Brittien kansanäänestyksen tulos oli itselleni mieluinen yllätys. Riippumatta siitä miten kyseenalaisinkin keinoin tulokseen päädyttiin niin BREXIT avaa tien myös muille kuin briteille mahdollisuuden aloittaa prosessi uusien demokraattisten kansainvälisen yhteistyön muotojen kehittämiseksi.
Euron pelastamiseksi toteutettu kurjistamispolitiikan varjolla tehty vallansiirto demokratiasta debtokratiaan on merkinnyt valtaväestön uhrautuminen bankstereiden hyväksi. Liittovaltiokehityksen nimissä 99 % kansasta valjastetaan talkoisiin rikkaimman prosentin voittojen takaamiseksi. Tämän kuolemanspiraalin kääntämiseksi ja lähidemokratian rippeiden pelastamiseksi paras tie lienee EU:n hallittu alasajoa tai uudelleenmuotoilu eräänlaisena EU:n kevytversiona. Tällainen täydellinen suunnanmuutos edellyttää rakennelman uudelleenrakentamista alhaalta ylöspäin pelkän uusliberaalin kapitalismin hienosäädön tai valuvirheiden korjauksen sijaan.
Koska EU:n poliittisen ja virkamieseliitin sekä näiden ympärillä vaikuttavien lobbareiden halu perääntyä saavutetuista asemista on ymmärrettävästi vähäinen en usko suunnanmuutokseen sen enempää EU:n kuin euronkaan osalta EU:n sisäisenä prosessina. Sen sijaan BREXIT osoittaa kaikille jäsenmaille oravanpyörästä hyppäämisen mahdollisuuden.
Kun nyt alkaa vuosien mittainen työ brittien EU –eron yksityiskohtien hionnasta on mielestäni nyt oiva tilaisuus päivittää myös Suomessa millaiset kansainväliset yhteistyöareenat olisivat maan kannalta parhaita.
Yksi skenaario voisi olla EU:n jälleenrakennus siihen halukkaiden maiden kanssa konfederaatioperiaatteiden pohjalta. Tällöin tuloksena voi olla EU:n kevytversio ilman EU parlamenttia ja laajaa eurokratiaa – kevyt sihteeristö voisi koordinoida ja valmistella niin valtionpäiden tärkeimpiin kansainvälistä yhteistyötä vaativiin asioihin keskittyvät huippukokoukset kuin ministereiden ja virkamiesten sektorikohtaiset palaveritkin.
Toinen skenaario voisi olla EFTAn uudistisynnyttäminen. EFTAhan aikoinaan 1960 perustettiin vapaakauppa-alueeksi niiden maiden toimesta jotka eivät halunneet/päässeet mukaan EU:n edeltäjä EEC:hen. EFTAn merkittävän ydinjoukon muodostivat Pohjoismaat ja Britannia – ei mielestäni hullumpi joukko uus-EFTAankaan.
Kolmas ja helpoin skenaario on sitten vetäytyminen pelkän ETAn (Euroopan Talousalue/European Economic Area) piiriin jolloin kaupallinen yhteistyö voi jatkua entiseen tapaan.
Neljäskin mahdollisuus oli eli lähentyminen tai jopa liittyminen Euraasian Unioniin jossa viiteryhmässä Suomi voisi olla erittäinkin kilpailukykyinen ja vakauttaisi ehkä turvallisuuspoliittistakin positiota. Koska epäilen tämän option kannatuksen Suomessa olevan marginaalinen jätän asian vain reunahuomautukseksi.
Nähdäkseni BREXIT avaa merkittävän ’mahdollisuuksien ikkunan’ – option – Suomelle kuin muillekin EU maille pohtia uusiksi haluttavat kansainvälisen yhteistyön muodot ja niihin tarvittavat toimielimet. On ehkä ironista että EU:n julkilausumissa ylistetty mutta käytännössä toteutumaton subsidiariteetti –periaate mahdollistuu vain EU-eron myötä.
[Subsidiariteetti- eli läheisyysperiaatteen mukaan julkisen vallan päätökset tulisi tehdä mahdollisimman lähellä ihmisiä ja byrokratiassa käsitellä alhaisimmalla mahdollisella tasolla. Ylemmille tasolle tulisi viedä vain sellaiset päätökset, joita ei alemmilla tasoilla voida tehdä]
Muutama vuosi sitten innostuin pääblogissani ( mm kirjoitus EU in Turmoil and not only in Financial One ) muotoilemaan yhteistyön periaatteet seuraavanlaisiksi iskulauseiksi joiden takana voisin vieläkin seisoa:
My bottom line:
People first system after
Power flow from the bottom up
Money for the people not the banks
From private to public money creation
Real economy instead of virtual economy
Investor risk instead of taxpayers risk
Ariel Rusilan Konfliktit 