Uncategorized

Uusi raja-aita Eilatista pohjoiseen

Ariel

PA-13227817-290x190Israel alkanut rakentamaan turva-aitaa myös itäiselle Jordanian vastaiselle rajalle vastauksena sekä terroriuhkaan että laittoman siirtolaisuuden vähentämiseksi. Aidan ensimmäisen Eilatista Timnan hiekkadyyneille Aravan laaksossa ulottuvan 30 km:n osuuden pystytys alkoi 6. syyskuuta 2015. Kustannukset tästä osuudesta ovat 300 miljoonaa sekeliä eli noin £50 miljoonaa tai $ 76 miljoonaa ja työ kestää noin vuoden. Kaikkiaan koko hanke maksaa 3 miljardia sekeliä eli noin $760 miljoonaa. Aivan aiemman Siinain kuin myös Golanilla sijaitsevan Syyrian vastaisen raja-aidan tapaan tämäkin este käsittää itse aidan ohella vartiotornit, operaatiohuoneet ja kehittyneet tunnistus- ja valvontavälineistöt.

Israelin turvallisuusviranomaisten mukaan uusi Timnaan rakennettava lentokenttä – joka korvaa siviililiikenteessä Eilatin keskustan ja Ovdan lentokentät – vaatii valmisteluja koska se sijaitsee vain 200 metrin päässä rajalta. Kyseinen kenttä valmistuu vuoden 2016 aikana liikenteen alkaessa v. 2017.  Uuden kentän yksi tehtävistä on toimia varakenttänä mikäli sodan sattuessa Tel Avivin Ben Gurion lentokenttä joutuu hyökkäyksen kohteeksi. Lähteet: BICOM ja Haaretz

bradely-6-638

View original post

Advertisements
Standard

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out / Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out / Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out / Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out / Change )

Connecting to %s