Siviilikiisinhallinta, Suomen ulkopolitiikka

Bloggaus journalismina

Painopisteen muutos printtimediasta verkkoon on aiheuttanut eri foorumeilla pohdintaa toisaalta pelkona perinteisen journalismin katoamisesta ja toisaalta kansalaisjournalismin merkityksestä. Ensin mainittu pelko on nähdäkseni siinä mielessä aiheeton että vapaaehtoisen kansalaisjournalismin laajuus ja sen myötä asiantuntevuus ja mahdollisuudet mielestäni takaavat sekä monipuolisen tiedonvälityksen että kriittisten näkökulmien esiinnousun mm erilaisista yhteiskunnallisista ilmiöistä. Verkon sisältämä massiivinen ja reaaliaikainen tietomäärä myös mahdollistavat ennennäkemättömän helpon raaka-ainemateriaalin hyödyntämisen sisällöntuotannossa.

Itse lähestyn asiaa kokemuksistani bloggarina. Vaikka oma ilonsa on kirjoittamisessa sinänsä on oma lähtökohtani ollut vaikuttaa joko itselleni tärkeisiin asioihin tai mielikuviin niistä. Joskus kymmenkunta vuotta sitten kirjoittelin analyysejä ja näkökulmia lähinnä kansainväliseen politiikkaan liittyvistä asioista, lähetin näitä kirjallisesti ja sähköpostitse niin poliitikoille kuin virkamiehillekin saamatta juurikaan vastauksia; vaikutuksen voin arvioida olleen olematon ja samaa voi sanoa joskus harvoin julkaistuista mielipidekirjoituksistanikin.

Kokemuksesta viisastuneena siirsin kirjoittamisen kansainvälisille nettifoorumeille ja aloitin oman blogin (ja puoli tusinaa rinnakkais- ja yhteisöblogia samoin sisällöin mutta eri lukijakunnin sekä nyt jo lopetetun uutisportaalin). Saamani palaute on aivan toista luokkaa kuin aiempi kohdennettu kirjeenvaihtoni ja näkyy

  • lukijakunnan laajuutena (vierailijoita yli 130 maasta, pääosin pohjois-Amerikasta),
  • haastatteluina myös printtimedioissa (Montenegro, Serbia, Iran),
  • juttujen käännöksinä, sitaatteina ja julkaisuina eri maissa,
  • asiantuntija-avun pyyntöinä (dokumenttielokuviin, opinnäytteisiin, artikkeleihin, viranomaislausuntoihin, kontakteihin kv kehitysaputöissä jne),
  • kiitoksina ja palkintoina (pääosin kirjoja vain) eri yhteisöiltä tai arvostamiltani henkilöiltä
  • kuin myös joskus haistatteluna, tappouhkauksina tai jopa virallisluontoisena kritiikkinä (kerrankin eräs Vatikaanin mediaedustaja haukkui minua henk.koht. pari sivua julkisesti).

Eli kaiken kaikkiaan bloggaus on ainakin minulle avannut aivan uuden vuorovaikutustodellisuuden. Vaikuttavuutta itse asioihin en lähde arvioimaan mutta sen tiedän että jotkut lukijat juttujeni jälkeen ovat muuttaneet näkemystään – totuuden nimissä suuntaan jos toiseenkin.

Suomessa(kin) printtimedian ja osin televisionkin tutkiva yhteiskuntakriittinen rooli on kuihtunut ja sisällöntuottoa tehdään pitkälti kaupallisten mainostajien tarpeiden pohjalta; harvoja analyyttisiä julkaisuja saa käsiinsä lähinnä vain erikseen tilaamalla. Onneksi verkkomedia on korvannut tämän kehityskulun luomaa tyhjiötä paitsi blogien myös laadukkaiden – avointen tai suljettujen – keskustelufoorumien kautta.  Itse hyvin harvoin kirjoitan puolueettomia artikkeleita saati sitten ikuisia totuuksia.  Verkkomedian voima kuitenkin on siinä, että lukija voi muodostaa kuvan asiasta usein polarisoituneiden argumenttien pohjalta ehkä perinteisemmän yhden totuuden, ainoan vaihtoehdon, näennäisesti neutraalin kirjoituksen sijaan.

Standard
EU

TH!NKABOUTIT -kampanja päättyi

The Euroopean Journalism Centre (EJC) päätti TH!NKABOUTIT –kampanjan uusien äänestäjien houkuttelemiseksi kesäkuun eurovaaleihin. Kampanjan tarkoituksena oli herättää erityisesti nuorten äänioikeutettujen kiinnostusta äänestää euroehdokkaita. Kampanjan aikana 81 EU jäsenmaista valittua kirjoittajaa julkaisi kampanjasivuilla 600 artikkelia eurooppalaisista aiheista. Sivusto – vielä nähtävissä osoitteessa http://elections.thinaboutit.eu – keräsi noin 2,000 kommenttia, 5,000 viitettä ulkopuolisilta sivuilta, 14,000 Google –linkkiä ja 2,7 miljoonaa visiittiä runsaan nelikuukautisen olemassaolonsa aikana.

TH!NKABOUTIT –kampanja oli osin Euroopan komission rahoittama kokeilu nostaa äänestysaktiivisuutta nuorissa ikäluokissa. Vastaavanlainen yritys on ollut EUTube, joka kuitenkin kahden vuoden aikana on saavuttanut vain 2,2 miljoonaa katsojaa. Tässä mielessä EJC voikin olla kokeiluun tyytyväinen.

Sosiaaliset verkostot ja bloggaus ovat tuoneet uuden elementin lähentää Euroopan unionia kansalaisiinsa. Valitettavaa kuitenkin on, että todellinen eurooppalainen vuorovaikutus EU instituutioiden ja kansalaisten välillä on yhäkin puutteellista; esimerkiksi nekin EU parlamentin jäsenet, jotka vaivautuvat bloggaamaan tekevät sen usein vain kansallisella kielellään jolloin EU laajuinen keskustelu jää olemattomaksi.

Tilastot nuorten äänestysaktiivisuudesta viime eurovaaleissa vielä puuttuvat, mutta itse arvioisin ylivoimaisen enemmistön nuorista kannattaneen ”en tiedä, EVVK” –ryhmää. Sinänsä on hyvä, että bloggauksen merkitys yhteiskunnallisena vaikutuskeinona tunnustetaan ja platformeja sen edistämiseksi kehitetään.

Itsekin TH!NKABOUTIT -kampanjaan osallistuneena näkisin, että eurovaaleista on erityisen haasteellista jatkossakaan kehittää laajaa kiinnostusta herättävä teema yleiseen keskusteluun – EU asiat laajemmin tai teemoittain pelkän vaalikampanjan sijasta voivat ehkä houkutella enemmän osanottajia samoinkuin alueellisesti EU-politiikan vaikutukset jäsenmaiden ulkopuolella. Henkilökohtaisesti jatkan kirjoittamista pääsääntöisesti Balkanin perspektiivistä sivuten välillä aihepiiristä riippuen Mustan meren ja lähi-idän teemoja.

Standard