EU, siviilikriisinhallinta

Rauhannobel jälleen vitsi mutta myös mahdollisuus parempaan

Nobelin rauhanpalkinnon myöntäminen EU:lle herätti jälleen – mielestäni ansaittua – kritiikkiä. Jo vuosia asiaa tutkinut Nobel historioitsija Fredrik S. Heffermehl väittää Nobel komitean jatkuvasti toimivan Alfred Nobelin viimeistä tahtoa vastaan. Onhan palkittavaksi tarkoitettu lähinnä aseistariisunnan puolesta edellisenä vuonna toimineita rauhanaktivisteja eikä niinkään muuten vain hyvien asioiden toimineita organisaatioita.

Räikeimpiä esimerkkejä Nobelin rauhanpalkinnon alennustilasta on Presidentti Obama, mutta koska hän on niin ilmeinen ehdokas väärin valittujen kategoriaan nostan toisena mallina esiin Presidentti Ahtisaaren, onhan hän sentään muodollisesti puuhastellut rauhankysymysten äärellä. Ahtisaaren rauhanvälitystulokset eivät ole järin vakuuttavia. Namibiassa hän lähinnä toteutti Margaret Thatcherin ja Ronald Reaganin toiveita, josta syystä paikalliset itsenäisyysaktivistit olivat katkeria vielä vuosienkin jälkeen; Bosniassa 1992-93 Ahtisaaren räpellyksistä ei ollut iloa vaan alue joutui lähihistorian verisimpään sotakierteeseen Euroopassa; Yugoslavian laittomien pommitusten lopettamiseksi 1999 Ahtisaari uhkasi Milosevicia mattopommituksilla ja puolella miljoonalla ruumiilla, jota neuvottelumetodia en juuri osaa arvostaa. Sittemmin Ahtisaari veti muodolliset näennäisneuvottelut Kosovon osalta USAn ulkoministeriön agendan toteuttamiseksi aikaansaaden yhden jäädytetyn konfliktin lisää maailmaan. Aceh puolestaan oli menestyksekäs onnenpotku Tsunamin kiinnittäessä paikallisetn huomion toisiin prioritetteihin. Täsä USAn ja Naton juoksupoikana toimimisesta sitten myönnettiin rauhanpalkinto.

Mikäli unohdetaan Nobelin tahto niin EU:n valinta palkinnon saajaksi voisi parhaimmillaan tuoda EU:lle hieman lisää itseluottamusta blokin (ulkoisen) kriisinhallinnan kehittämiseen. USA on pyrkinyt muuttamaan sotilaallista strategiaansa viholliskeskeisestä väestökeskeiseen suuntaan mutta kokemukset Irakista ja Afganistanista sekä Arabikadulta osoittavat ettei USAlla ole tarvittavaa paikallisten olojen ymmärrystä uuden strategian toteutukseen.

EU puolestaan on pyrkinyt kehittämään ”pehmeää” vallankäyttöään kriisipesäkkeissä. Tätä roolia EU saisi mielestäni entisestään tehostaa; EU on maailman merkittävimpiä kansainvälisen avun antajia joten aineelliset resurssit ovat jo olemassa. Nähdäkseni EU:n tulisi keskittyä koko kriisisyklin kattamiseen – kriisien ennaltaehkäisystä kriisinjälkeiseen vakauttamiseen ja yhteiskuntarakentamiseen. Toistaiseksi EU:n ongelmana on ollut kriisien strategisen suunnittelun ulkoistaminen Yhdysvallioille, itsenäisempi ote suhteessa sotateolliseen komplektsiin toisi mielestäni uutta – merkitystä omaavaa – sisältöä globaaleihin rauhanponnisteluihin.

Hard vs. Soft Power

Hard Power Soft Power
Spectrum of behaviors Command, coercion and inducement Agenda-setting, attraction and co-opt
Most likely resources Force, sanctions and payments Institutions, values, culture and policies

Edellä kuvattua aihepiiriä käsittelen laajemmin pääblogini (pitkähkössä) artikkelissa

Devaluation of Nobel Peace Prize Continues But EU Could Show Way For Better Crisis Management

Advertisements
Standard

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out / Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out / Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out / Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out / Change )

Connecting to %s