lähi-itä, MENA

Palestiinan YK farssi ei ratkaise mitään

Palestiinalaisvaltion YK-käsittelyn nyt alkaessa kertaan jälleen yhden (oman) näkemykseni historiasta ja mm setlementtien laillisuudesta/laittomuudesta sekä vaihtoehtoisista teistä pysyvämpiin ratkaisuihin:

Kansainvälisen oikeuden kannalta alue oli osa (Turkin) ottomaanien valtakuntaa 1517-1917 jolloin Turkin hävittyä IMS:n se jaettiin Ranskan ja Britannian mandaatteihin – nykinen Libanonin ja Syyrian alue Ranskan alaisuuteen, nykyinen Israel, länsi-ranta ja Jordania Britannian mandaatiksi. Kansainliitto valtuutti Britannian muodostamaan Palestiinaan juutalaisten kotimaa ja edistämään juutalaisten asutustoimintaa mandaatillaan. V. 1923 Britannia jakoi mandaattinsa kahteen hallinnolliseen alueeseen – juutalaisia varten varattiin Jordan joen länsipuolinen alue (mm nykyinen länsiranta) ja joen itäpuolisesta alueesta muodostettiin Palestiinan arabeille Trans-Jordaniaksi (vuodesta 1946 Jordaniaksi) kutsuttu alue. YK:n yleiskokous uudisti aiemman Kansainliiton päätöksen muodostaa juutalaisten kotimaa – juutalaisvaltio – yleiskokouksessaan 1947. Kokouksen päätöslauselma 181 esitti myös Palestiinan jakamista juutalaisvaltioon ja arabivaltioon jonka ehdotuksen juutalaiset hyväksyivät perustaen Israelin valtion 1948. Arabit kuitenkin hyökkäsivät Jordan joen yli ja liittivät nykyisin länsirantana tunnetun alueen (Trans-)Jordaniaksi. Alue palautui Israelin hallintaan kuuden päivän sodan jälkeen 1967.

Länsiranta ei ole koskaan kollektiivisesti kuulunut Palestiinan arabeille eli ns. “palestiinalaisille”. He omistavat siellä vain yksityistontteja kuten juutalaisetkin. YK:n päätöslauselma 242 vuodelta 1967 ei myöskään tunne “Palestiinan arabikansaa”, jolta olisi viety maa joka pitäisi heille palauttaa. Tämä mielikuvituskansa keksittiin vasta vuonna 1968. Aiempien vainojen ja lopulta holokaustin jälkeen juutalaisille osoitettiin mitättömän pieni – noin Uudenmaan kokoinen – läntti turvasatamaksi, jota he alinomaa ovat joutuneet puolustamaan vihamielisiä arabivaltioita ja yksittäisiä terroristiryhmittymiä vastaan. Alueen pienuus ja em ulkoinen vihamielisyys osittain selittää Israelin ehkä ylikorostuneen turvallisuusajattelun joka vaikeuttaa kompromissien etsintää ja hyväksyntää.

Nähdäkseni YK prosessi ei palvele rauhan aikaansaamista alueelle, päinvastainenkin on mahdollista. Konfliktiin on olemassa lähinnä vain huonoja tai vielä huonompia ratkaisuja. Mielestäni mikään ulkopuolelta pakottettu ratkaisu (jos sellaista edes olisi näköpiirissä) ei toimi, tämä nähtiin jo Kosovon tapauksessa. Vain osapuolten keskinäiset neuvottelut voivat aikaansaada kompromissiratkaisun. Pääratkaisuvaihtoehtoja ovat mm yhden valtion malli, kahden valtion malli, itse parhaana pitämäni kolmen valtion malli (Gaza Egyptille, länsiranta soveltuvin osin Jordanialle ja Israel nykyisellään pääsetlementeillä täydennettynä). Jos eniten kansainvälistä kannatusta omaavaan kahden valtion malliin päädytään niin nähdäkseni Olmertin ehdotus 2008 neuvottelujen päätteeksi on toistaiseksi pitkälle menevin malli.

Israelilais-Palestiinalais konfliktista taustoitusta lisäksi esimerkiksi näissä kirjoituksissani:

Israeli-Palestinian Conflict – Negotiation Slot for a Month
PaliLeaks, land swaps and desperate search of peace
Fatah-Hamas Deal: Three Scenarios
The Third Intifada – To Fade or Escalate

Advertisements
Standard

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out / Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out / Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out / Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out / Change )

Connecting to %s