Yksi lähi-itään liittyvä erikoisuus mielestäni on se, että arabien poliittiset oikeudet ja kansalaisvapaudet ovat suurimmillaan Israelissa. Samalla iranilainen professori Hossein Askari on päätynyt tutkimuksissaan päätelmään, että islamilaiset arvot toteutuvat parhaiten muissa kuin muslimienemmistöisissä maissa. Askarin “economic Islamicity” indeksissä Israel on sijaluvulla 27 kun parhaiten sijoittuneet muslimienemmistöiset maat (Malesia ja Kuvait) löytyvät sijoilta 38 ja 48.
Lähi-idän osalta arabimaiden poliittisten oikeuksien ja kansalaisvapauksien puute luo tälläkin hetkellä alueelle epävakautta jossa Euroopassa ja länsimaissa tavanomaiset demokratian periaatteisiin pohjaavat ratkaisuyritykset eivät tuota tuloksia sen enempää arabimaiden sisäisissä konflikteissa kuin Israelin ja Palestiinalaishallinnon keskenkään. Toiveita nostattanut “Arabikevätkin” muuntui nopeasti islamistiseksi talveksi.
Pakistanilainen tohtori Farrukh Saleem kysyykin haasteellisesti artikkelissaan miksi muslimit ovat niin takapajuisia ja vaikutusvallattomia. Tri Saleem päättelee ensinnäkin mm lukutaitotilastoihin ja muslimimaailman yliopistojen vaatimattomaan tasoon että muslimimaailmalta puuttuu tiedon tuottamisen kapasiteetti. Toisekseen lehdistön ja kirjallisuuden vaatimaton määrä vaikeuttaa tiedon levitystä ja soveltamista. Eli tiivistetysti muslimimaailma ei tuota, jakele eikä sovella tietoa tilanteessa jossa tieto-perustaiset yhteiskunnat menestyvät.
Israelissa tilanne on liki päinvastainen kaikilla mittareilla. Pikkumaan lukutaito lähentelee sataa prosenttia, kolme maan yliopistoa on rankattu maailman sadan parhaimman joukkoon (kun 57 islamilaisesta maasta yksikään yliopisto ei yllä 500 parhaan joukkoon). Israel myös tuottaa eniten tieteellisiä julkaisuja asukasta kohden maailmassa kuin myös siellä syntyy eniten uusia yrityksiä per capita.
Merkittävimpänä perussyynä em epätasapainoon pidän uskonnon roolia eri yhteiskunnissa. Israelissa ja useissa euraappalaisissa maissa uskonnon ja valtionvälille piirretään selkeä raja toisin kuin muslimienemmistöisissä maissa joissa uskonnolla on johtava rooli muodostaen jopa itse poliittisen systeemin. Kun Israelissa kuin muissakin demokratioissa lait ovat ihmisten laatimia ja ne voidaan kyseenalaistaa niin Islamissa jumalaiset lait ja niiden tulkitsijat eivät ole alamaisille tilivelvollisia.
Lähi-idässä Israelin ja arabimaiden erilaiset kehityskulut muodostavat keskeisen esteen keskinäiselle sopimiselle. Demokraattisen maallisen valtion ja epädemokraattisten, diktatoristen teokratioiden kesken on vaikea löytää yhteistä toimintamallia.
Edellä kuvattuja teemoja tarkastalen tarkemmin pääblogini artikkelissa
Does Israeli Society explain Its Superiority in The Middle East?
jossa myös linkit mainitsemiini analyyseihin.
Ariel Rusilan Konfliktit 