Uncategorized

Palestiinalaissetlerit Israelia valloittamassa [Op-Ed]

Ariel - Israelista suomeksi

Setlementeillä ymmärretään Lähi-idässä yleisesti israelilaisasutuksia Israelin kesällä 1967 Kuuden-Päivän sodassa haltuunsa ottamalla Länsirannan alueella. Näiden uudisasutusten Palestiinalaishallinto (PA) ja usein läntinen valtamediakin väittään olevan Israelin siirtokuntia miehitetyllä palestiinalaisalueella, muokkaavan tulevia neuvotteluissa sovittavia Israelin ja Palestiinan valtion rajoja tai jopa estävän neuvottelutulokseen pääsemisen.

Narratiivi Länsirannan setlementeistä, ja setlereistä, on hyvin suosittu myös EU:ssa, YK:ssa ja ajoittain myös USA:ssa, jotka usein ovat esittäneet toiveita Israelille tämän asutustoiminnan lopettamiseksi. Siksi onkin hämmästyttävää, että Palestiinalaishallinnon ”laiton” sopimusten vastainen asutustoiminta – setlementit, siirtokunnat – Länsirannan alueella on liki tyystin jäänyt huomiotta vaikka se on jopa laajempaa kuin Israelin harjoittama ja tapahtuu jopa EU:n massiivisella tuella.

Historiallinen tausta

Balfourin julistuksella vuonna 1917 Britannian hallitus toi julki kannan jossa se tuki sionistien aikeita perustaa juutalaisille oma valtioPalestiinaan joka tuolloin oli osa Osmanien (ottomaanien) valtakuntaa. Tämän hajottua IMS:n voittajavaltiot vuonna 1920 San Remon konferenssissa määrittelivät Lähi-idän uutta hallintoa, mm toistaen Balfourin julistuksen tavoitetta juutalaisten kotimaaksi, ja…

View original post 1,026 more words

Standard

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out /  Change )

Google photo

You are commenting using your Google account. Log Out /  Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out /  Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out /  Change )

Connecting to %s