Israel, Kaukasus, konfliktit

Armenialaisten kansanmurha ja Israel

Ariel

“The Nazis used the Armenian genocide as something that gave them permission to bring the Holocaust into reality.” (Israelin Presidentti Reuven Rivlin)

images (3)Tänä vuonna 24. huhtikuuta tulee kuluneeksi vuosisata Ottomaanihallinnon eli nyky-Turkin edeltäjän tekemästä Armenian kansanmurhasta. Armenialaiset ovat toistuvasti pyytäneet kansainvälistä yhteisöä tunnustamaan tämän kansanmurhan. Useat tahot ovat niin tehneetkin alkaen Uruguaista v 1965 ja tämän jälkeen tunnustajiin ovat liittyneet mm Venöjä, 42 USAn osavaltiota, Euroopan parlamentti, paavi ja maailman kirkkojen neuvosto. Eriskummallisinta on ettei Israel ole liittynyt joukkoon.

Armenian kansanmurha oli läpikotaisin suunniteltu ja se toteutettiin pääosin vuonna 1915 IMS:n aikana ja toistettiin pienemmässä mitassa vuosina 1918, 1920 ja 1923. Kaikkiaan on arvioitu noin 1.5 miljoonan armenialaisen joutuneen tämän kansanmurhan uhriksi. Israel ei ole paitsi tunnustanut tapahtunutta – se on jopa aktiivisesti vaikuttanut kannattajiensa kautta Yhdysvalloissa, ettei Washington tekisi virallista tunnustusta.

Armenian-Genocide-300x225Syyksi Israelin käytökseen on arveltu läheisiä suhteita Turkkiin mm puolustusyhteistyön alalla. Kun tämä yhteistyö viime vuosina on hiipunut…

View original post 190 more words

Advertisements
Standard

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out / Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out / Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out / Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out / Change )

Connecting to %s