Uncategorized

Kreikan Israel -suhde kehittynee edelleen

Ariel - Israelista suomeksi

Logo juhlista neljä vuotta sitten

Kreikan vaalit [30.06.2029] toivat dramaattisen muutoksen hallitusvastuun siirryttyä radikaalivasemmiston Syriza puolueelta oikeistolaiselle New Democracy konservatiivipuolueelle ja pääministeri Aleksis Tsiprasin vaihduttua Kyriakos Mitsotakisiin. Kreikassa on talouskriisin jälkeen ollut tyypillistä, että vaalilupausten saattelemana voittanut puolue korvautuu liki seuraavissa vaaleissa oppositioon ajautuneella puolueella. Vaaleista riippumatta on odotettavissa että Kreikan läheiset suhteet Israeliin säilyvät entisellään.

Kreikan vaalitulos oli selvä konservatiivien saatua 39.85% Syrizan jäätyä 31.53% ääniosuuteen. Kreikan vaalijärjestelmässä voittanut puolue saa myös ns. bonuspaikkoja ja näiden avulla Mitsotakis saavutti yksinkertaisen enemmistön parlamenttiin tarvitsematta hallitukseen apupuolueita enemmistön varmistamiseksi. Näin hallitus saatiin muodostettua parissa päivässä.

Kyriakos Mitsotakis (51) tulee jälleen yhdestä Kreikan poliittisista päädynastioista; hänen isänsä Konstantinos oli aikoinaan pääministeri, hänen sisarensa Dora Bakoyannis oli ulkoministeri ja Ateenan pormestari ja hänen veljenpoikansa Kostas Bakoyannis on nykyinen Ateenan pormestari.

EastMed 2018

Israelin suhteen Kreikka-Israel suhteet ovat kehittyneet hyvin suotuisasti viimeisen vuosikymmenen aikana – erityisesti vuoden 2010 Gaza flotillan jälkeen – ja ovat…

View original post 341 more words

Standard

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out /  Change )

Google photo

You are commenting using your Google account. Log Out /  Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out /  Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out /  Change )

Connecting to %s