Balkans, Energiapolitiikka

Turkish, Greek ja Tesla kaasuputkihankkeet uudelleenohjaavat itäisen Euroopan energiavirrat

 

54dce-turkey-euVenäjä perui South Stream kaasuputkihankkeen joulukuussa 2014 korvaten sen vastaavalla Turkish Stream suunnitelmalla. . Toukokuun 2015 alussa Gazprom ilmoitti aloittavansa Turkish Stream putkilinjan rakentamisen jo kesäkuun puolivälissä kuluvaa vuotta. Aloitus käsittää ensimmäisen (neljästä) putkilinjan asentamisen Mustanmeren pohjaan ja toteutuksen nopeus selittyy aiempaa South Stream hanketta varten tehdyillä valmisteluilla putkistojen teon, niiden laskukaluston ym sopimusten osalta. Kaasun Turkkiin lupaillaan virtaavan jo 19 kuukauden kuluttua eli joulukuussa 2016. Tämä venäläis-turkkilainen hanke on muokkaamassa koko itäisen Euroopan energialinjaukset uudelleen erityisesti seurannaistensa – Greek ja Tesla Stream hankkeiden myötä. Kamppailu energiahuollon linjauksista omaa luonnollisesti (geo)poliittiset aspektinsa ja vaikutuksensa mm Ukrainan ja Makedonian osalta.

Kaasu Euroopan markkinoille tulee putkistojen kautta lähinnä Venäjältä, Norjasta ja pohjois-Afrikasta. Pieniä määriä kaasua on tullut myös nesteytetyssä (LNG) muodossa maailmanmarkkinoilta, mutta tämän osuus on pikemminkin pienentynyt johtuen LNG kaasun korkeasta hinnasta Aasian tuontitarpeista johtuen. Putkistokaasun osalta lisäystä on lähivuosina tulossa Azerbaitsanista Turkin läpi valmistuneen TANAP –putkiston ja Kreikan ja Adrianmeren kautta etelä-Italiaan kulkevan TAP –putkiston myötä. Venäläiskaasu virtaa Eurooppaan kolmea pääväylää pitkin: Nord Stream (Itämeren kautta), Jamal (mm Valko-Venäjän kautta) ja Transgas (Ukrainan kautta). Ukrainan merkitys on vähentynyt kauttakulun luotettavuuden (maksamattomat kaasulaskut, korruptio jne), putkiston kunnon (järjestelmän uudistuksen hinnaksi arvioitu lähes 20 miljardia dollaria) ja poliittisen epävakauden takia. Venäjän ja Ukrainan välinen kaasun kauttakulkusopimus umpeutuu v. 2019 ja Venäjä on ilmaissut vievänsä kaasunsa tämän jälkeen muita reittejä.  

eu-gas-russia

Turkki on Saksan jälkeen suurin kaasunostaja Venäjältä ja maan kaasunkulutuksen ennustetaan myös kasvavan jatkossa. Turkin Euroopanpuoleinen osa on saaneet kaasun Ukrainan ja Trans Balkan putkiston kautta. Nyt rakennettava Turkish Stream rantautuu tälle Turkin läntiselle osalle jolloin nyt Bulgariasta Turkkiin johtavaa linjaa ei enää tarvit kaasuntuontiin. On kuitenkin mahdollista kääntää kaasun kulkusuuntaa ja toimittaa Turkish Streamin välittämää kaasua Bulgariaan ja eteenpäinkin ja näin korvata Ukrainan kautta nyt tuleva tuonti. (Turkish Streamista enemmän kirjoituksessani  Is South Stream Pipeline Transforming Itself To “Turk Stream”? )

Turkish Stream on 1 100 km pitkä Mustanmeren alittava neljästä rinnakkaisesta putkesta koostuva 63 miljardin kuutiometrin kapasiteetin omaava kaasun valtaväylä. Tästä kaasusta Turkin kotimaiseen käyttöön ohjautuu 16 miljardia m3 – eli ensimmäisen nyt laskettavan putken kapasiteetti – ja 47 miljardia m3 – kolmen Kreikan rajalle johtavan ja v. 2018 valmistuvaksi suunnitellun putken kapasiteetti – on mahdollisuus toimittaa nykyisille keski- ja itä-eurooppalaisille asiakkaille Turkin ja Kreikan rajalle rakennettavan kaasuterminaalin avulla.

Yksi South Streamin peruutukseen johtaneista syistä oli ns EU:n Kolmas Energiapaketti (TEP)jonka mukaan yksittäinen yritys ei samanaikaisesti voi olla sekä kaasuntoimittaja että kaasuputkien omistaja. Koska sen enempää Venäjä kuin Turkkikaan eivät ole EU:n jäseniä eikä käytännössä jäseneksi pyrkimässäkään – toisin kuin South Streamin kauttakulkumaat – eivät EU säännöt hidasta putkiston rakentamista Mustanmeren kautta Turkkiin. Turkin Ja Kreikan rajalle suunnitellusta kaasuterminaalista eteenpäin tilanne on toinen ja kaasuntoimitus keski- ja itä-Eurooppaan tulee tapahtua EU –säännösten mukaan. Tätä linjausta ovat ilmaisseet noudattavansa myös suunnitellulle linjalle osuvat ei-EU-maat.

eng-propozycje-nowych-szlakow-dostaw-gazu-do-europy-srodkowej-i-poludniowo-wschodniej (2)

Turkish Streamin ensimmäinen putkisto palvelee Turkin kotimaista kaasuntarvetta kun taas kolme linjaston muuta putkistoa on tähdätty keski- ja itä-Euroopan kysyntään. Tämän 47 miljardin m3 vuositason kaasumäärä on tarkoitus toimittaa Turkin ja Kreikan rajaterminaalista Turkish Streamista Greek Streamiksi muuntuvan putkiston kautta. Greek Stream puolestaan jakautuu kahteen haaraan: toinen – Tesla (Balkan) Stream – kohden pohjoista Makedonian, Serbian ja Unkarin kautta Itävallan Baumgartenin mittavaan kaasunjakelukeskukseen toisen linjan puolestaan kulkiessa Kreikasta Adrianmeren kautta Italiaan. Ensinmainittu Tesla Stream on pääosin sama linjaus kuin South Stream mutta Bulgaria on korvattu Turkki/Kreikka/Makedonia yhteydellä. Viimemainitulle reitille valmistuva TAP ei riitä Italian ja osin Ranskan kaasutarpeisiin joten Greek Stream tarvitsee joko TAP –linjan laajennusta tai ns Italy-Greece Interconnector (ITGI) reitin rakentamista. Perustavaa laatua oleva ero kaikissa näissä Turkish Streamin johdannaisissa on se, ettei Gazprom EU-säännösten mukaisesti voi olla niiden putkistojen haltija joiden kautta se myy kaasunsa. Venäjä on kylläkin ilmoittanut valmiutensa osaltaan rahoittaa niitä yksityisiä yrityksiä jotka mm Greek Streamia ryhtyvät rakentamaan.

Mustanmeren ja Välimeren välinen Balkanin alue on vuosisatoja ollut suurvaltojen keskinäisen kilpailun kohteena ja on tänä päivänäkin Venäjän ja länsivaltojen vastakkainasettelun etulinjaa. Energiatoimitusten keskeisin kamppailuareena nyt on Makedonia jonka mukanaolo varsinkin Tesla Streamissa on välttämätön. Makedonian vakautta onkin pyritty heti Turkish Streamin julkaisun jälkeen pyritty ulkopuolelta järkyttämään. (Tästä enemmän mm kirjoituksessani Terrorism in Macedonia Wasn’t An Isolated Act! ). Yhdysvallat on myös ottanut yhteyttä Kreikkaan ilmaisten kielteisyytensä yleisesti koko Turkish Streamia kohtaan.

Mielestäni olennaista on että Turkish Stream joka tapauksessa toimittaa venäläiskaasua suoraan Turkkiin kierrättämättä sitä Ukrainan kautta ja että uusi linjaus mahdollistaa kaasunhankinnan keski- ja itä-Eurooppaan South Streamiin verrattuna tällä kertaa aivan EU-säännösten mukaisesti. Aivan vähäinen sivuvaikutus ei mielestäni ole sekään että Turkish Stream tiivistää Kreikan ja Turkin alueellista yhteistyötä Greek Stereamin luodessa rakentamisvaiheessa 20 000 työpaikkaa ja valmistuttuaan tarjoaa Kreikalle satojen miljoonien eurojen kauttakulkumaksut taloudellisen tilansa paikkaamiseen. Aivan vastaavasti Tesla Streamin merkitys energiahuollon ohella on merkittävä Makedonialle, Serbialle ja Unkarille investointien ja kauttakulkumaksujen myötä.

Edellä viitteenomaisesti mainittuja aiheita käsittelen tarkemmin pääblogini kirjoituksessa

Turkish, Greek And Tesla Streams Re-routing Energy Supply In Eastern Europe

TurkishStream

 

 

Advertisements
Standard

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out / Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out / Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out / Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out / Change )

Connecting to %s