EU

Euron pelastus EU:n lopun alku

Euroalueen velkakriisi ja sen hoitamiseksi tehtävät korjaustoimet muokkaavat – suuntaan jos toiseenkin – koko EU:n rakennetta. Koko Eurooppaan prosessilla on vaikutuksensa myös yhteisön laajentumiskysymyksen myötä. Tällä hetkellä lukuisa joukko maita on joko jossakin vaiheessa kohti EU jäsenyyttä mm Balkanilla, osa muista pitää EU:ta varteenotettavana skenariona.

Muutosprosessi tuo kuitenkin laajentumiseen eräitä keskeisiä kysymyksiä – kuten mihin,milloin, miksi ja miten – joita voisi pohtia EU:n sisälläkin.

  • Helpoimmat vastaukset saa kysymykseen miten : harmonisoidaan lainsäädäntöä +30 alakohdassa ja myötäillään EU:n valtavirran näkemyksiä.
  • Astetta vaikeampi ennustettava on liittymisen vaatima aikamäärä eli milloin, joka voinee olla mitä tahansa kuuden – 40 vuoden välillä (tai ei koskaan).
  • Aikajana puolestaan sumentaa näkemyksen mihin ollaan liittymässä, onko koko EU:ta edes olemassa, onko se liittovaltio, konfederaatio vai vapaamuotoisempi keskustelufoorumi.
  • Sitten onkin hakijamaan kannalta olennainen valinta – miksi jonkinlaiseksi arvioituun EU:hun tulisi liittyä, olisivatko muut yhteistyöfoorumit, kahdenkeskiset kumppanuussopimukset ja muut strategiset valinnat ehkä perustellumpia.

Omasta mielestäni EU:n rakenteisiin kohdistuvat muutospaineet ovat merkittävämpi ja myös Suomeen vaikuttava kehityslinja, kuin päiväkohtaiset hätätilaratkaisut, kriisipakettien määrä tai tuuleen haihtovat näennäisvakuudet.

P.S:

Mainittua problematiikkaa käsittelen laajemmin pääblogissani julkaisemassani kirjoituksessa

EU in Turmoil and not only in Financial One

Standard
EU

EU:n laajentuminen – kenen ehdoilla?

EU:n laajentuminen oli aiheena Helsingissä monella taholla 18.10.2010. Laajentumiskomissaari Füle, Turkki-komission vetäjä Ahtisaari ja Serbian ulkoministeri Jeremic keskustelivat kukin vuorollaan ulkoministeriössä ja laajentumisen todettiin olevan haastavaa ja toivottavaa. Muutama kommentti päivän aiheesta:

a) Itse prosessin todettiin olevan tärkeää teknisten kriteerien täyttämisen vaatiessa paljon työtä hakijamaissa. Vielä tärkeämpää mielestäni on, että prosessissa mukana olevat maat tekevät uudistuksia omista lähtökohdistaan käsin ja palvellen kansalaisiaan eikä vain täyttääkseen laajentumiskriteereitä. Itse prosessi saattaakin sitten päättyä jäsenyyteen, kolmanteen tiehen tai muuhun välimuotoon (ks. esim. “Turkey’s EU hopes – Is there any?” )

b) Serbian osalta Suomi toivoi teknisen vuoropuhelun aloittamista Kosovon asemasta. Olen täysin eri mieltä. Neuvottelut tulisi viimeinkin aloittaa ilman ennakkoehtoja, ilman mm Ahtisaaren vetämän näennäispelleilyn toimintatapaa. Nähdäkseni vain paikallisten osapuolten keskinäinen diili voi aikaansaada pitkäaikaisemman ratkaisun. Lopputulema todellisista keskusteluista voi olla esimerkiksi

  • Kosovon kantonisointi
  • Pohjoisen liittäminen Serbiaan ja etelän itsenäisyyden tunnustaminen
  • edellinen kohta ja Presevon alueen liitos Kosovoon
  • Kosovoon Bosnian malliset entiteetit ja konfederaatio (tätä suosin yhtenä kehityspolkuna Bosniassa varsinkin viime vaalien jälkeen, ks. “Rethinking needed after Bosnian elections” )
  • jotain muuta yhteisesti päätettävää

ja kaikissa vaihtoehdoissa EU:n tulisi tukea lopputulemaa. Tietysti on vielä 0-vaihtoehto eli jäädytetyn konfliktin jatkaminen.

c) Ylipäänsä koko laajentumisprosessi lukujen avaamisineen/sulkemisineen jne on nähdäkseni kuitenkin vain sivuraide varsinaisen ytimen ollessa poliittisessa pelissä. Mille tahansa jäsenehdokkaalle voi kuka tahansa nykyjäsen kehittää jäsenyyden esteen (Islannin valaat ja pankkikorvaukset, Kosovo Serbialle, nimi Makedonialle, turkkilaiset muuten vaan ulkona), aivan kuin EU-jäsenet voivat myös päättää laajentumisesta itseisarvona kriteereistä piittaamatta (Romania, Bulgaria)

Standard