Black Sea region, Energiapolitiikka

South Streamista Turk Stream?

40 miljardin dollarin South Stream -kaasuputkihanke on pysäytetty. Venäjn presidentti Putin ilmoitti asiasta Turkin vierailullaan viime maanantaina (1.12.2014). Välittömänä syynä mainittiin ettei Bulgaria kauttakulkumaana EU:n painostuksesta anna hankkeelle rakennuslupaa; muita vaikuttavia tekijöitä ovat mm laskevat energiahinnat, kaasun kysynnän hiipuminen sekä ennen muuta lännen ja Venäjän välinen poliittinen vastakkainasettelu Ukrainan konfliktin takia.

Samassa yhteydessä Putin ja Gazpromin pj Miller ilmoittivat preferoivansa Turkkia kumppanina ja linjaavansa jo aloitetun putken Bulgarian sijaan Turkkiin josta tarvittaessa Kreikan rajalle ja eteenpäin tyydyttämään erityisesti Balkanin alueen kaasutarpeita.

South Stream and partners

South Stream

South Stream on Gazpromin/Venäjän sponsoroima maakaasuhanke. Alkuperäisen suunnitelman mukaan Mustan meren alittava putki rantautuisi Bulgariaan ja jatkuisi Serbian kautta aina Italiaan saakka haaroittuen matkalla useisiin muihinkin maihin. Putken kuljetuskapasiteetti olisi 63 miljardia kuutiometriä vuodessa.

Hanketta varten Venäjä on solminut bilateraalisia sopimuksia vuodesta 2008 lukien Bulgarian, Serbian, Unkarin, Kreikan, Slovenian, Kroatian ja Itävallan kanssa. Putken rakennustyöt alkoivat Venäjän puoleisen putkiston vetämisellä ja parantmisella vuonna 2012 ja alkuperäisen suunnitelman mukaan kaasun olisi tullut virrata markkinoille vuonna 2015.

Viime joulukuussa 2013 EU:n komissio ilmoitti em bilateraalisten sopimusten olevan EU säännösten vastaisia ja vaati sopimuksen tehneitä maita neuvottelemaan ne alusta lähtien uusiksi. Komissionpainostuksesta Bulgaria osaltaan keskeytti lupaprosessin elokuussa 2014.

Kenttästatus kiertotienä

Venäjä on kuluvan vuoden neuvotellut EU:n kanssa ns kenttästatuksen (Field Status) myöntämisestä South Streamille. EU direktiivit edellyttävät kaasun tuottajien ja putki-infran omistajuden erottamista toisistaan ja edelleen kolmansien osapuolten pääsyä välitys- ja jakelurakenteisiin. South Streamin luokittelu kenttästatuksella ratkaisisi kaikki EU:n kolmenteen energiapakettiin liittyvät säännösongelmat. Muiden muossa Saksa, Ranska ja Belgia omaavat kaasuntuonnissaan tällaisen “kenttästatuksen”. Gazpromin partneri Itävallassa (OMV) voisi käyttää samaa menettelytapaa South Streamin suhteen.

Seuraukset

South Streamin pysäyttäminen iskee erityisen voimakkaasti Bulgariaan; maan kaasunvälityspalkkiot on arvioitu 400 miljoonaksi dollariksi vuodessa, kaasuputken osuus Bulgarian BKT:sta on arviotu olevan 1,5 %, suoran investoinnin arvo kolme miljardia dollaria ja uusien työpaikkojen määrä 2 500 ja kaiken lisäksi hyödyt olisivat erityisesti kohdistuneet maan vähemmän kehittyneeseen pohjoisosaan.

Putkihankkeen peruuntuessa Bulgarian ohella suurimpia menettäjiä ovat Serbia, Itävalta ja Italia sekä välitystulojen että uusien työpaikkojen osalta. South Streamin hankeoperaattori ( South Stream Transport) arvioi eurooppalaisyritysten menettävän hankkeen myötä ainakin 2,5 miljardia euroa ja esimerkiksi tilauksen jo saanut japanilaisyhtiö menettää 320 miljoonaa euroa.

Viime vuosina Gazprom on kuluttanut 9,4 miljardia dollaria South Streamiin mm päivittämällä Mustalle merelle johtavia putkilinjoja. Osa investoinnista on kuitenkin käytettävissä Turk Streamin rakentamiseen. Myös bilateraaliset toimitussopimukset jäänevät edelleen voimaan.

Turk Stream

South Streamiin liittyen Venäjä jo vuonna 2009 sopi energia-alan yhteistyöstä Turkin kanssa ja Mustan meren alittava Venäjältä Turkkiin johtava Blue Stream putkilinja on jo toiminnassa. Tämä yhteistyö muodosti South Streamin vaihtoehtosuunnitelman (“Plan B”). Maanantaina ilmoitettiin Venäjän lisäävän toisen putken toiminnassa olevan Mustan meren alittavaan Blue Stream -linjaan. Välityskapasiteetti nousee näin samaksi kuin South Streamissa eli 63 miljardiin kuutiometriin (bcm) vuodessa. Tästä määrästä Turkki käyttää 14 bcm ja loput voidaan kuljettaa Turkin putkistojen kautta Balkanin tarpeisiin.

On the left, the planned South Stream route, to the right, the Blue Stream pipeline to Turkey. Image from www.gazprom.com

Vasemmalla suunniteltu South Stream, oikealla Blue Stream

 

Plan B:n selkeä voittaja on Turkki joka hankkeen toteutuksen myötä pääsee keräämään välitysmaksut Bulgarian ja osin muiden maiden sijaan. Lisäksi Venäjä ja Turkki sopivat samassa yhteydessä, että Venäjän Rosatom rakentaa Turkkiin 20 miljardin dollarin arvoisen ydinreaktorin.

Päätelmäni

South Stream aiheutta hajaannusta EU:ssa koska Itävalta, Unkari ja Bulgaria näkevät hankkeen oman energiaturvallisuutensa vakauttajana verrattuna Ukrainan kautta kulkeviin linjoihin; Bryssel puolestaan pyrkii vähentämä’än riippuvuuttaan venäläiskaasusta. Mielestäni alkuperäinen South Stream on Turk Streamia parempi koska tällöin Venäjä voisi toimittaa kaasun suoraan EU:hun ilman epävarmoja välikäsiä. Jää nähtäväksi onko Venäjän pysäytyspäätös lopullinen vai ainoastaan taktinen veto neuvotteluasetelman selkeyttämiseksi EU:n kanssa.

Edellä esiinnostettuja teemoja tarkastelen lähemmin pääblogini kirjoituksessa
Is South Stream Pipeline Transforming Itself To “Turk Stream”?

Standard
BalkanBlog, Balkans, Black Sea region, Energy policy, EU

The Nabucco-South Stream race intensifies

The race between the two EU’s eastern gas pipelines is going on while next winter can again show some supply problems via Ukraine. South Stream got latest boost on 11th November 2009 as Russia’s Energy Minister Sergei Shmatko and Slovenian Economy Minister Matej Lahovnik signed an agreement on the passage of the South Stream gas pipeline across Slovenian territory. Same time shareholders in the Nabucco have started talks with two European top lenders over borrowing almost €1.5 billion for the pipeline’s construction; a €5.6 billion loan is needed for the construction first stage of the project and the shareholders have also started talks with two credit insurers. Besides loan Nabucco still desperately is searching gas for its planned pipe.

With South Stream Russia is looking a more reliable route for its gas exports to Europe as it bypasses Ukraine and Belarus, where price disputes have in the past led to gas shortages. EU Commission tries with Nabucco provide a supply of gas not subject to Russian control.


The competition


The competition over gas is coming harder. In my article “New Player in Caspian Sea Power Corridor” I described how China has came to game to take big share of Turkmenistan gas.

For contest between EU’s Nabucco and Russia’s South Stream China’s actions favor later. Today’s arrangements are securing gas for South Stream while Nabucco still is searching supply. It is more clear that Nabucco should be filled with Iraqi and/or Iranian gas and political aspects related to this may delay finding(private) investors and the implementation of project as whole. In bottom line while Russia is taking its part from old gas fields and China from old and new gas fields the Nabucco pipe still is more than half empty.

More about this comparison one may find from my post “EU’s big choice – Nabucco or South Stream?“.

Bulgaria?

From 2015 South Stream is scheduled to take gas into the EU via Bulgaria. A northern branch ends up in Italy via Serbia, Hungary, Slovenia and eventually Austria. A southern route takes the gas through Greece and under the Adriatic Sea to Italy. With Slovenia Russia has all the necessary European partners for us to be able to complete its project. During Summer 2009 there was discussions if South Stream could pass Bulgaria. Russia however agreed on 6th August 2009 with Turkey about energy cooperation with South Stream and also development of Blue Stream pipeline between Russia and Turkey under Black Sea so South Stream has secured also an alternative route. After that the discussions between Bulgaria and Russia got a new boost.


Austria?

 

Austria has officially backed Nabucco even some of Austrian companies are also partners in South Stream. On 11th Nov. 2009 Russia and Austria had meeting. PM Putin said after talks with Austrian Chancellor Werner Faymann that they agreed to draft an agreement on cooperation in South Stream. Faymann said South Stream is in Austria’s interests and that Austria’s government had given a mandate to start negotiations two weeks ago. He said Nabucco and South Stream shouldn’t be viewed seen as competitors: “We believe that this is diversification as well as a chance to make the energy supply more secure,” Faymann said. More in CNBC news.

Bottom line


Russia made already on May 2009 a proposal including the South Stream gas pipeline to pump natural gas from Russia to the Balkans and onto Europe in a list of EU priority projects. The U.S./EU backed Nabucco project had been included in the list, but South Stream not yet. From my point of view I would like to see EU to change priority status from Nabucco to South Stream. Nabucco could still be kept alive in case to wait stabilisation in the Middle-East.

 

Standard