Uncategorized

Whodunnit II – Kaksi raporttia Syyrian kaasuiskuista

Aiemmassa artikkelissani – Whodunnit in Syria totesin ettei kaasuhyökkäyksestä Damaskoksessa elokuun 21 päivänä juuri ole epäilyksiä mutta sen sijaan kyseenalaistin ko hyökkäyksen mahdollisen tekijän. Nyttemmin aiheesta on julkaistu muutamia raportteja ja samalla prosessi rauhanomaiselle sopimiseen pohjaava prosessi kaasuaseiden poistamiseksi sotanäyttämöltä on alkanut. Mielestäni elokuun tapahtumiin kannattaa kuitenkin palata koska niiden selvittely voi muokata myös tulevaa kehitystä ja sen toteuttajien roolitusta.

Syyrian kapinalliset kaasuaseen kimpussa

Syyrian kapinalliset kaasuaseen kimpussa

Odotettu YK raportti todisti kaasua käytetyn elokuun 21 päivänä 2013 Damaskoksen liepeillä – ja siinä kaikki. Raportti ei kerro mikä taho ko asetta käytti, ketkä ja moniko niihin kuoli ja kuka käytöstä hyötyi. Tästä johtuen raportista on pyritty arvailemaan viitteitä jotka vastaisivat avoimiin kysymyksiin. Raportissa sanottuakin kohtaan on esitty kritiikkiä mm seuraavista asioista:

  • Raportin mukaan käytetyt kaasuaseet eivät olleet kapinallisten hallussa, kuitenkin päinvastaisestakin on näyttöä

  • Raportin mukaan raketit oli ammuttu hallituksen joukkojen hallitsemilta alueilta. Viitteet ampumasuunnista perustuvat kuitenkin vain kapinallispuolen ehkä puolueelliseen näkemykseen jotka lisäksi järjestelivät teknistä näyttöä pari päivää ennen YK tarkastajien saapumista

  • Raketeista löytyi kyrillisiä aakkosia, tarkempi tutmimus paljasti ohjusten olevan ehkäpä -60-luvulta kun Syyrian hallinto alkoi valmistaa -90 luvulla moderneja kaasuaseita.

  • Raportin mukaan monet uhrit olivat kärsineet kaasuiskusta. Kuitenkaan ihmisistä ja kohdealueelta otetut näytteet eivät vastaa toisiaan eli joko kohdealueen näytteitä on siirrelty paikasta toiseen tai uhreja on tuotettu muilta alueilta.

  • Kun lisäksi Damaskoksen kaasuhyökkäyksen uhreiksi USA väitti yli 1 400 niin voitaneen todeta myös YK tutkijoiden tavanneen vain 80 hyökkäyksestä henkiinjäänyttä ja testanneen näistä 36 – sen sijaan yhtään kaasuhyökkäykseen kuollutta haudoista tai ruumishuoneissa ryhmä ei nähnyt.

Ympäripyöreän virallisen YK raportin ohella toinen YK:lle myös toimitettu raportti luo kiinnostavan näkökulman tapahtuneeseen nimittäin pääosin syyrialaisen ISTEAMS ihmisoikeusryhmän raportti. Ko ryhmä päätti tutkia kaasuhyökkäystä tarkemmin kun Latakian alaviittikylistä viikkoja ennen Damaskoksen hyökkäystä kaapattujen lasten vanhemmat ottivat ryhmään yhteyttä kertoen nähneensä lapsiaan esitellyn Damaskoksen kaasuhyökkäyksen uhreina.

Ryhmä keskittyi tutkimaan Yhdysvaltain tiedusteluelinten maan päättäjille toimittamia todistusaineistona käytettyjä videoita ja teki mm seuraavia havaintoja:

  • Sama pariskunta kiertelee etsimässä lapsiaan kahdessa eri videossa ja molemmilla kerroilla he ”löytävät” lapsensa – tosin eri paikoista eri videoilla

  • Videoita kuvanneet ja levittäneet ryhmät kierrättivät Damaskoksen hyökkäyksen uhreina kuvia aiemmasta Egyptistä tapetuista siviileistä

  • Sama poika esiintyy uhrina kahdessa eri paikassa ja ainakin yhdeksän lasta esiintyy ruumiina kahdessa eri paikassa

  • Samat yksilöt ovat toisissa videoissa kuolleita ja toisissa eläviä

  • Paikallisten tapojen vastaisesti julkiset hautajaiset loistavat poissaolollaan; jos kuolleita tosiaan oli yli 1400 niin miksi kaikesta videomateriaalista löytyy vain kahdeksan ruumiin mahdolliset hautajaiset.

ISTEAMS ryhmän keskeinen päätelmä raportissaan on järisyttävä:

Contrary to the claims of the Free Syrian Army and the Western services, the only identified victims of the Ghouta massacre are those belonging to families that support the Syrian government. In the videos, the individuals that show outrage against the ‘crimes of Bashar el-Assad’ are in reality their killers.”

Muita aiheeseen liittyviä tapahtumia:

  • Turkissa nostettiin syyte Syyrian al-Nusran jäseniä vastaan näiden yritettyä salakuljettaa sariinia Syyriaan
    http://www.youtube.com/watch?feature=player_embedded&v=nQYCat55dgc
  • Italialainen kidnapattu ja hiljattain vapautettu reportteri kuuli kapinallisten keskustelun näiden osallisuudesta Damaskoksen kaasuiskuun

  • Aleppossa kapinallisten käyttämä sarin kaasu oli entisen irakilaiskenraali Adnan al-Dulamin valmistama ja toimitettiin al-Nusra Frontille Turkin kautta ulkomaisten taistelijoiden toimesta.
  • YK:n tarkastutiimi on tutkimassa Syyriassa kolmea Damaskuoksen iskun jälkeen epäiltyä kaasuiskua hallituksen joukkoja vastaan Bahhariyassa 22, Jobarissa 24 ja Ashrafieh Sahnayassa 25 elokuuta.
  • Ja lyhyt taustoittava video tässä:

Em raporttien – jotka molemmat löytyvät pääblogini document librarystaohella käsittelen laajemmin muitakin Syyrian viimeaikaisia tapahtumia pääblogini artikkelissa:

Syria Chemical Weapons Attack – Whodunnit II

Advertisements
Standard

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out / Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out / Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out / Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out / Change )

Connecting to %s