Uncategorized

YK:n tukema lapsisotilaiden [viha]koulutus Gazassa uhkaa supistua

Ariel - Israelista suomeksi

Nimetön (30)UNRWA [UN Relief and Works Agency] on ilmoitanut, että sen budjetissa on 101 miljoonan USD aukko, minkä johdosta se joutuu sulkemaan 700 koulua Gazassa, Juudeassa ja Samariassa, Jordaniassa, Syyriassa ja Libanonissa tulevan syksyn lukuvuoden alkaessa. Hamas puolestaan julkisti lausunnon todeten ilmoituksen toiminnan supistamisesta olevan pelkkä poliittinen peli tarkoituksena tuhota lasten koulutussektori taloudellisten ja teknisten vaikeuksien varjolla. Lausunnossa epäillään toimintojen supistuksen aiheuttavan hallitsemattoman kehityskulun. Lähde: Arutz Sheva

UNRWA:n toiminta perinnöllisestä pakolaisasemasta perustuu täysin toiselle kriteerille kuin YK:n pääasiallisen pakolaisapuviraston – UNHCR:n – , jonka toiminta tähtää pakolaisten asuttamiseen joko kohdemaissaan tai palaamaan entisille kotialueilleen olojen rauhoituttua. Palestiinalaispakolaisia ei edes yritetä integroida niihin maihin, joissa he asuvat, heidän työ- ja omistusoikeutensa on rajoitettu eikä heille anneta kansalaisuusoikeutta.

UNRWA:n toiminta erityisesti Gazassa on herättänyt Israelissa kritiikkiä, sillä sen tukemilla lasten kesäleireillä pienille lapsille opetetaan radikalismin ohella sotaleikkejä ja aseitten käsittelyä. Edelleen viimekesäisen Gazan konfliktin aikana kouluja käytettiin tukikohtina ja aseitten ja rakettien varastoina…

View original post 109 more words

Advertisements
Standard

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out / Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out / Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out / Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out / Change )

Connecting to %s