konfliktit, Maghreb

Länsi-Saharan konflikti eskaloitumassa

Länsi-Sahara on Afrikan viimeisimpiä siirtomaita. Se on ollut tämän päivän hiljainen konflikti vuosikymmenien ajan, mutta Marokko aloitti 13. marraskuuta 2020 sotilasoperaation rauhanomaisia mielenosoittajia vastaan Guergueratissa, lähellä Mauritanian rajaa; se syytti Polisariota Marokon ja Mauretanian välisen liikenteen tukkimisesta. 14. marraskuuta SADR julisti sodan Marokolle. Toiminnallaan Marokko rikkoi 15 vuotta kestäneen sodan päättäneen vuoden 1991 tulitaukosopimuksen Länsi-Saharan vapautusliikkeen Polisario kanssa. 

Sahrawi .kulttuuri on sekoitus berberi-, afrikkalaisia ja arabialaisia elementtejä. Sahrawit koostuvat monista heimoista ja puhuvat suurelta osin arabian Hassaniya-murretta. Sahraweita on ~ 570 000 – Länsi-Saharassa asuu edelleen noin 160 000 sahrawia, ~ 250 000 sahrawia asuu Algeriassa, näistä lähes 100 000 on pakolaisleireillä ja loput ovat hajautuneet naapurimaiden, Euroopan tai jopa Kuuban diasporaksi.

Länsi-Sahara on taistellut yli 40 vuoden ajan kansainvälisen oikeuden mukaisesta itsemääräämisoikeudestaan. Tämän ajan alueen alkuperäiskansa – sahrawit – ovat asuneet maantieteellisesti hajallaan, konflikti on edelleen ratkaisematta ja Länsi-Sahara on edelleen miehitetty. Rabat hallitsee noin kolme neljäsosaa Länsi-Saharasta, Atlantin rannikolla sijaitsevasta valtavasta autiomaasta, mukaan lukien sen fosfaattikerrostumat ja tuottoisa valtamerikalastus. Polisario hallitsee loput.

Polisario

Polisario, Länsi-Saharan vapauttamisen kansallinen rintama, perustettiin vuonna 1973 vaatimaan itsenäisyyttä Espanjasta, joka hallitsi aluetta lähes sata vuotta. Vuonna 1974 Espanja myönsi alueelle autonomian ja ilmoitti järjestävänsä kansanäänestyksen suvereniteetista. Kansanäänestys ei koskaan toteutunut.

Opiskelijaliikkeestä alkaneen Polisario-liikkeen tavoitteena oli lopettaa espanjalainen siirtomaavalta alueella; tämä tavoite saavutettiin, mutta samalla naapurit – Marokko ja Mauritania – valloittivat alueen, jolla Polisario halusi autonomiaa ja mahdollista itsenäisyyttä. Polisario julisti Saharan demokraattisen tasavallan (SADR), joka syntyi Bir Lehloussa, Länsi-Saharassa, 27. helmikuuta 1976. Sota puhkesi.

 

Länsi-Saharan separatistien paraati 40 vuotta jatkuneen konfliktin kunniaksi (ME / Massina Benlakehal)

Konflikti

Aiemmassa sodassa Marokon ilmavoimat pommittivat Länsi-Saharaa napalmeilla ja fosforipommilla, ja suuri osa Länsi-Saharan alkuperäiskansalaisista pakeni aavikon yli Algeriaan. Mauritania vetäytyi alueelta kesällä 1979 allekirjoittettuaan niin sanotun Argelin sopimuksen. Sopimuksessa tunnustetaan Sahrawin kansan oikeus itsehallintoon, kun taas Mauritania luopuu kaikista alueellisista vaatimuksista Länsi-Saharassa. Marokon armeija otti Mauritanian hallitseman alueen, mutta Mauritania tunnusti SADR: n 27. helmikuuta 1984.

Vuoden 1991 YK: n avustama rauhansopimus päätti 15 vuoden taistelut Marokon ja Länsi-Saharan Polisarion välillä. Rauhansopimus sisälsi lupauksen järjestää itsenäisyyttä koskeva kansanäänestys. Marokko on järjestelmällisesti estänyt rauhansopimuksen ehdot. YK: n rauhanturvaoperaatio Länsi-Saharassa, MINURSO, ei ole onnistunut puuttumaan rauhansopimuksen rikkomuksiin.

Visio: Sahravia 2026

 

Miehitys vs. itsenäisyys

Marokko on miehittänyt Länsi-Saharaa laittomasti vuodesta 1975. Kansainvälisen oikeuden näkökulmasta Länsi-Saharalla on oikeus itsenäisyyteen. Haagin kansainvälisen tuomioistuimen vuonna 1975 julkaiseman raportin mukaan ei ole historiallista näyttöä siitä, että Marokko hallitsisi aluetta. Marokko rikkoo edelleen ihmisoikeuksia Länsi-Saharassa. Sahraweja syrjitään laajalti työssä ja koulutuksessa. Omien kansallisten symbolien esittäminen miehitetyillä alueilla on ehdottomasti kielletty ja kaikki itsenäisyyttä edistävät toimet estetään.

Algeria on tukenut Länsi-Saharan itsenäisyyttä vuodesta 1975 Espanjan joukkojen vetäytymisestä ja tunnustanut SADR: n itsenäisyyden vuonna 1976. SADR on Afrikan yhtenäisyysjärjestön (OAU) jäsen ja vuodesta 1982 lähtien OAU on tukenut sahrawilien oikeutta itsehallintoon. Marokko erosi OAU:sta vuonna 1984 koska järjestö tunnusti Länsi-Saharan jäsenyyden. Vuonna 2002 Afrikan unioni korvasi OAU:n.

EU tukee YK: n linjaa, joka puolestaan puoltaa oikeudenmukaista ja kestävää ratkaisua, joka turvaa Sahrawin kansan itsemääräämisoikeuden. EU: lla on kuitenkin muun muassa Marokon kanssa kalastussopimus, joka koskee Länsi-Saharan kalavaroja sahrawien etujen vastaisesti. Länsi-Saharaa koskeva kiista on myös voimakkaasti taloudellista. Rikkaiden kalavesien lisäksi Länsi-Saharalla on laajat fosfaattivarannot ja rautamalmiesiintymät.

YK: n turvallisuusneuvosto on hyväksynyt yli 100 päätöslauselmaa tämän tueksi. Vuodesta 2017 lähtien 84 YK: n jäsenvaltiota oli tunnustanut SADR: n riippumattomuuden, mutta 44 niistä on joko jäädyttänyt tai peruuttanut tunnustamisen. Useat valtiot, jotka eivät tunnusta SADR: n itsenäisyyttä, pitävät Polisarioa alueen ihmisten laillisena edustajana, mutta eivät itsenäisen valtion pakolaishallituksena.

Marokko pitää Polisarioa separatistiliikkeenä ja SADR: ää nukkehallintona, jota Algeria käyttää Marokkoa vastaan. Marokko pitää Länsi-Saharaa sen historiallisena osana, mutta Haagin kansainvälisen tuomioistuimen vuonna 1975 julkaiseman raportin mukaan on historiallista näyttöä siitä, että Marokko ei ole koskaan hallinnut aluetta. Tämän seurauksena alueen valloitus oli ristiriidassa siirtomaa-valtioiden vuonna 1960 antaman suvereniteettilausuman kanssa. Myös marokkolaisten keskuudessa on syntynyt asiasta protestiliike. Marokko on onnistuneesti jäädyttänyt mielenosoitukset sensuroimalla Internetiä, estämällä toimittajien työtä ja levittämällä väärää tietoa.

 

Epilogi

Kansainvälisen tuomioistuimen kannan vastaisesti Länsi-Sahara on edelleen miehitetty alue Marokon jateaessa sen luonnonvarojen hyödyntämistä. Marokko on myös siirtänyt 350 000 siviiliä ja 20 000 sotilasta Länsi-Saharaan huolimatta aseellisia konflikteja säätelevästä kansainvälisestä humanitaarisesta laista, joka kieltää miehittävän valtion siirtämästä siviiliväestöään miehitetylle alueelleen. Arviolta 20 000 ihmistä on kuollut laittoman miehityksen ja sodan seurauksena. Tuhansien Sahrawien katoaminen Marokon toimesta on edelleen selittämätöntä ja rankaisematonta.

Taistelut Länsi-Saharan vapautusliikkeen Polisario ja Marokon välillä päättyivät jo vuonna 1991, mutta se on alkanut uudelleen, kun Marokko aloitti sotilasoperaation rauhanomaisia mielenosoittajia vastaan Guergueratissa marraskuussa 2020. Jää nähtäväksi johtaako tämänkertainen konflikti eskaloituvaan väkivaltaan vai viimeinkin oikeutettuun rauhaan ja itsenäiseen tai edes autonomiseen Länsi-Saharaan.

Standard
Balkans, konfliktit, Kosovo näkökulmani

Kosovon presidentti syytteeseen sotarikoksista

Kosovon presidentti Hashim Thaçi ja yhdeksän muuta aiempaa militanttia asetetaan syytteeseen sotarikoksista Haagissa toimivaan oikeusistuimeen erikoissyyttäjän toimisto ilmoitti 24.6.2020. Kyseinen oikeusistuin on jatkumo samoin Haagissa aiemmin toimineelle ex-Jugoslavian sotarikoksia tutkineelle kansainväliselle tuomioistuimelle (ICTY).

Syyttäjän mukaan syytetyt ovat vastuussa noin 100 murhasta, uhrit ovat Kosovon albaaneja, serbejä ja romaneja kuin myös poliittisia vastustajia. Muut syytteet koskevat mm kidutuksia ja katoamisia. Syyttäjä on vakuuttunut todistusaineiston nyt riittävän kaikkiin syytteisiin useiden vuosien tutkinnan jälkeen ilman pienintäkään epäilystä.

Taustaa: rikollisklaanista vapaustaistelijaksi

Albaanien järjestäytyneet rikollisorganisaatiot omaavat nyky-Euroopassa merkittävän roolin erityisesti huumekaupassa, salakuljetuksessa ja elinkaupassa. Aiempien arvioiden mukaan esimerkiksi 70% Euroopan heroiinikaupasta on albaaniorganisaatioiden hallussa. Afganistanista kuuluisaa ”Balkanin väylää” myöten tuodulla heroiinilla rahoitettiin Kosovon vapautusarmeijan (KLA) aseostoja ja sodan jälkeen huumerahat muodostavat Kosovon merkittävimmän tulonlähteen. Toiminta myös kehittyy sillä nyt kolombialaiskartellit käyttävät albaaniorganisaatioita hyväkseen kokaiinin saamiseksi paremmin Euroopan markkinoille.

Huumekaupan ja KLAn aseostojen yhteydet syntyivät 1990-luvun puolivälissä. Tukena oli myös jihadistien – kuten al-Qaedan -voimallinen osallistuminen Bosnian sotaan sekä USAn asettuminen tukemaan separatistisia liikkeitä Kroatiassa, Bosniassa ja Kosovossa. USA oli aiemmin nimennyt KLAn terroristijärjestöksi mutta liittolaisuuden myötä se muuntui vapaustaislijaksi.

Valkopesu rikollisklaaneista puolueiksi ja liiketoiminnaksi

Serbian pommitusten jälkeen v. 1999 järjestäytyneen rikollisuuden (eli KLAn) johtavat klaanit ryhtyivät muuntamaan organisaatioitaan poliittisiksi puolueiksi. Tällä muuntautumisella ja valkopesulla ei kuitenkaan voida peittää rahan ja vallan alkuperää, vanhat kanavat ja yhteydet ovat edelleen paikallaan konservatiivisessa klaaniyhteuskunnassa.

Thaçi ja muut hänen sisäpiirinsä jäsenet kuin myös muut järjestäytyneet rikollisklaanit olivat hyvin länsimaisten tiedustelupalvelujen tiedossa ja esimerkiksi Saksan BND kuvasi Thaçin Drenica -ryhmää kaikkein vaarallisimmaksi KLAn rikollisjohtajien keskuudessa ja samaan olivat päätyneet myös USAn FBI ja DEA, brittien MI6 ja Italian SISMI. Vaarallisuuteen liittyi myös koskemattomuus sillä USAn suojeluksessa Thaçi kykeni pitämään huumekäytävät avoimina samalla pystyen eliminoimaan vastustajiaan (vihollisia, aiempia liittolaisia ja todistajia).

Näkemykseni

Todellinen valta Kosovossa pohjaa 15-20 perheklaaniin jotka kontrolloivat liki kaikkia yhteiskunnan osa-alueita ja jotka ovat linkittyneet johtaviin päätöksentekijöihin. Itse työskennellessäni pommitusten jälkeen Kosovossa EU: palkkaamana asiantuntijana tämä yhteiskunnallinen rakenne oli kenttätasolla täysin selvä niin sotilas- kuin siviilipuolellakin. Esimerkistä käynee alla liitteessä esitetty NATO/KFOR tiivistelmä Kosovon järjestäytyneestä rikollisuudesta, sen rakenteesta ja linkeistä.

Kansainvälisen yhteisön virhe nähdäkseni oli ettei olemassaolevaa tietoa haluttu ennakkoasenteiden takia käyttää hyväksi Kosovon yhteiskunnan jälleenrakentamisessa ja näin Kosovon albaanien järjestäytyneet rikollisorganisaatiot kykenivät lopulta kaappaamaan koko valtion.

Yksi syy siihen, että kansainvälinen yhteisö (YK/UNMIK, EU/TAFKO/EAR, NATO/KFOR …) tuki Kosovon Albaanimafian valkopesua saattaa olla halu vakauttaa tilannetta provinssin albaaniosissa, rikollisklaanit kykenivät hallitsemaan alueitaan eikä vaihtoehtojakaan juuri ollut. Toinen syy mielestäni on USA:n ja EU:n haluttomuus myöntää erhettään siinä, että ne oli huijattu ”humanitaarisen väliintulon” verukkeella asettautumaan kofliktissa selkeästi yhden osapuolen puolelle tai pikemminkin yhtä osapuolta eli Jugoslavian serbejä vastaan. Kolmas tekijä saattaa olla tietyt taloudelliset intressit Washingtonissa, Pariisissa ja Berliinissä koskien Jugoslavian hajottamista. Neljäs syy on nähdäkseni se, että länsivallat näkivät tilaisuutensa tulleen kasvattaa vaikutusvaltaansa Balkanilla koska Venäjä tällöin oli liian heikko auttamaan sukulaiskansaansa serbejä. Suurvaltapolitiikkaan liittyen myös Pentagon näki tilaisuutensa tulleen perustaa yksi Euroopan suurimmista tukikohdistaan Kosovoonja Camp Bondsteel on tämä toteutunut unelma tänäkin päivänä.

Kansainvälisen yhteisön puolueellisuus tuli selkeästi esiin tekemässäni siviilipuolen kenttätyössä. Useat Kosovon avustus- ja kehittämisohjelmat oli suunniteltu yksinomaan palvelemaan albaaniväestöosan tarpeita kun taas provinssin pohjoisosan serbit ja pohjoiseen serbien yhteistyökumppaneina karkoitetut romanit jäivät sivuhuomiolle. Ironista on että länsivallat ja erityisesti EU juhlapuheissaan puhuivat monikulttuurisen ja monikansallisen Kosovon puolesta mutta käytännössä Ibarjoesta etelään olevat alueet puhdistusten myötä tulivat monoetnisiksi kun taas serbien käytännössä hallitsemasta pohjoisosasta tuli monikulttuurisin osa Kosovoa jossa eli serbien ohella niin romaneita kuin albaanejakin Bosniasta ja Kroatiasta tulleiden pakolaisten ohella. Ironia on siinä, että albaanienemmistöisillä alueilla kansainvälisen yhteisön vaikutus oli suurin kun taas serbienemmistöisillä alueilla asukkaat tukeutuivat pääosin konfliktia edeltäneisiin rakeisiinsa.

[Läntisen] kansainvälisen yhteisön puolueellisuus Kosovon kysymyksessä ja Jugoslavian hajoamissodissa laajemminkin tuli esiin myös länsivaltojen muovailemassa sotarikostuomioistuimessa (ICTY) jossa tuomitut ensisijassa olivat serbejä kuun taas syytetyt kroaatit ja albaanit usein vapautettiin. Nyt tosiasiat alkavat pikkuhiljaa paljastua ja presidentti Thaçin saaminen oikeuden eteen on hyvä askel oikeaan suuntaan ja toivottavasti lähihistorian toimenpiteiden uudelleenarviointiin.

 

Lisää taustoitusta:

Kirjoitukseni: Kosovo: Two years of Pseudo-state , Balkan route-Business as usual and Captured Pseudo-State Kosovo , Quadruple Helix – Capturing Kosovo , Dividing Kosovo – a pragmatic solution to frozen conflict ja Cantonisation – a middle course for separatist movements

Alla olevan NATO/KFOR esityksen ohella järjestäytyneen rikollisuuden ja Kosovon poliittisten johtajien yhteydesta vuotaneessa Saksan tiedustelupalvelun raportissa: BND report 2005 .

Raportti, Inhuman treatment of people and illicit trafficking in human organs in Kosovo”, on sveitsiläisen syyttäjän ja sittemmin poliitikko Dick Martyn Euroopan neuvostolle (PACE) laatima. Raportti tuo esiin silloisen pääministeri Hashim Thacin rikollisen roolin. Erityisesti Marty tutki väitteitä joiden mukaan KLA sodan jälkeen 1999 poisti serbivangeilta elimiä myydäkseen ne elinkaupan mustassa pörssissä.

 

Appendix:

Organized Crime in Kosovo, resume by NATO/KFOR

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 


Kirjoitus on tiivistelmä Conflicts by Ari Rusila blogissani ilmestyneestä kirjoituksestani.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Standard
Israel, konfliktit, lähi-itä

MMM Israel 2016: Ariel -vuosikerta

 

logotArARIEL -verkkojulkaisussa määrällisesti suurin osa vuoden 2016 artikkeleista liittyi suoraan tai välillisesti Israelin puolustukseen.  Yksi maan ulkoinen ja yksi maan sisäinen aihe kohosi nähdäkseni ylitse muiden: ulkoisista Donald Trumpin valinta Yhdysvaltain presidentiksi ja sisäisistä Israelin poliittisen (keskusta-)vasemmiston piiristä esiinnoussut ns. Herzogin suunnitelma eli nk. konstruktiivinen unilateralismi.
nimeton-114Donald Trumpin valinta Yhdysvaltain presidentiksi merkinnee Israelin ja USAn suhteiden lämpenemistä poliittisesti aivan uudelle tasolle omaten vaikutuksensa paitsi israelilais-palestiinalaisen – jäätyneen – rauhanprosessin tiekarttaan.  Lisäksi USAn ja Venäjän mahdollinen yhteisymmärrys voi vakauttaa niin Lähi-itää kuin Eurooppaa laajemminkin. Kattavin analyysi aiheesta artikkelissa Op-Ed: Trumportunity – Israelin uusi mahdollisuus .

Konstruktiivisen unilateralismin ytimenä on sellaiset Israelin yksipuolisesti toteutettavat toimet joilla kuitenkin jätetään ‘ovi’ auki mahdollisesti myöhemmin sovittavalle ‘Kahden-valtion’ ratkaisulle.  Keskeistä on eriyttää israelilaiset ja palestiinalaiset toisistaan vetämällä Länsirannan israelilaisasutukset ‘turvamuurin’ sisään ja näin jättämällä valtaosa – noin 90 % – Länsirannasta ja kaikki pakestiinalaiset Palestiinalaishallinnon alaisuuteen. Tämä näkemys heijastui myös USAn ulkoministeri Kerryn joulukuisessa ‘testamentissa’ että nykysuuntauksen mukaisessa ‘Yhden-valtion’ mallissa Israel ei yht’aikaa voi olla sekä juutalainen että demokraattinen.  Konstruktiivinen unilateralismi on siinä mielessä merkittävä aloite, että Israelin keskusta-vasemmiston (Sionistisen Unionin Hatnya ja Labor) ohella Yair Lapidin populistinen keskusta (Yesh Atid) sekä keskusta-oikeiston Kulanu ja osa Likudista omaavat samansuuntaisen ajatuksen.  Laajemmin aiheesta kirjoituksessa Konstruktiivinen unilateralismi Lähi-idän konfliktin etenemistienä .

 

IPConf

Puolustus tematiikassa kirjoitukset toivat esiin opetuksia aiemmista sodista (Yom Kippur ja 2. Libanonin sota) ja miten ne muuttivat Israelin puolustusstrategiaa.  Aseteknologiaa käsittävistä artikkeleista keskeisin lienee Israelissa nyt maailman kehittynein ohjuspuolustus .  Uutisartikkelit puolestaan käsittelevät edelleen jatkuneen ns. ‘puukkointifadan’ erilaisia muotoja sekä tunnelisodankäynnin innovaatioita.  Hamasin ja Egyptin kärjistyneet suhteet omaavat luonnollisesti vaikutuksensa myös Israelin puolustukseen kuin myös Syyria jossa Israel on koordinoinut toimensa Venäjän kanssa.

 

Israel missile defence vs. threats, figure by Ari Rusila

Israelin sisäpolitiikassa ei tapahtunut suuria muutoksia;  vaikka hallituksessa on pidetty ulkoministerin paikkaa avoinna oppositiojohtaja Herzogille ei yhtenäishallitus toteutunut, sen sijaan hallitukseen palasi puolustusministeriksi Avigdor Lieberman.  Shimon Peres kuoli ja ‘muistoartikkeli’ käsitteli ehkä poikkeuksellisesti Peresin roolia Israelin ydinohjelman isänä.  Rauhanprosessin osalta merkityksellisiä tekijöitä v. 2016 olivat em. Trumpin valinnan ja Herzogin suunnitelman ohella Lönsirannan Abbasin jälkeisten strategiavaihtoehtojen pohdinta (mm Israelin 5 strategiavaihtoehtoa Länsirannalla Abbasin jälkeen ).

Mideast trends by Ari Rusila

Ns. boikottiliike (BDS) on edelleen voimissaan länsimaissa pyrkien mm rajoittamaan kansainvälistä tutkimusyhteistyötä Israelin yliopistojen ja kehitysyksiköiden kanssa.  Talous- ja yhteiskunta -osiossa oli joitakin esimerkkejä Israelin siviiliyhteiskunnan innovatiivisuudesta kuin osoitukseksi siitä että boikotointi olisi haitallista lähinnä boikotoijille itselleen; esimerkistä käynee artikkeli Israelin lääketieteellisten kehitysaskeleiden keskeisiä tekijöitä .  Energiasektorilla on odotettavissa kehitystä Kreikan, Kyproksen ja Israelin helmikuussa 2016 sovitun liittoutuman myötä merkittävänä hankeideanaan uusi EastMed Pipeline.  Uusiutuvien energiainnovaatioiden osalta mainittakoon Negeviin rakennettu maailman korkein  aurinkovoimatorni.

EastMed pipeline

Alla vuoden 2016 Ariel verkkojulkaisussa ilmestyneet artikkelit pääkategirioittain:

Puolustus

MilDoctrine

Politiikka

stabb

Talous ja yhteiskunta

shutterstock_impossible-1000x657

Israel Conflicts By Ari Rusila -blogissa [ENG]

 logo_1678836_y73t9y2p6d_screen_display


 Kirjoitus ilmestynyt ensinnä Ariel -verkkojulkaisussa

 

 

Standard
Black Sea region, konfliktit

Näkökulma Turkista

Vieraileva kirjoittaja, geopoliitikko ja strategisti, Dr. Nejat Tarakçı, lähetti uusimman artikkelinsa pääblogissani julkaistavaksi.  V. 1949 syntynyt Nejat Tarakçı on eläköitynyt Turkin laivastoupseeri, laivastohistorian Ph. Dr., Hän työskenteli myös NATOssa 1996-1999 ja veti 2000-2006 kursseja ulkomaan politiikan strategioista Turkin eri yliopistoissa. Tällä hetkellä hän on  Turkish War Collegen ohjaaja. Tri Tarakçı on julkaissut 9 kirjaa tutkimustaan teemoista.

Mielestäni tri Tarakçın artikkeli tuo mielenkiintoisen turkkilaisen näkökulman lähi-idän konflikteihin vaikka en kaikessa jaakkaan hänen näkemyksiään.  Mielestäni hän ylikorostaa juutalaislobbyn asemaa Trumpin valinnassa ja alikorostaa Trumpin merkitystä Israelin tulevien toimien tukena (näistä omassa kirjoituksessani Trump Presidency Brings Realpolitik Back To Mid-East ).  Edelleen nähdäkseni TurkStream on Turkille merkityksellisempi hanke (Resetting Russian-Turkish Energy Relations ) kuin itäisen Välimeren kaasuhankkeet ( Realpolitik: The Energy Triangle As Game Changer For The Eastern Mediterranean ).  Edelleen näen muotoutumassa olevan Kurdistanin Turkille(kin) pikemminkin mahdollisuutena kuin uhkana.

Painotuseroista huolimatta Nejat Tarakçın artikkeli omaa mielenkiintoista pohdintaa ja on luettavissa sellaisenaan ja kokonaisuudessaan seuraavasta linkistä:

Turkey In The EU-Trump-Russia Triangle By Dr. Nejat Tarakçı

Standard
konfliktit

The Drone Papers – lennokkisodankäynnin salat julki

“The CIA killer drones programme is the death penalty without trial, and the new face of US counter-terrorism policy. Reprieve is assisting survivors and victims’ families in their fight for legal accountability, transparency and justice.” (Reprieve)

Nimetön (55)Glenn Greenwald, tunnettu erityisesti Snowdenin tapauksesta, on yksi The Intercept julkaisun perustajista.  The Interceptillä on nk. secure drop box mahdollistamassa varsinkin hallituksen työntekijöille välittää julkisuuteen organisaationsa salaisia dokumentteja.  Vuotajilla voi olla toimintaansa hyvinkin erilaisia motiiveja, he tekevät esivallinnan siitä materiaalista mitä vuotavat ja siksi kulloistakin asiaa tutkivilla journalisteilla on vain osa materiaalista käytössään.  Näistä puutteista huolimatta vuodetut asiakirjat ja niiden pohjalta tehdyt analyysit antavat syvällisen sisäpiirin näkemyksen tutkinnan kohteesta.

The Interceptin yksi viimeisimmistä paljastuksista antaa kuvan Yhdysvaltain lennokkisodankäynnistä erityisesti Afganistanissa, Somaliassa ja Jemenissä, tappolistojen laadintaan liittyvistä prosesseista ja mm kaupallisista intresseistä.  TRANSCEND Media Service puolestaan on julkaissut nyt tämän lennokkisodankäynnin vuodettujen asiakirjojen pohjalta erikoisartikkeleiden sarjan syventämään lisää tätä Suomessa vähälle huomiolle jäänyttä aihepiiriä. 

Raadollisen todellisuuden esiinnostamiseksi olen julkaissut pääblogissani kirjoituksen

The Drone Papers By The Intercept ,

jossa on linkit The Interceptin materiaaliin sekä TRANSCEND’n erikoisartikkeleihin . 

 

drone

Standard
konfliktit

Jeremy Corbyn NATOsta ja Ukrainasta

Jeremy Corbyn löi sitten vastustajansa jo ensimmäisellä kierroksella ja vieläpä ylivoimaisesti.  Corbyn poikkeaa melkoisesti kilpakumppaneistaan jotka liki kaikki muistuttivat liikaa ns. poliittisia broilereita.  Lisäksi ihailen tapaa jolla hän osaa esittää asian yhtä aikaa syvällisesti ja selkeäsanaisesti ja vieläpä lyhyesti kuten pari päivää sitten pääblogissani julkaisemalla parin minuutin videolla – Jeremy Corbyn on NATO & Ukraine – näkemys Natosta tiivistyy kristallinkirkkaasti. Lähetin onnittelut. Milloinkahan Suomesta löytyisi vastaavanlaista vasemmistojohtajaa.  Kiinnostava yhteensattuma on, että jenkeissä samanaikaisesti  vasemmistolainen Bernie Sanders näyttää olevan nousussa, tukkineeko jopa Hilaryn tien Valkoiseen Taloon.

Standard
Balkan, konfliktit

Suur-Albania haaveita Makedoniaan pyrkimässä

Viime viikonlopun väkivaltaisuudet Makadoniassa herättivät jälleen pelkoja albaaniterrorin uudesta tulemisesta Balkanin ”ruutitynnyriin”.  Rajakaupunki Kumanovoon hyökkäsi lauantaina liki viiden kymmenen automaattiasein ja pommein varustetun taistelijan terroristiryhmä pääosin ”naapurimaa” Kosovosta.  Sunnuntaina päättyneissä taisteluissa kuoli kahdeksan poliisia 37 lisäksi haavoittuessa;  14 terroristia sai surmansa ja 30 saatiin pidätettyä, näistä 18 on Kosovon albaaneja.  Pääkaupunki Skopjesta muutama kymmenen kilometriä koilliseen sijaitsevan Kumanovon läheisyydessä aseistettu ryhmä valtasi huhtikuun 21 päivänä rajapoliisin tukikohdan.

Terrori-iskun jälkimainingeissa ETYJ, EU, NATO ja USA antoivat yhteisen lausunnon toivoen Kumanovon väkivaltaisuuksien säilyvän vain yksittäisenä erillisenä ilmiönä.  Polittisesti tällainen toive hyvin sopisikin länsivalloille mutta mielestäni kyseessä on osa mainittujen yhteisöjen ajaman Balkanin politiikan historiallista jatkumoa, sen yksi oheisvaikutus.

Albanian pääministeri Edi Rama hiljattain lausui, että Kosovon EU –integraation hiipuminen saattaisi johtaa Albanian ja Kosovon keskinäiseen integraatioon herätteli pelkoja ”Suur-Albania” –haaveen elpymisestä;  sekä albanialaiset että kosovonalbanialaiset nationalistit ovat tätä haavetta toistuvasti propagoineet. ”Suur-Albania” on kansallismielinen hanke joka Albanian ja Kosovon lisäksi ulottuu rajojen yli Serbiaan, Makadoniaan, Montenegroon ja Kreikkaan.

Bz8d44DCIAAgclw

Kumanovon tapahtumia kommentoidessaan Serbian turvallisuuspalvelun (VBAn) johtaja Petar Cvetkovic totesi ”Suur-Albania” –haaveen saavan jossain määrin tukea länsivalloilta.  Hän myös mainitsi VBAn varoittaneen huhtikuussa Makedonian viranomaisia albaaninationalistien ryhmästä mutta näitä varoituksia ei otettu vastaan riittävän vakavasti.

Albanian media puolestaan on julkaissut ”vapautusarmeijan” – “National Liberation Army” (NLA) – lausunnon, jossa ko ryhmä ottaa vastuun hyökkäyksistä ja niiden jatkumisesta myös tulevaisuudessa niin kauan kunnes eri seutujen albaaniväestö voi yhdistyä.  NLA tunnetaan myös Makedonian UÇKna jolla puolestaan on/oli yhteydet aiempaan Kosovon vapautusarmeijaan – KLAhan. “The Guard of Republic Ilirida” (GRI) niminen järjestö puolestaan ilmoitti sunnuntaina taistelujen jatkuessa, että kaikki albaanilaisryhmät, sotilasyksiköt ja NLA toivat nyt yhdessä tavoitteenaan perustaa IIiridan tasavalta.  Ensimerkit albaaninationalistien aktivoitumisesta saatiin kun 40 aseellisen terroristin NLAn symboleita kantava joukko valtasi Makedonian raja-aseman vaatien albaanilaisen valtion perustamista Makedoniaan.  Merkillepantavaa on hyökkäyksen tapahtuneen liki jättimäisen USAn Bondsteel –tukikohdan naapurissa.

Sekä Kumanovon että aiempi raja-asemaisku eivät välttämättä ole yksittäisiä erillistapauksia vaan saattavat olla osa USAn pyrkimyksiä syrjäyttää Makedonian nykyinen poliittinen johto – PM Nikola Gruevskin hallitus – USAn suosikki oppositiojohtaja Zoran Zaevin ja albaanien etnisen kapinan avulla. USAn Makedonian suurlähettiläs Jess Baily on myös julkisesti tukenut Zaevin puoluetoveria ja entistä presidentti Branko Crvenkovskia tämän kutsuessa nuorisoa tekemään värivallankumousta Skopjen kaduille. Aiemmin mm Ukrainassa toteutettujen värivallankumous käytänteiden mukaan myös Crvenkovski on saanut suuria summia USAn käyttämien järjestöjen – the National Democratic Institute (NDI), National Endowment for Democracy (NED), Freedom House, ja Soros’s Open Society Institute (OSI) – kautta.

Macedonia%20radical%20islamMielestäni Makedonian väkivaltaisuudet ovat USAn 90 –luvun alkuvuosilta harjoittaman Balkanin politiikan johdonmukainen jatke. Tämä politiikka alkoi USAn lähdettyä tukemaan kroatialaisnatseja näiden itsenäisyyspyrkimyksissä.  Politiikka jatkui saumattomasti USAn tuella Bosnian muslimeille.  Tuloksena saatiin Daytonin rauhansopimuksen tuella vailla omaa identiteettiä oleva kolminkertaisen hallintorakenteen omaava toimimaton valtio jonka kehitys on lähinnä takaperoista huolimatta liki sadan miljardin dollarin kansainvälisestä avusta tämän keinotekoisen luomuksen rakentamiseen.  Sama politiikka jatkui Kosovossa jossa USA asettui muslimien heimoyhteiskuntaan tukeutuvan kapinaliikkeen tueksi aikaansaaden järjestyneen rikollisorganisaation kaappaaman näennäisvaltio Kosovon.

Nyt näyttää olevan vuorossa Makedonia, jossa USAn lisämotiivina on PM Gruevskin haluttomuus toteuttaa Ukrainan varjolla Venäjään kohdistuvia pakotteita. Yhtenä taloudellisena pontimena USAn politiikkaan saattaa olla myös Venäjän South Stream kaasuputkihanketta korvaavan Turk Streamin estäminen tulemasta EU:n markkinoille Balkanin kautta.

header_independent

Makedonia säästyi etniseltä väkivallalta Jugoslavian hajoamissotien yhteydessä -90-luvulla. Sen sijaan vuonna 2001 albaanikapinalliset – Makedonian väestöstä albaaneja on noin 25-30 % – aloittivat sodan vaatiakseen parempia oikeuksia vähemmistölleen.  Sota loppui länsimaiden osittaisen painostuksen ansiosta ns Ohridin sopimukseen jossa albaanivähemmistölle taattiin perustuslailliset oikeudet ja silloiset kapinalliset ryhmittyivät poliittiseksi puolueeksi istuen nykyisin jopa Makedonian hallituksessa.  Vuonna 2004 parlamentti edelleen hyväksyi lainsäädännön jolla paikallisia rajoja piirrettiin uudelleen ja lisättiin albaanien itsehallinnollisia oikeuksia lueilla joilla edustavat enemmistöä.  Vuonna 2005 Makedonia pääsi EU kanditaatiksi mutta jäsenyyshanke ei ole edennyt johtuen nimikiistasta Kreikan kanssa (Kreikassa on myös Makedonia niminen alue, siksi toistaiseksi ex-Jugoslavian Makedoniaan liitetään tätä kuvaava käsitekuvaus –FYROM). 

Edellä mainittuja teemoja käsittelen tarkemmin pääblogini kirjoituksessa

Terrorism in Macedonia Wasn’t An Isolated Act!

AhmetiPressConference

Ali Ahmeti (in camouflage top and graying hair, third from the left), speaks to journalists during a press conference from his headquarters west of Tetovo in Shipkovica on August 19, 2001. The choice of flags behind him—NATO, EU, US and Albanian—highlights his goal of integration into (or at least alliance with) the West. When asked why no Macedonian flag was on display, he first dismissed the importance of its omission as a mere oversight and predicted that it would be up “tomorrow” but later explained that the fighting was still too recent for such a gesture. Photo Credit: Reuters/Petr Josek

Standard
Israel, Kaukasus, konfliktit

Armenialaisten kansanmurha ja Israel

Ariel - Israelista suomeksi

“The Nazis used the Armenian genocide as something that gave them permission to bring the Holocaust into reality.” (Israelin Presidentti Reuven Rivlin)

images (3)Tänä vuonna 24. huhtikuuta tulee kuluneeksi vuosisata Ottomaanihallinnon eli nyky-Turkin edeltäjän tekemästä Armenian kansanmurhasta. Armenialaiset ovat toistuvasti pyytäneet kansainvälistä yhteisöä tunnustamaan tämän kansanmurhan. Useat tahot ovat niin tehneetkin alkaen Uruguaista v 1965 ja tämän jälkeen tunnustajiin ovat liittyneet mm Venöjä, 42 USAn osavaltiota, Euroopan parlamentti, paavi ja maailman kirkkojen neuvosto. Eriskummallisinta on ettei Israel ole liittynyt joukkoon.

Armenian kansanmurha oli läpikotaisin suunniteltu ja se toteutettiin pääosin vuonna 1915 IMS:n aikana ja toistettiin pienemmässä mitassa vuosina 1918, 1920 ja 1923. Kaikkiaan on arvioitu noin 1.5 miljoonan armenialaisen joutuneen tämän kansanmurhan uhriksi. Israel ei ole paitsi tunnustanut tapahtunutta – se on jopa aktiivisesti vaikuttanut kannattajiensa kautta Yhdysvalloissa, ettei Washington tekisi virallista tunnustusta.

Armenian-Genocide-300x225Syyksi Israelin käytökseen on arveltu läheisiä suhteita Turkkiin mm puolustusyhteistyön alalla. Kun tämä yhteistyö viime vuosina on hiipunut…

View original post 190 more words

Standard
konfliktit, lähi-itä

Gazan siviiliuhrien analysointia

?????????????????????????

[Artikkeli Gazan siviiliuhrien analysointia alun perin julkaistu Ariel -sivustolla 5.2.2015]

Viime Gazan konfliktin aikaan – kesällä 2014 – kirjoitin (Peculiarities of Operation Protective Edge ) operaatio ”Protective Edgen” erityispiirteistä koskien mm siviiliuhrien määrän mahdollista kasvua suhteessa aseellisiin taistelijoihin ja toisaalta suhteessa aiempiin Gazan konflikteihin. Sittemmin valtamedioissa on kiertänyt erilaisia analyyseja kyseisen operaation siviiliuhreista viimeisimpänä ehkä uutistoimisto Associated Pressin (AP:n) julkistama analyysi joka väitti tutkimissaan kohteista 60 % uhreista olleen siviilejä. (AP:n raportista enemmän YNet news ).  Mielestäni analyysit Gazan siviiliuhreista ovat erityisen tärkeitä paitsi tällaisten uhrien välttämiseksi tulevissa konflikteissa myös koska näitä uhreja välineellistetään poliittisen propagandan ja varainkeruun palvelukseen.  

YK:n mukaan kaikkiaan Israelin kesäoperaatiossa kuoli 2 205 palestiinalaista, joista ainakin 1 483 oli siviilejä ja yli 500 lapsia. Israelilaisia sotilaita operaation aikana kuoli 67 ja siviilejä viisi. Israel on osaltaan tutkinut siviiliuhreja Gazan viranomaisten julkistamien listojen mukaan ja todennut useilla siviileiksi väitetyillä olevan militanttia taustaa. (ks esim Additional findings in the examination of the names of Palestinians killed in Operation Protective Edge – Part Eight ).

Riippumatta siitä lasketaanko todellisten siviiliuhrien määräksi 40/60/70 % on olennainen kysymys nähdäkseni se kuinka tarkoituksellista siviilien tappaminen on ollut koska tahallisuuttahan voisi pitää sotarikoksena. Hamasin syyllisyys israelilaisille aiheutetuista henkilövahingoista ei juurikaan ole kiistanalaista koska gazalaisten ampumat raketit jo luonnostaan vaarantavat siviiliväestön. Sen sijaan Israelia on syyllistetty mitä erilaisimmin termein (kansanmurhasta joukkotuhoon) gazalaissiviilien kärsimyksistä. Itse olen aiemmin kuvannut miten Israel on gazalaisten kärsimyksiä pyrkinyt välttämään mm kirjoituksessani Minimizing Collateral Damage In Gaza Conflict .

Nyt aiheesta on mielestäni viimeinkin saatu perusteellinen silminnäkijä-asiantuntija –näkemys eversti (evp) Richard Kempin YK:n asiaa tutkivalle komitealle toimittaman lausunnon myötä. Brittikomentajana Afganistanissa toiminut Kemp on johtanut joukkojaan etulinjassa myös Irakissa, Balkanilla ja Pohjois-Irlannissa ja toimii nykyisin johtajuutta, tiedustelua, vastaterrorismia ja puolustusta koskevien strategisten asiantuntijapalvelusten tuottajana. Brittikomentajana Afganistanissa toiminut Kemp on johtanut joukkojaan etulinjassa myös Irakissa, Balkanilla ja Pohjois-Irlannissa ja toimii nykyisin johtajuutta, tiedustelua, vastaterrorismia ja puolustusta koskevien strategisten asiantuntijapalvelusten tuottajana.

Kemp vietti ajastaan Israelissa suurimman osan operaatio “Protective Edgen” toteutusvaiheessa kesällä 2014 haastatellen siihen osallistuneita siviili- ja sotilasjohtajista rintamasotilaisiin. Hän myös pystyy vertailemaan tapahtumia ollessaan kentällä myös vuoden 2012 Gazan konfliktin aikana. Lähtökohtaisesti Kemp hyväksyy Israelin oikeuden vastata Hamasin ym ryhmien Gazasta tekemiin hyökkäyksiin.

Seuraavassa eräitä Richard Kempin lausunnon ydinkohtia:

Strategia

  • Kempin mielestä Israelilla ei ollut mitään muuta realistista tapaa vastata hyökkäyksiin kuin IDF:n käyttämät metodit: täsmäpommitukset ilmasta ja tykistöllä johtokeskuksia, Hamas & co. ammusvarastoja ja taistelijoita vastaan. Ainoina muina mutta ei realistisina vaihtoehtoina Kemp näkee joko mattopommitukset tai laajamittaisen maaoperaation. Nämä molemmat vaihtoehdot olisivat johtaneet toteutettua strategiaa suurempiin siviilitappioihin ja jälkimmäinen myös suurempiin Israelin sotilastappioihin.
  • Hamasin ohjuskapasiteettia ei voitu tuhota pelkästään ilmaoperaatioin, niillä kuitenkin väliaikaisesti pysäytettiin Hamasin aggressiot eli kyseessä oli pragmaattinen minimivastaus Gazasta Israeliin suuntautuneeseen raketti- ja ohjusuhkaan. Pidemmällä aikavälillä pysyvämmän rauhantilan turvaamiseksi Kemp esittää tehostettua kansainvälistä valvontaa Gazan uudelleenvarustautumisen estämiseksi.
  • Kempin mielestä IDF:lla ei myös ollut muuta vaihtoehtoa kuin rajoitettu maaoperaatio tuhotakseen Gazasta Israeliin rakennetut hyökkäystunnelit.

Strategian toteutuskäytänteet

Kun Kempin mielestä IDF:n valitsema strategia oli oikea niin hän nostaa esiin kysymyksen siitä mikä on strategian toteutuksen suhde aseellisia konflikteja koskevaan kansainväliseen säännöstöön. Tämän osalta Kemp esittää mm seuraavia tekijöitä:

  • Suuri osa Hamasin sotilasinfrastruktuuria oli sijoitettu keskelle siviiliasutusta jolloin siviiliuhrit eivät ole vältettävissä. Tämä ei kuitenkaan tee operaatiota laittomaksi mutta IDF:lla kuitenkin on rikkoo näitä lakeja se on myös vastuussa toimenpiteistään. Aiemmissa konflikteissa rikkomuksista on ollut tällaisessa tilanteessa velvollisuus erotella sotilaalliset ja siviilikohteet toisistaan varmistaakseen kulloisenkin toimenpiteen suhteellisuus. Israel kriitikoiden käsityksen vastaisesti tämä suhteellisuus ei tarkoita uhrien suhdetta toisiinsa konfliktin eri osapuolten välillä vaan siviiliuhrien suhdetta koettuun sotilaalliseen uhkaan.
  • Kempin mielestä hänen omat tutkimuksensa ja kokemuksensa IDF:n operaatioperiaatteista sekä sotilas- ja siviilijohtajien sekä lakiasiantuntijoiden haastattelut antavat pohjan näkemykselle että Israel kunnioittaa suhteellisuus periaatetta kuin myös muitakin kansainvälisiä aseellisen konfliktin sääntöjä.
  • IDF on vastuussa Israelin demokraattisesti valitulle hallitukselle kuin myös sikäläiselle sotilas- ja siviililainsäädännölle. Siten jos IDF seurauksensa ja tiedossa on vastaavia prosesseja myös 2014 konfliktin osalta.
  • IDF on selvitellyt käytäntöjään Gazan siviiliuhrien välttämiseksi. Aiemmin Kemp oli todennut että vuosien 2008-09 Gazan konfliktien aikaan mikään maa sodankäynnin historiassa ei ole toteuttanut sellaisia toimenpiteitä ja periaatteita kuin Israel minimoidakseen siviilitappiot. Kempin mielestä näin on tapahtunut myös vuoden 2014 konfliktin aikana. Brittien ja USAn joukot pyrkivät aikoinaan Afganistanissa käyttämään näitä Israelin kehittämiä metodeja välillisten tuhojen minimoimiseksi ja 2014 konfliktin jälkeen USA lähetti upseereitaan opintomatkalle Israeliin varmistaakseen siviiliuhrien minimoimisen tukevissa operaatioissa.
  • Mm seuraavanlaisia siviiliuhrien välttämiseen liittyviä käytänteitä toteutettiin IDF:n toimesta rutiininomaisesti: varoitussoitot, tekstiviestit ja radiosanomat uhanalaisille, lentolehtiset, ”koputusvaroitukset” iskukohteis-ta/-iin. Edelleen vähintään kahden erillisen lähteen tuli varmistaa kyseen olevan oikeutetusta sotilaskohteesta, jokaisen ilmaiskun tuli saada henkilökohtainen auktorisointi ilmavoimien johdolta ja siviilien läsnäolo tuli selvittää sekä miehitettyjen taistelukoneiden että miehittämättömien lennokkien toimesta.

idfsafeguards

Siviiliuhrit

  • Huolimatta kaikista varotoimista siviiliuhreja syntyi mm seuraavista syistä: maajoukkojen joutuessa sellaisiin taistelutilanteisiin ettei varmistuksiin ollut mahdollisuutta, tekniset virheet (seuranta- tai tietokonejärjestelmän kaatuminen, yhteyshäiriöt, ammusten tai aseiden toimintahäiriöt…) ja inhimilliset erehdykset. Kempin mukaan mikään ei osoita tapahtuneiden virheiden pääosan olleen tahallisia ja siten rikollisia. Joissakin tapauksissa on aihetta epäillä väärinkäytöksiä niin siviilejä, näiden omaisuutta tai vihollistaistelijoita kohtaan. Näistä yksittäistapauksista on käynnistetty asianmukaiset rikosoikeudelliset prosessit joista lisätietoja on saatavissa mm Israelin ulkoministeriön dokumenttikokoelmasta .
  • Yhden osan Gazan siviilien suojelua muodostaa Israelin ohjuspuolustusjärjestelmä. Ilman ”Iron Dome” järjestelmää tuhannet Gazasta laukaistut raketit olisivat päätyneet Israeliin ja tuhojen välttämiseksi maan olisi tullut käynnistää mm paljon siviiliuhreja vaativat maaoperaatiot.
  • Kuolleiden gazalaissiviilien määrä suhteessa kaikkiin operaation aikana kuolleisiin gazalaisiin, joita arvioidaan olevan ~2100~2200, vaihtelee lähteestä riippuen 48-70 % välillä. Näistä siviileistä osa kuoli luonnollisista syistä, jotkut taisteluihin liittymättömissä onnettomuuksissa, jotkut teloitettiin tai murhattiin Hamasin ja muiden Gazassa toimivien ryhmien toimesta. Osa gazalaissiviileistä kuoli lyhyeksi jääneessä Hamasin rakettitulituksessa (Gazaan tippui yli sata omaa rakettia/ohjusta). Epäilemättä osa kuoli Israelin sotilasoperaation tuloksena mm Hamasin käyttämän ihmiskilpitaktiikan takia.
  • Gazan siviiliuhrien osuutta operaation aikana kuolleiden kokonaismäärästä voi tarkastella myös vertaamalla tätä muihin vastaavanlaisiin konflikteihin. YK:n pääsihteeri on arvioinut suhdeluvuksi IIMS:n jälkeisissä konflikteissa keskimäärin kolme kuollutta siviiliä yhtä kuollutta taistelijaa kohden; Afganistanissa suhdeluku oli tämä 3:1, mutta esimerkiksi Irakissa se YK:n arvio oli 4:1. Joka tapauksessa Gazan viime operaatiossa suhdeluku näyttää alittavan keskiarvon reilusti 

Kempin mielestä kansainvälisten toimijoiden syytökset Israelia kohtaan Gazan ns. saarrosta ovat täysin vastuuttomia koska ko valvontatoimenpiteet hidastavat Hamasin sotilaallisten valmiuksien kehittämistä. Sitä paitsi Egypti toteuttaa vastaavaa ennaltaehkäisyä Gazan suhteen kuin Israelkin samoin perustein. Niin kauan kuin tehokas kansainvälinen kontrolli Gazan jälleenvarustautumista vastaan puuttuu on todennäköistä, että uusi Gazan konflikti syttyy tulevien kuukausien tai vuosien aikana.

idfinfographic1Yhteenvedossaan Kemp toteaa IDF:n toteuttaneen poikkeuksellisen laajalti eri käytänteitä minimoidakseen siviilituhot ja itse asiassa olevan maailman johtava valtio näiden käytänteiden kehittämisessä ja soveltamisessa ja sattuneiden virheiden korjauksessa. Vastapuoli Hamas & co. puolestaan edustaa toista ääripäätä sen koko strategian pohjautuessa terroriin Israelin siviiliväestöä kohtaan.

Richard Kempin analyysi ( SUBMISSION TO THE UNITED NATIONS INDEPENDENT COMMISSION OF INQUIRY ON THE 2014 GAZA CONFLICT by Colonel Richard KEMP ) luettavissa tästä.

Päätelmiäni

Operaatio Protective Edge noudatti samaa käytäntöä ja dynamiikkaa kuin aiemmatkin Gazan konfliktit 2008-2009 ja 2012 eli Hamas haluaa profiloitua vahvana palestiinalaisten edustajana ja ampuu rakettejaan Israeliin, Israel vastaa ilmaiskuin ja tarvittaessa maaoperaatioin, kansainvälinen yhteisö lähettelee paheksuvia lausuntojaan. Erityispiirteitä kesällä 2014 oli nähdäkseni kolme: Hamasin lisääntynyt hyökkäyskapasiteetti uusien rakettien ja tunneliverkon muodossa, ironisesti sen pienempi sotilaallinen ja poliittinen vaikuttavuus erityisesti kehittyneen ”Iron Dome” rakettientorjuntajärjestelmän ansiosta ja gazalaisten siviilikuolemien osuuden nousu suhteessa taistelijoiden kuolleisuuteen.

Hamasin motiivit uuden konfliktin synnyttämiseen ovat mielestäni jopa kasvaneet: Järjestön profiili on heikentynyt edelleen ja talous lienee aiempaakin enemmän miinuksella. Varsinkin Egyptin nykyhallinnon toimet ovat poliittisen tuen ohella leikanneet merkittävästi Hamasin johdon taloutta erityisesti salakuljetustunnelien sulkemisen myötä. Tulonmenetykset ovat johtaneet palkkaviipeisiin hallinnon työntekijöille ja sitä myöten kasvavaan tyytymättömyyteen. Profiilinnosto on tärkeää myös suhteessa Fatahiin järjestöjen yhtenäisyyspyrkimysten mahdollisesti johtaessa parlamentti- ja presidentinvaaleihin palestiinalaisalueilla. Nyt Egyptin oikeus lisäksi teki merkittävän päätöksen määritellä Hamas terroristiryhmäksi vieläpä erottelematta toisistaan Hamasin sotilaallista siipeä (al-Qassamin prikaatit) Hamasin poliittisesta siivestä. Egyptin presidentti on myös todennut Rafahin rajanylityspaikan pysyvän käytännössä suljettuna niin kauan kuin Hamas vastaa sen Gazan puoleisesta osasta. Egypti on myös aktiivisesti sulkenut Gazaan johtavia salakuljetustunneleita ja on luomassa Gazan rajalle puskurivyöhykettä.

price-of-hamas-tunnelsOperaatio Protective Edge päivitti sekä Hamasin hyökkäyskapasiteetin että myös Israelin valmiuden vastata siihen. Vähentyneistä resursseista huolimatta Hamas on aloittanut uuden konfliktin valmistelut mm hyökkäystunneleiden intensiivisellä rakentamisella (joka nielee huomattavan osan vähentyneistä jälleenrakennusvaroista) ja lapsisotilaita kouluttamalla (joista osa päätynee seuraavan konfliktin ”siviili”uhreiksi). Toisaalta kokemukset päättyneestä operaatiosta saattavat johtaa myös strategian vaihdokseen, vaikkapa edes muodolliseen yhteistyöhön Fatahin kanssa, Israelin tulevan uuden hallituksen kompromissivalmiuden testaamiseen ja voiton varmistamiseen mahdollisissa Palestiinalaishallinnon parlamentti- ja presidentinvaaleissa. Tällainen strategia saattaisi olla mielestäni jopa tuloksekkaampi kuin suora sotilaallinen toiminta.

 

Standard
Black Sea region, konfliktit

Asekauppa: Odessan verkosto

Edellisessä artikkelissani – Arms Trade: The Crux Of The MIC käsittelin kansainvälistä asekauppaa kahden maailman merkittävimmän sotilasvallan, USAn ja Venäjän, vientikohteiden näkökulmasta. Kokonaiskuva asekaupasta on paljon laajempi kun mukaan otetaan peiteoperaatiot, salakuljetus, bulvaanien käyttö ja vastaavat käytänteet. Yksi esimerkki läntisistä käytänteistä on kuvattuna artikkelissani – U.S. Recycles Its Old Balkan Practice With Syria . Uusin kirjoitukseni Arms Trade: Odessa Network on puolestaan yksi esimerkki Venäjän toteuttamasta toimintatavasta.

Vuonna 2012 Farley Mesko and Tom Wallace – C4ADS tutkimustiimin analyytikot alkoivat selvittää ukrainalaislähtöisten yksilöiden ja logistiikkayhtiöiden osuutta venäläis- ja ukrainalaisaseiden vientiin. Tutkijat kävivät läpi 43 erillistä laivakuljetusta jotka toimittivat aseita vähintäänkin 21 eri maahan. Laivakuljetukset lähtivät Odessasta liki sata kilometriä pohjoiseen sijaitsevasta Oktyabrskin satamasta . Mainittu satama oli vielä ainakin viime vuonna täysin Venäjän kontrolloima ja jo neuvostoaikana rakennettu nimenomaan palvelemaan asekauppaa.

Tutkimustyön tuloksena syntynyt raporttiThe Odessa Network: Mapping Facilitators of Russian and Ukrainian Arms Transfers  esittelee hyvinkin vaikeaselkoisen läpikuultamattoman järjestelmän jonka tutkijat nimittivät Odessan verkostoksi.

Odessan verkosto

Raportin Odessan verkosto on löysä kokoelma logistiikkayhtiöitä palvellen Venäjän ja Ukrainan hallituksia ja valtion asevientiyhtiöitä kuten Rosoboronexport and Ukrspetsexport.. Palvelujen monipuolistamiseksi nämä yhtiöt käyttävät myös EU-alueen alihankkijoita ja kuljetusten turvaamiseksi mm merirosvoukselta useita yksityisiä merenkulkuun erikoistuneita turvayhtiöitä joissa usein on miehityksenä venäläisiä sotaveteraaneja. Odessa verkosto ei siis ole yhtenäinen hierarkinen organisaatio vaan pikemminkin yksilöiden ja yhtiöiden asevientiin erikoistunut yhteistoimintaklusteri. Pääosa logistiikka ja kuljetusyhtiöistä sijaitsee Odessassa mutta turvapalvelujen ohella esimerkiksi rahoituspalvelut – joku voisi väittää rahanpesu – on ulkoistettu Latviaan ja edelleen mm Panamaan.

Odessan verkosto kuvaa vain osaa Venäjän aseviennistä. Esimerkiksi norjalaisyhtiö Eide Marine Services toteuttaa sellaisia vientitoimituksia johon Odessa verkoston alukset eivät sovellu. Tällaisia ovat olleet esimerkiksi Kilo-luokan sukellusveneiden vienti Kiinaan ja Tarantul-luokan ohjusveneiden sekä Gepard-luokan fregattien toimitukset Vietnamiin.

Merikuljetusten ohella asevientiä tapahtuu mm maan- ja rautateitse esimerkiksi Kazakstaniin, Su–30 MK2 ja Su–27 SKM hävittäjäkoneet Indonesialle puolestaan toimitettiin perille An-124 kuljetuskoneella.

Connections

Odessan verkoston toiminta ei olisi mahdollista ilman henkilökohtaisia ja taloudellisia suhteita Venäjän ja Ukrainan hallitustason virkamiehiin. Raportin mukaan verkoston merkittävin pääoma onkin yhteydet. Kun kyse on ollut miljardien eurojen liiketoiminnasta ulottuvat nämä yhteydet korkeimmalle tasolle. Raportin alla oleva kaavio kuvaa osan tästä poliittisen puolen yhteysverkosta.

Kuvasuurennus myös TÄSTÄ .

Tekopyhät sanktiot

Ukrainan tilanne vaikuttaa asekauppaan eikä ainoastaan viennin osalta. Useilla kymmenillä Ukrainassa sijaitsevalla tehtaalla on alihankintasuhde Venäjän aseteollisuuteen; ukrainalaistehtaiden tuotannon korvaamisen on arvoitu maksavan Venäjälle lähes 23 miljardia ruplaa. Tämä alihankitayhteistyö on aikaansaanut lännen ajamien sanktioiden ja kovien puheiden valossa myös ironisia piirteitä. Ilma-alusten moottoreihin erikoistunut Motor Sich sijaitsee Dnepropetrovkin liepeillä Ukrainassa. Krimin haltuunoton aikaan ko yhtiö allekirjoitti uudistetun yhteistyösopimuksen Venäjän puolustusteollisuutta edustavan Rostecin kanssa.

Sanktioista ja tekopyhistä lausunnoista huolimatta ko yhtiö toimittaa häiriintymättä moottorit mm 63 venäläiselle Mi-17V helikopterille jotka puolestaan toimitetaan USAn tilaamina Afganistanin armeijalle. Näin siis yhdysvaltalaiset veronmaksajat sijoittavat 1.33 miljardia dollaria venäläishelikopterien valmistamiseen, vieläpä osin ukrainalaisosin, ja vientiin jopa niiden henkilöiden toimesta jotka esiintyvät myös USAn sanktiolistalla.

Edellä viitteenomaisesti esitettyjä teemoja käsittelen tarkemmin pääblogini kirjoituksessa

Arms Trade: Odessa Network .

Standard