Media, Uncategorized

Informaatio-/mediasodankäynnistä

Suomalaisessa keskustelussa on termiä ‘informaatiosodankäynti’ pidetty yliampuvana ja nöin minunkin mielestäni silloin kun puhutaan tilanteesta nykypäivän ja ehkä lähivuosienkin Suomessa. Muualla kuitenkin on toisin ja informaatio- tai mediasota on ollut jo vuosikausia olennainen osa puolustusvoimien, aseteollisen kompleksin ja jopa vallankumousliikkeiden keinovalikoimaa. Asiaa taustoittaa yhdestä näkökulmasta kirjoitukseni Blogging & Web 2.0 As A Tool In The Media War by Ari Rusila  josta ote seuraavassa:

The traditional media has had a role in wars and international conflicts for at least a hundred years, e.g during the Armenian genocide it had some influence on the small humanitarian aid from the U.S. and afterwards influenced the trials against the perpetrators in Turkey. However, it was not until a half-century ago that it came clear that media hype can be far more effective than military combat success – as the Vietnam war amply demonstrated. It is said that Vietnam was the first conflict waged and won by the U.S. media.

The civil war in Yugoslavia lifted the media war to a more professional level when Croatian, Bosnian Muslim and Kosovo Albanian separatists employed PR firms to get U.S. public opinion and political leaders on their side, while the Serbs totally ignored the importance of the media. This proved to be a fatal Serb error in twentieth century hostilities, where public relations and media hype can be far more effective than military combat success.

This kind of media war is still continuing on the Internet. The difference with the old times is that while it is easy to create and publish (mis)information, it is just as easy for the public to detect photo manipulations and other fabrications.

Informaatio-/mediasota on nykyisin sotateollisen kompleksin olennainen osa siinä määrin että jopa termi ’military-industrial-complex’ voidaan jo korvata termillä ’ military–industrial -media-academy-complex’. Tätä puolestaan taustoitan kirjoituksessani BTW MIC Still Rules  seuraavasti:

Today besides traditionel weaponery there is two important component in MIC: First is academia – only in U.S. about 350 colleges and universities are agreeing to do Pentagon-funded research. In Academic world neuro-weapons and diverse applications of numerous branches of research – such as the software guidance systems, general communications networking systems and robotics technology – that blur the distinctions between government, military, and medical, technological and scientific research. The second important factor is the media – to keep on MIC side. Media has been essential part of wars and conflicts last twenty years and media wars have been implemented before, during and after open conflicts for benefit of stakeholders and MIC. Indeed nowadays an better offshoot of the MIC is military–industrial -media-academy complex (MIMAC) as these two components have been widely integrated to the old MIC.

Asian suuruusluokkaa kuvaa seuraava poiminta muutaman vuoden takaa:

Amid all this waste the Pentagon spares no effort to keep the media on its side, both in the US and elsewhere. The military allocated at least $4.7 billion this year to “influence operations” and has more than 27,000 employees devoted to such activities.

Ja tämä on hyvä suhteuttaa rauhanponnisteluihin:

War activities are producing high quarterly bonuses for owners of military-industrial-complex. Peace work has an opposite problem – it is not profitable, While global military spending is at least $ 1.7 trillion, the OECD Development tries to manage with some 100 billion, Peace work overall gets some 6 billion and 0.6 billion goes to conflict prevention. Peace Research, could help prevent conflicts, but development of tools for killing is much more lucrative. Against one peace researcher, is estimated to be more than 1100 researcher for weapon (and their use) developers.

Standard
Media

Tervetuloa Sputnik

 

mkbtzYWlVenäjän valtiollinen uutistoimisto Sputnik Newsin aloitettua uutisoinnin myös suomen kielellä on niin printti kuin sosiaalisessakin mediassa alkanut mittava älämölö venäläispropagandasta. HS:a myöten on kerrottu sputnikin levittämistä tökeröistä valheista ja onpa uutistoimistoa parodioiva twitter-tilikin nähnyt päivänvalon. Pitkään aikaan en ole nähnyt vastaavaa tekopyhää taivastelua kuin nyt Sputnikin osalta. Itse toivotan tämänkin median tervetulleeksi suomalaiseen tiedonvälitykseen.

Nähdäkseni Sputnikin toiminnassa mediakentässä ja vaikkapa informaatio-(media-)sodankäynnissä ei ole mitään uutta. Perinteinen media omasi roolin sodissa ja konflikteissa jo ainakin sata vuotta sitten mm Armenian kansanmurhan yhteydessä se vaikutti humanitaariseen apuun USAsta ja myöhempiin oikeudenkäynteihin Turkissa. Kuitenkin vasta noin puoli vuosisataa sitten Vietnam osoitti median tulleen jopa vaikuttavammaksi tekijäksi kuin itse sotatoimet kentällä. Jugoslavian hajoamissodat kohottivat median käytön lopulta ammattimaiselle tasolle kun kroaatit, Bosnian muslimit ja Kosovon albaanit palkkasivat yhdysvaltalaisia PR-toimistoja muokkaamaan maan (USAn) yleistä mielipidettä itselleen suotuisaksi serbejä vastaan sittemmin toteutettujen interventioiden aikaansaamiseksi. Naton risteilyohjuksen iskusta Belgradin televisiostudiota vastaan 21. huhtikuuta 1999 Kosovon sodan aikana Yhdysvaltain puolustusministeriö totesi: ”Serbien TV on yhtä paljon osa Milosevicin murhakoneistoa kuin hänen asevoimansa”.

media-war
Kylmässä sodassa radiotoiminta (Radio Free Europe, Voice of America, BBC…) ja niiden vastainen toiminta oli merkittävä osa ideologista kamppailua. Vuonna 1948 alkanut läntisten radioasemien häirintä Neuvostoliitossa oli puolestaan maailman suurimpia häirintäoperaatioita. Joukkotiedotuksen tuhoamiseen on sen tärkeydestä johtuen liitetty myös sen korvaaminen omalla lähetyskalustolla. Yhdysvalloilla on kuusi EC-130E Hercules-kuljetuskonepohjaista lentävää Command Solo radio- ja televisioasemaa tätä tarkoitusta varten. Nämä koneet mahdollistavat tietysti myös harhauttamisen ja disinformaation lähettämisen, samoin toimivien radio- ja televisioasemien häirinnän. Näitä koneita on käytetty Irakissa 2003, Afganistanissa 2001, Kosovossa 1999, Bosniassa, Haitilla, Persianlahdella 1991 ja Panamassa.

crestTänä päivänä perinteiseen aseteollisuusklusteriin liittyy kaksi merkittävää uudempaa elementtiä jotka ovat yliopistot ja media. Pelkästään USAssa 350 yliopistoa tuottaa tutkimustietoa Pentagonin laskuun. Medialla puolestaan on viime vuosikymmeninä ollut kasvava rooli sotateollisuuden palveluksessa niin ennen konflikteja niiden oikeuttajana, konfliktien aikaisessa mediasodankäynnissä kuin myös konfliktien jälkeen toteutettujen toimien puolustajana. Siksi nykyään osuvampaa olisikin ehkä puhua sotateollisuuden, tieteen ja median kompleksista. Esimerkiksi Yhdysvallat ei säästele pitääkseen median omalla puolellaan. Joku vuosi sitten pelkästään Pentagon kohdisti liki viisi miljardia dollaria vuodessa näihin vaikutusoperaatioihin ja 27 000 työntekijää omistautui niiden toteuttamiseen. Aivan vastaavasti on Venäjän puolustusministerikin todennut median olevan osa maansa asevoimia. 

Nyt Kremliä lähellä olevan Sputnikin tehtävänä on toimia ulkomaille suunnattuna uutisvälittäjänä, sen kohdeyleisönä ovat ihmiset, jotka haluavat verrata useitakin vaihtoehtoisia näkökulmia keskenään. Tässä ei ole mielestäni mitään väärää, se on kyseisen median julkilausuttu agenda. Suomessa esimerkiksi HS on merkittävä uutisvälittäjä mutta muistettakoon silläkin olevan oma agendansa joka on näkynyt mm EU-/euro-kampanjoissa ja viime vuosina vaikkapa Suomen natottamisena. Kaupallisten medioiden motiivit kuvitellun puolueettoman tiedonvälityksen sijaan liittyvät mainosmyyntiin eli voitontavoitteluun ja nämä motiivit määräävät sitä mitä ja miten uutisoidaan vai uutisoidaanko ollenkaan.

Uudesta sosiaalisesta mediasta on tullut tärkeä osa poliittisia ja sotilaallisia konflikteja ja sotia. Esimerkkeinä voisi mainita Moldovan twitter vallankumouksen, arabikadun tapahtumat, Iranin epäonnistuneen vihreän vallankumouksen (mutta menestyksekkään cybersodan) sekä Israelin esimerkkinä ehkä sofistikoidumpana somen käyttäjän sodankäynnin välineenä. Esimerkit siksi että näihin olen eri rooleissa (neutraalina tarkkailijana, kirjoittaen artikkeleita ruohonjuuritasolta, aktiivisena virtuaalisodan osallistujana) jossain määrin osallistunut. Tästä aiheesta olen mm julkaissut kirjoitukseni  Blogging & Web 2.0 As A Tool In The Media War by Ari Rusila .

Mielestäni Sputnik monipuolistaa Suomessakin informaatiotarjontaa tuomalla mukaan yhden ja tällä kertaa jopa julkilausutun näkökulman lisää mediakuluttajan valittavaksi. Kun itse kiinnostun jostakin tärkeäksi näkemästäni asiasta niin pyrin lähestymään sitä eri lähteiden kautta ja välittämään päätelmäni julkisuuteen. Muutama kuukausi sitten törmäsin mielenkiintoiseen lähi-itään liittyvään uutiseen, en siitä kuitenkaan mitään kirjoittanut kun en löytänyt sen tueksi kuin yhden lähteen. Nyt lähteitä on kertynyt enemmänkin ja parin päivän sisään saanen artikkelin aikaiseksi. En koskaan väitä esittäväni lopullista totuutta mistään, esitän näkökulman ja lukija voi sitä verrata muuhun saatavilla olevaan aineistoon ja näin saada aiempaa monipuolisemman kuvan ko ilmiöstä/tapahtumasta/prosessista/problematiikasta etc. Tässä mielessä toivotan Sputnikin tervetulleeksi Suomen mediakenttään.

Sputnik

 

 

Standard
konfliktit, Media

Bloggaus mediasodan välineenä

Kirjoitukseni Blogging & Web 2.0 As A Tool In The Media War by Ari Rusila käsittelee bloggausta osana sosiaalista mediaa ja Web 2.0 ympäristöä. Kirjoitus on julkaistu kirjassa A Flying Finn : Finnish Civil Society Actors in the Global Sphere  [Melasuo, Tuomo; Nissinen, Petter; Tomperi, Outi (ed.), 2013, published by Tampere Peace Research Institute; ISBN: 978-951-44-9191-7].

Kun aiemmin web-sivut olivat lähinnä katselua varten on nykyinen Web 2.0 toimintaympäristö mitä suuremmissa määrin vuorovaikutteinen. Bloggauksen ohella some käsittää sosiaalisia verkostoitumissivuja (facebook, linkedin…) mikroblogit (mm Twitter), wikit (wikipedia, -media, -leaks…) sekä sosiaalisia kirjanmerkkejä, tageja ym. Web 2.0 on siis luonut aivan uuden tason organisaatioiden, yhteisöjen ja yksilöiden väliselle kommunikaatiolle.

Perinteinen media omasi roolin sodissa ja konfliketissa jo ainakin sata vuotta sitten mm Armenian kansanmurhan yhteydessä se vaikutti humanitaariseen apuun USAsta ja myöhempiin oikeudenkäynteihin Turkissa. Kuitenkin vasta noin puoli vuosisataa sitten Vietnam osoitti median tulleen jopa vaikuttavammaksi tekijäksi kuin itse sotatoimet kentällä. Jugoslavian hajoamissodat kohottivat median käytön lopulta ammattimaiselle tasolle kun kroaatit, Bosnian muslimit ja Kosovon albaanit palkkasivat yhdysvaltalaisia PR-toimistoja muokkaamaan maan (USAn) yleistä mielipidettä itselleen suotuisaksi serbejä vastaan sittemmin toteutettujen interventioiden aikaansaamiseksi.

Uudesta sosiaalisesta mediasta on tullut tärkeä osa poliittisia ja sotilaallisia konflikteja ja sotia. Artikkelissani nostan esiin esimerkkeinä Moldovan twitter vallankumouksen, arabikadun tapahtumat, Iranin epäonnistuneen vihreän vallankumouksen (mutta menestyksekkään cybersodan) sekä Israelin esimerkkinä ehkä sofistikoidumpana somen käyttäjän sodankäynnin välineenä. Esimerkit siksi että näihin olen eri rooleissa (neutraalina tarkkailijana, kirjoittaen artikkeleita ruohonjuuritasolta, aktiivisena virtuaalisodan osallistujana) jossain määrin osallistunut.

Nykyinen internetkulttuuri on siirtänyt uutissyklin painopisteen someen. Konflikteissa Web 2.0 on erinomainen väline massojen mobilisoinnissa kuten mm värivallankumoukset ovat osoittaneet. Nopeatemoisen kumouksellisuuden vastapainoksi ongelmat alkavat demonstraatioiden tai jopa hallitusvaihdosten jälkeen jolloin tilanne saattaa muuttua päinvastaiseksi julkilausuttuihin tavoitteisiin – kuten demokratian laajentamiseen – nähden. Kuitenkin internet muodostaa erinomaisen välineen kansalaisjournalismiin, se voi jopa olla ainoita välineitä tutkivaan journalismiin ja paljastuksiin. Lukijan lähdekritiittisyys on ensiarvoista sillä samalla “facebook”journalismi mahdollistaa tarkoitushakuisenkin vääristelyn ja tyhjänpäiväisten huhujen ja valheiden levittelyn. Tälläkin varauksella blogosfääri virtuaalimaailma kuitenkin ehkä parhaiten voi kuvata mitä reaalimaailmassa tapahtuu ja miksi.

Aiheesta laajemmin myös pääblogissani julkaisemassani lievästi muokatussa versiossa

Blogging & Web 2.0 As A Tool In The Media War by Ari Rusila

Standard