lähi-itä

Tarpeeton provokaatio

Tänään Lähi-itä valtasi taas uutisotsikot. Israelin armeija pysäytti kuuden laivan kansainvälisen avustussaattueen, joka oli matkalla Gazaan. Kahakassa kuoli alustavien tietojen mukaan 10-16 ihmistä ja kymmeniä loukkaantui. Saattue herätti jo aiemmin huomiota mm lukuisten julkimoiden mukanaolon takia.

Sinänsä hätkähdyttävän uutisen ei olisi tarvinnut tapahtua, eskaloitumiselle esitettiin vaihtoehtoja ainakin viime viikolla. Israel esitti avustuslaivojen tuloa Ashodin satamaan, humanitaarisen lastin purkua ja kuljetusta Gazan kaistaleelle. Israel myös lupasi taata humanitaarisen avun läpimenon Gazaan. Väkivaltaisen vastakkainasettelun haluttiin kuitenkin tapahtuvan. Miksi? Olisiko syynä ääri-islamistien poliittinen ja media provokaatio humanitaarisen kampanjan varjolla?

Osasyynä Israelin haluun tarkastaa lasti voi olla avustussaattueen yhtenä järjestelijänä oleva The Turkish Humanitarian Relief Foundation (IHH), Istanbulissa 1995 perustettu organisaatio, jonka Israel julisti laittomaksi 2008 perusteena järjestön keskeinen osa Hamasin globaalia rahanhankitasysteemiä. Järjestön tavoitteena on radikaalien Islamististen ryhmien avustaminen.

Gazan väestön humanitaarisesta tilanteesta voi sinänsä olla huolestunut. Hätäapusaattuetta ehkä suurempi merkitys on yleisesti avun vaikuttavuus, joka tärvättyihin resursseihin nähden on jäänyt mitättömäksi. Jopa palestiinalaiset itsekin myöntävät tämän kuten The Palestine Economic Policy Research Institute (MAS) itsekin on todennut kansainvälisen yhteisön lahjoittamien 20 miljardin dollarin kohtalosta seuraavasti: “it has been almost impossible to trace any positive impact of these mobilized resources on the ground” . Aiheesta lisää “Placebo effect for people and society with 20 bn bucks

Selkkaus vaikeuttaa jo ennestään lähes lamaantunutta isrealilaisten ja palestiinalaisten jälleen käynnistynyttä neuvotteluprosessia. Asiaa voisi auttaa irtautuminen kuolleista tiekartoista ja uusien ratkaisumallien aktiivinen etsintä. Itse en esimerkiksi juuri usko kahden valtion ratkaisuun nopealla aikataululla vaan mielestäni kolmen valtion optiossa olisi pragmaattisesti enemmän potentiaalia. (Ks esim. “The Three-State Option could solve Gaza conflict” )

Advertisements
Standard

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out / Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out / Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out / Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out / Change )

Connecting to %s