Uncategorized

Palestiinalaishallinnon oppikirjat EU:n tarkasteluun

Ariel - Israelista suomeksi

European Coalition for Israel (ECI) – kristillisiä organisaatioita, kirkkoja ja ruohonjuuritason aktiiveja mobilisoiva Brysselissä päämajaansa pitävä vaikutusorganisaatio – julkaisi 15. elokuuta 2018 tiedotteen koskien Palestiinalaishallinnon jopa vihakoulutusta sisältävää opetussuunnitelmaa ja oppikirjoja. Seuraavassa tiivistetysti vapaasti suomeksi käännettynä ko tiedotteen pääkohtia:

Euroopan komission johdolla toimiva kansainvälinen yhteisö on parhaillaan aloittamassa palestiinalaisten oppikirjojen tarkastelua sen jälkeen, kun oli ilmennyt, että viime syksynä käyttöön otettu uusi opetussuunnitelma ei valmista palestiinalaisia ​​opiskelijoita rauhaan ja rinnakkaiseloon israelilaisten kanssa, vaan pikemminkin herättää vihaa ja radikalisoitumista.

Konkreettisia esimerkkejä vihaan yllyttämästä palestiinalaisissa oppikirjoissa esitettiin useille kansallisille hallituksille aiemmin tänä vuonna, myös Lontoossa, Brysselissä ja Helsingissä, ja ne ovat myös kiinnittäneet huomiota kansainvälisissä tiedotusvälineissä. Monien vuosien hiljaisuuden ja kieltämisen jälkeen monet lahjoittajien hallitukset ovat nyt alkaneet reagoida.

Virallisessa vastauksessaan Suomen ECI edustajien kysymykseen hallitus vastasi kesäkuun puolivälissä sanomalla, että “Suomen hallitus ei hyväksy vihapuhetta ja pitää tärkeänä asian selvittämistä ulkopuolisten asiantuntijoiden toimesta. Suomen hallitus, joka johtaa tällä hetkellä EU:…

View original post 342 more words

Standard

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out /  Change )

Google photo

You are commenting using your Google account. Log Out /  Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out /  Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out /  Change )

Connecting to %s