Obama oli tietoinen jo hyvissä ajoin kapinallisten valmiudesta käyttää kemiallisia aseita al-Assadia vastaan USAn houkuttelemiseksi interventioon.
kuvankaappaus: obama valahteli syyrian kaasuiskusta

Standard
lähi-itä, MENA

Sininen rauha: Red Sea-Dead Sea hanke allekirjoitettu

dead-sea-signLähi-idän rauhanponnistelujen ”edistyessä” totuttuun tapaan on ilolla pantava merkille myös todellista yhteistoimintaa konfliktialueella. Toissapäivänä Israelin, Jordanian ja Palestiinalaishallinnon edustajat allekirjoittivat Washingtonissa kolmikantaisen Punainen meri-Kuollut meri hankesopimuksen Maailmanpankin pääkonttorissa. Kyseessä on jo ainakin 20 vuotta vanha idea pumpata Punaisesta merestä vettä kuivuvaan Kuolleeseen mereen rakennettavan 180 km pitkän putkiston kautta.

Vielä 1960-luvulla Kuolleen meren taso oli 390 metriä merenpinnan tason alapuolella ollen nyt 420 metriä ja ennusteen mukaan 450 metriä vuonna 2040. Näin siis ellei mitään tehtäisi. Rakennettava putkisto ottaa 200 miljoonaa kuutiometriä vettä vuodessa Punaisesta merestä ja siitä noin puolet johdetaan Kuolleeseen mereen. Toinen puoli kulkeutuu Aqabaan rakennettavaan suolanpoistolaitokseen ja näin käsitelty vesi palvelee Aravan laakson sekä Israelin ja Jordanian eteläosien tarpeita. Hankekokonaisuuteen kuuluu myös sopimus jolla Israel myy Jordanialle 50 miljoonaa m3 vettä Kinnaret järvestä Jordanian pohjoisosien tarpeisiin. Muita hankkeen liitännäisiä ovat sähköntuotanto putkiston varrella sekä matkailufasiliteettien parantaminen.

Red-Sea-Dead-Sea-Pipeline

Red Sea – Dead Sea Pipeline. Images courtesy of ESA.

Myös ”Kahden meren kanaali” nimellä kutsuttu hanke on yksi keskeisimmistä suosituksista vuonna 2011 julkaistussa raportissa Blue Peace: Rethinking Middle East Water. Sveitsiläis-ruotsalaisella rahoituksella tuettu ja intialaisen asiantuntijaryhmän vetämä suunnitteluhanke lähti ajatuksesta että vesikriisi voitaisiin muuntaa sosiaallis-taloudellisen kehityksen voimavaraksi ja alueellisen rauhan mahdollisuudeksi. Tämä ”hydro-diplomatia” on kuvattavissa alueelliseksi yhteistyöksi joka luo taloudellista dynamiikkaa ylikansallisesti kaikille osapuolille. ”Sininen rauha” raportti esittää tiekartan tälle yhteistyölle ja nyt sovittu putkistohanke liitännäisineen on sen merkittävin toteutukseen päässyt osa.

Putkistohankkeen kustannusarvio on 300-400 miljoonaa dollaria, tarjouskilpailu käynnistyy vuoden 2014 puolella ja itse toteutusaika on kolme vuotta. Edellä kuvatusta hankkeesta enemmän pääblogini kirjoituksessa

Blue Peace: Red Sea-Dead Sea Pipeline Plan Signed


Standard
konfliktit, MENA

Saudit seuraava ydisasevalta Iranin sijaan

WMDKansainvälistä politiikkaa seuraavan median huomion ollessa keskittyneenä Geneveen Iranin ydinaseohjelmaa koskeviin neuvotteluihin on otsikoiden ulkopuolelle jäänyt liki täysin BBC:n raportti siitä, että Saudi Arabiaa varten valmistetut ydinkärjet ovat lastausvalmiina Pakistanissa. Toki Iranin mahdollinen ydinpommi ja Israelin mahdollinen ilmaisku sen estämiseksi ovat merkittävä maailmanrauhaan vaikuttava tekijä mutta nähdäkseni ei pitäisi väheksyä sitä että jopa muutamassa viikossa Saudi Arabia voi tosiasiassa olla maailman seuraava ydinasevaltio.

saudi-paki yhteistyö

Pakistan julistautui ydinasevallaksi ensimmäisen onnnistuneen ydinasetestinsä jälkeen v. 1998 ja nykyisin sen ydinarsenaalin määräksi arvioidaan 110 ydinohjusta ja materiaalia 200 lisäohjuksen tekemiseen. Saudien ydinaseohjelmasta puolestaan ei ole juuri ääntä pidetty, maa on hyväksynyt asiaa koskevan kieltosopimuksen ja jopa vaatinut ydinaseista vapaata lähi-itää. Kuitenkin jo vuodesta 1974 lukien saudit ovat olleet Pakistanin atomiasehankkeen päärahoittaja – noin 60 % kustannuksista. Vastaavasti v. 2006 saksalaismedia paljasti saudien saaneen vuodesta 2003 lukien Pakistanista apua ydinohjusten ja -taistelukärkien kehittelyyn.

V. 1987 Saudi Arabia salaa osti 50-60 kiinalaista CSS-2 keskimatkan ballistista ohjusta ja 10-15 kuljetusalustaa. Ko ohjukset ovat varsin epätarkkoja normaalisodankäyntiin mutta ydinkärjillä varustettuna suuri tarkkuus ei ole olennainen tekijä tuhuvaikutuksen ollessa tarpeeksi suuri muutoinkin. Edelleen saudit aikoinaan tukivat myös Saddam Husseinin ydinohjelmaa Irakissa viidellä miljardilla dollarilla saaden vastikkeeksi osaamista ja materiaaleja. Viime kesänä paljastui – tutkimuslaito Jane’sin ansiosta – Saudi Arabian kolmas salainen keskimatkan ballististen ohjustukikohta 200 km Riadista lounaaseen. Paikan laukaisualustat oli suunnattu kohden Israelia ja Irania.

Saudi Arabian ohjustukikohta

Photo credit: IHS/DigitalGlobe

Ja nyt Pakistanissa saudien puolesta valmistetut ydinaseet ovat valmiita laivattavaksi Saudi Arabiaan. Aivan yllätys tämä ei ole sillä muutamana viime vuotena saudit ovat vihjanneet USAlle hankkivansa ydinaseet mikäli Irankin niitä hankkii. Huomionarvoista mielestäni kuitenkin on että Saudi Arabia omaa ballisteisten ohjusten laukaisupaikat/tukikohdat, sillä on hallussaan ballistisia ohjuksia ja nyt niihin myös ydinkärkiä laivamatkan päässä.

Asiaa käsittelen tarkemmin pääblogini artikkelissa

Instead Iran The Saudis Can Be The Next Nuclear Power

Standard
lähi-itä, siviilikriisinhallinta

Tunisia näyttää esimerkkiä

Tunisia näyttäisi olevan ensiaskel pohjois-Afrikan jännitteiden purkautumisessa – aika näyttää onko tämä alku myös laajemmalle dominoefektille. Sinänsä Tunisian esimerkki antaa myönteisen signaalin jäätyneen konfliktin purkautumisesta tapahtuihan koko operaatio melko rauhanomaisesti ilman sen kummempaa katastrofia, olisiko sama mahdollista Algeriassa, Marokossa, Egyptissä…?

Länsimaiselle matkailijoille pohjois-Afrikan arabimaat ovat näyttäytyneet suhteellisen rauhallisina ja maallisina lomakohteina. Demokratia on kuitenkin melko ohuella pohjalla ja nyt nähtiin jo valtiotason ilmentymä siitä kuinka diktatuuri on mahdollista kukistaa; näin ainakin alustavasti sillä perusteella ettei Tunisiassa näyttäisi olevan kyseessä pelkkä vallankaappaus vaan pyrkimystä aitoihin vaaleihin.

EU:n puitteissa mielestäni voisi pohtia olisiko Välimeren Unionin toiminnan vahvistamisella myönteinen vaiko kielteinen vaikutus tulevien vastaavien haasteiden edessä

a) EU:n näkökulmasta ja

b) diktatuureista vapauteen pyristelevien arabimaiden näkökulmasta.

Sinänsä kiinnostava yksityiskohta on vetää taustalle mukaan naisten vapaudet arabimaissa, joista ne Tunisiassa ovat suurimmat. Korreloivatko naisten vapaudet yleisemminkin valmiutta vapauttaa myös muuta yhteiskuntaa.

Middl East/North Africa (0 worst-25 best)

Women's Freedom: Middle East and North Africa (0 worst-25 best)

Standard
Siviilikiisinhallinta

Ulkopolitiikan sanahelinä raadollisen todellisuuden keskellä

Ulkoministriön suurlähettiläspäivillä lanseeraattiin uutta kuuntelemiseen ja keskinäiseen kunnioitukseen pohjaavaa kansainvälisen politiikan mallia (ns. ”dignified foreign policy”). Mainio ajatus joka varmaan saa laajaa kannatusta diplomaattipiirien ulkopuolellakin. Vaikkakin aitous ja rehellisyys lienevät aika kaukana käytännön kv politiikan hoidossa. Rehellisyyden peräänkuuluttaminen ulkopolitiikassa ei ehkä julkisessa diplomatiassa tule jatkossakaan olemaan kovin käytetty tapa – jos se yleistyisi niin monet korulauseet paljastuisivat vain yleisölle suunnatuksi ontoksi small talkiksi.

Otetaan esimerkiksi vaikka Kiina-Afrikka kysymys. Ei Kiina nähdäkseni hyvää hyvyyttään Afrikkaa valloita ja laajenna vaikutustaan myös esim Iranissa vaan pyrkii toimillaan turvaamaan raaka-ainelähteitä sekä niiden kuljetusreitit kasvavan taloutensa tarpeisiin. Aivan samasta syystä USA on parikymmentä vuotta pyrkinyt Balkanilta Afganistaniin ulottuvalla länsi-itä käytävällään blokkaamaan Venäjän pohjoinen-etelä yhteyden Iraniin. (Silkkitiestrategiasta, GUUAMista ja energiapelistä ks. esim “Is GUUAM dead?” ja “EU’s big choice – Nabucco or South Stream” ). Venäjä puolestaan on pyrkinyt turvaamaan oman lähipiirinsä ja korridorit. Em suurvaltapoliittinen peli on ollut useiden nykyisten konfliktien taustalla, demokratia ym höpinät käyvät rekvisiitasta.

Lännen osalta kriiseistä hyötyy lähinnä sotateollinen kompleksi ja nykyisessä laajalti ymmärretyssä kriisinhallinnassa likaisia töitä ulkoistetaan yhä enemmän bisnespohjaisille palvelutarjoajille (esim. Pentagon uusi jälleen palvelusopimuksen Xe:n eli ex-Blackwaterin kanssa). Kyseenalaistan melko lailla suomalaisten roolin Afganistanissa takaamassa osaltaan suuryhtiöiden johdon neljännesvuosibonuksia vaikka tappiot näyttävätkin tulevan lähinnä kanttiiniporukan ammuskellessa siellä toisiaan.

Kehitysapupolitiikan suhteen todellisuus myös on valitettavan raadollinen eikä Wahlroos välttämättä raflaavine kommentteineen (kehitysapu on rahan heittämistä kankkulan kaivoon) ole väärässä. Diplomaattien avustuskoferensseissa lupaamat miljardit haihtuvat matkalla hallinnon ja läntisten konsulttien taskuihin tai suoraan kohdemaan eliitille ja jakojäännöksellä toteutettavien hankkeiden vaikuttavuudesta voi olla kyseenaleinen; alimpana oleva avuntarvitsija voi sitten puntaroida oliko avusta enemmän hyötyä kuin haittaa.

Standard
Balkan, siviilikriisinhallinta

Kosovosta laillinen näennäisvaltio

Kansainvälinen oikeus Haagissa (ICJ) antoi tänään neuvoa-antavan asiantuntijamielipiteensä Kosovon yksipuolisen itsenäisyysjulistuksen laillisuudesta. Äänestyksen (10 jaa, 4 ei, 1 tyhjä) jälkeen lopputulos oli, ettei kansainvälisestä laista löydy pykälää, joka kieltäisi ko itsenäisyyden. Suomen ulkoministeriö on jo ehättänyt pitämään tätä päätöstä tervetulleena. Samoin siitä ovat iloinneet lukuisat separatistiliikkeet mm Somalimaassa, Abhasiassa, Etelä-Ossetiassa, Vuoristo-Karabahissa, Palestiinassa, Bosniassa ja jopa baskit Espanjassa.

Kosovo -tapauksessa kansainvälisen lain ei ole katsottu soveltuvan valtioiden sisäisiin konflikteihin vaan ainoastaan valtioiden välisten ristiriitojen lainmukaisuuden tulkintoihin. Nykymaailmassa kuintenkin pääosa konflikteista tapahtuu valtioiden sisällä. Päätös tuokin kansainväliseen politiikkaan realistisuutta – siinä mielessä että oikeudesta viis, voima on joka ratkaisee. Realistisuutta on se, että tunnustetaan konfliktien poliittisuus ja lakipykälien rajoittuneisuus niiden ratkaisuissa.

ICJ:n päätöksen merkitystä ei kuitenkaan pidä edelläolevasta huolimatta ylidramatisoida. Kosovossa elämä jatkunee entisellään: Alue jatkaa kansainvälisenä protektoraattina, virallisen talouden turvaa mm. EU:n massiivinen apu, epävirallisen talouden turvaavat huumetulot ja muu salakuljetus (ks “Balkan Route – Business as usual” ), Nato-joukot pitävät huolen ettei vähemmistökansallisuuksien edustajia tapeta aivan liikaa, Pristinan hallitus on hallitsevinaan demokraattisesti albaanialueilla, huumekartellit vahvistavat nyt virallisella tasolla kaappaamaansa turvasatamaa, Kosovon pohjoisosa säilyy integroituneena Serbiaan, Serbia pitänee maakuntaansa tilapäisesti vallattuna alueena.

Suomen(kin) ulkoministeriö on toivonut päätöksen antavan tilaisuuden katsoa eteenpäin mm. Serbian ja Kosovon neuvottelujen myötä. Nähdäkseni asia on juuri päinvastoin. Viimeistään nyt Kosovon albaaneilla ei ole mitään syytä neuvotteluihin. Asia on aivan samoin kuin Ahtisaaren vetämissä näennäisneuvotteluissa ja myöhemmkin Troikan vetämissä keskusteluissa. Kun USA oli ehättänyt ilmaisemaan tukensa Kosovon itsenäisyydelle ei toisella osapuolella ollut mitään neuvoteltavaa koska lopputulos oli ennalta määrätty.

Olen edelleen sitä mieltä, että pysyvämpi ratkaisu on mahdollista ainoastaan serbien ja albaanien keskinäisen sopimisen myötä; vasta tällöin molemmat alueet voivat suunnata enemmän energiaansa tulevaisuuden rakentamiseen. Nyt vain näyttää siltä, että aikajännettä täytyy venyttää entisestään.

Enemmän aihepiiristä ks esimerkiksi kirjoitukseni “Kosovo: Two years of Pseudo-state”

Standard
lähi-itä

Irakin vaalit vahvistivat suuntaa liittovaltioon

Irakin vaalien osalta YK:n turvaneuvosto ehätti lausumaan vaalien vahvistavan kansallista yhtenäisyyttä, monet länsimaat ja EU ovat ylistäneet demokraattista kehitystä. Itse näen tilanteen hieman eri tavalla ja jopa päinvastaisena.

Demokratia sinänsä oli vaaleissa vähemmistöroolissa. Keskeisin kysymys sen sijaan mielestäni oli öljy- ja kaasutulojen jakokysymys keskushallinnon ja alueiden välillä. Ennen vaaleja Bagdad tulikin jo alueita vastaan lupaamalla 0.5-1 taalaa barrelilta kuvernööreille. Vaalit vahvistivat eri etnis-uskonnollisia ryhmiä, heimojohtajat saivat muodollisen valtuututuksensa, saavat öljytuloista suuremman osan käyttöönsä ja voivat johdattaa maan hajoamiseen autonomisiin alueisiin sekä löyhään liittovaltiomuodostelmaan.

Vaalien taustoista ja myöhemmin tuloksista löytyy tietoa seuraavasta Alsumaria Iraqi Satellite TV networkin linkistä joka käsittää interaktiivisen kartan aluekuvauksineen, koalitioineen ja paikkajakautumineen.

Vaaleja edelsi poliittinen peli, jossa aiempia Baath -puolueen jäseniä yritettiin sulkea pois äänestyslistoilta. Ääniä myös surutta ostettiin jopa tukussa ja muutoinkin vaalitarkkailijoilla saattaisi olla huomautettavaa. Väkivalta vaalipäivänä rajoittui noin 40 kuolleeseen, joka maan mittasuhteet huomioonottaen mielestäni on suhteellisen vähän. Äänestysaktiivisuuskin oli hyvä. Itse tiivistäisin Irakin vaalit ja niiden vaikutukset seuraavasti:

  • Vaalit osoittivat hienoista tendenssiä kohden demokratiaa erityisesti verrattaessa käytännettä moniin länsivaltojen tukemiin liitolaisiin arabimaissa.
  • Irakin öljykenttien menestyksellinen lisensiointi toi alalle useita voittajia Gazpromista Shelliin. Tämä muodostaa hyvän pohjan kestävälle taloudelliselle kehitykselle
  • Maan etnis-uskonnollisten identiteettien merkitys korostuu Irakin kansallinen identiteetin kustannuksella
  • Valloittajien rooli vaikuttamisessa Irakin yhteiskuntaan on vähenemässä ja kansalaiset tai pikemminkin heimopäälliköt ottavat vastuuta omista asioistaan; tuloksena todennäköisesti alueen vakauden lisääntyminen

Kun kukaan ei todennäköisesti saa enemmistöä parlamenttiin ovat kurdit kuninkaantekijöitä; heillä puolestaan on yhteisiä intressejä Basran Shiiojen keskuudessa – molemmilla kun on öljyä mittavasti.

Uskoisinkin Irakin etenevän Bosnian malliin eli jakaantuvan Kurdistaniin, Shiastaniin ja Sunnistaniin, jotka voivat muodostaa enemmän tai vähemmän kiinteän federaation tai jopa konfederaation. Alueen vakauden kannalta tämä ei välttämättä ole kovin huono vaihtoehto.

Aiheesta hieman pitempään kirjoituksessani “Election Bazaar in Iraq ongoing

Standard