Uncategorized

“Unohtunut” oikeusjuttu: Israel on Länsirannan laillinen hallussapitäjä

Ariel - Israelista suomeksi

Israelin uudisasutus – “settlementit”/”siirtokunnat” – Länsirannalla/Juudeassa ja Samariassa on monitahoinen kysymys.  Uutisissa lähes säännönmukaisesti toistuu väite että Israelin rakennushankkeet vuoden  1967 linjan – oikeammin vuoden 1949 aselepolinjan –  takana tuhoavat Kahden-Valtion ratkaisun vaikkakin useat rakentamispäätökset esimerkiksi nyt Jerusalemissa lisäävät tosin asuntoja juutalaislähiöissä mutta eivät kasvata näiden lähiöiden maa-alaa.  

Viimeisten viiden vuosikymmenen aikana nk kansainväliseltä yhteisöltä on myös katkeamattomasti virrannut lausuntoja siitä, että Länsirannan asutukset ovat vastoin kansainvälistä oikeutta. Kuitenkin julkilausumien ohella on – Israelin ulkopuolella – olemassa yksi tosiasiallinen oikeustapaus joka otti päinvastaisen kannan: Ehkä tarkoituksellisestikin ei juuri ole uutisoitu, että  ranskalaistuomioistuin  (Cour d’ Appeal de Versailles/3éme chamber)  tuomitsi vuonna 2013 Israelin olevan Juudean ja Samarian laillinen hallussapitäjä.

Israel on Länsirannan laillinen hallinnoija                                                                                                                                                                                                                     

Israelin hallintoperuste Länsirannalla pohjaa mm seuraaviin kansainvälisen oikeuden ilmentymiin:  The Jan Smuts Resolution of January 30, 1919, Article 22 of the Covenant of the League of Nations,  edelleen IMS:n voittajavaltioiden kokouksessa San Remossa 24.4.1920 juutalaisten oikeudet “kotimaahansa” Palestiinassa tunnustettiin tekemällä vuoden 1917 Balfourin julistuksesta  sitova laillinen dokumentti joka…

View original post 428 more words

Advertisements
Standard

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out / Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out / Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out / Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out / Change )

Connecting to %s