Uncategorized

Siirtomaa-ajattelusta yhteistyöhön siviilikriisinhallinnassa

Olli Kivisen (HS:n vieraskynäpalsta 28.10.2008) esiinnostaman siviilikriisinhallinta -teeman merkitys korostuu jatkossa entisestään vanhojen virheiden korjaamisen ja uusien konflktien hallinnan takia. Onnistuneen toiminnan lähtökohtana haluan painottaa kahta mielestäni tärkeää elementtiä – toimintaympäristön analysointia ja osallistuvuutta paikallisesta näkökulmasta.

Jugoslavian hajoamissodat ovat hyvä oppitunti molempien elementtien tarkasteluun. Titon kuoltua nationalistiset liikkeet alkoivat purkautua aluksi Kosovossa, jossa albaanit ryhtyivät käyttämään enemmistöasemaansa serbien ajamiseksi pois alueelta. Osin taloudelisten syiden ja osin painostuksen ansiosta serbejä muuttikin alueelta pois noin 50.000. 1990-luvulla Jugoslavian tasavallat alkoivat irtaantua ja yhteenotot raaistuivat.

Länsivallat katsoivat hyödylliseksi liittoutua 1990-luvun alussa separatistien kanssa osin omista intresseistään osin separatistien onnistuneen propakandan ansiosta. Tuloksena oli serbien aggressioiden suurentelu ja irtautujien tekemistä hirmutöistä vaikeneminen mm. Kroatian suorittaessa etnistä puhdistusta itä-Kroatiassa ja Krajinassa.

Bosnia

Bosnian sodan aikana 1990-luvun puolivälissä länsivaltojen liittoutuminen muslimikapinallisten kanssa korostui edelleen. Tällöin myös median hyväksikäyttö sai uudet mittasuhteet länsituen oikeuttamiseksi. Bosnian muslimijohto esimerkiksi laskeskeli yhdessä jenkkivaikuttajien kanssa, että 8.000 kuollutta olisi riittävän suuri luku tuen varmistamiseksi.

Srebrenicassa toiminut mujahedeen prikaati oli jo tappanut 2.000-3.000 serbisiviiliä ja esitellyt länsilehdistölle irtileikattuja serbipäitä sekä korillisen tapetuilta poistettuja silmiä. Tämä ei ymmärrettävästi tuonut myötätuntoa – tarvittiin kansanmurha. Prikaati vetäytyi alueelta, serbit tulivat tilalle ja kostivat terroristeiksi epäilemilleen muslimimiehille. Luku 8.000 tapettua levitettiin länsilehdistöön, samalla levitettiin myöhemmin lavastetuiksi todetut keskitysleirikuvat ja suurenneltiin muslimien tappiolukuja aina 200.000 asti.

Jälkeenpäin luvut tarkentuivat murto-osaan esitetyistä, Srebrenicassakin on löydetty vain 2.000 ruumista, osa näistä jo vuosia aiemmin kuolleita, osa kuolleiksi nimetyistä koko jälleensyntymisen myöhemmin jne , mutta tavoite saavutettiin ja loppu olikin historiaa.

Kosovo

Kosovossa hyväksihavaittua ohjailevaa toimintalinjaa (serbit kansanmurhaajia, albaanit viattomia uhreja) ja median vedätystä jatkettiin. USA lähetti tarkkailijaksi aiemmin keski-Amerikassa kuolemanpartioita tukeneen asiamiehensä William Walkerin, jonka ehtävänä oli löytää tekosyy asioihin puuttumiseksi. Racakista löytyikin – alueella tapahtuneiden yhteenottojen jälkeen – “sopiva”, ehkä lavastettu, noin 40 henkilön joukkohauta, Walker julisti kansanmurhaa. Pommitukset alkoivat ja päättyivät Ahtisaaren annettua presidentti Milosevicille ultimaatumin ja kertoessa että hänen toimeksiantajansa aloittavat rypälepommitukset Belgradiin tappaen 500.000 henkilöä viikossa.

Siiilikriisinhallinnan perusongelma

Konfliktin jälkien korjaamiseksi sekä Bosniassa että Kosovossa aloitettiin siviilikriisinhallintaoperaatiot. Molemmissa taustalla oli vaikuttamassa toisaalta länsimediassa luotu tarkoitushakuinen kuva toimintaympäristöstä ja toisaalta mm. EU:n ja YK:n kabineteissa luotu mielikuva tulevasta uudesta uljaasta maailmasta.

Siviilikriisinhallinta sekä kärsi alusta saakka kahdesta perusongelmasta – luodusta puolueellisesta ennakkoasenteesta ja toimintaympäristön tuntemattomuudesta. Toimintojen osalta tämä tarkoitti suunnittelua länsivaltojen ihanteista ja tarpeista lähtien. Operaattoärit eivät ymmärtäneet historiakäsityksen Balkanilla poikkeavan melkoisesti länsi-Eurooppalaisista ihanteista, etniset ristiriidat olivat vuosisataisia, hallinto omasi sekoituksen bysanttilaista ja kommunistista lisäväriä.

Siviiliriisinhallinnasta on nyt 8-13 vuoden kokemus Balkanilla. Bosniasta luotiin keinotekoinen etnisten linjojen mukaan luotu kyhäelmä jota noin 180 ministeriä on länsikonsultien johtamina yrittänyt kehittää valtioksi. Nyt kyseinen rakennelma on hajoamassa ja jopa kroaattien ja muslimien jännitteet ovat laukeamassa.

Kosovon asemaa yritti selvittää Ahtisaari johtamissaan neuvotteluissa 2005-2006. Hänen rajoitteenaan oli ensinnäkin henkilökohtainen ennakkoasenne ja puolueellisuus ja toisaalta kontaktiryhmän antamat rajoitteet, joten tuloskin oli mahalasku. Myöhemmin ns. Troikan vetämissä neuvotteluissa tuotiin jo esiin useita vaihtoehtoisia autonomiamalleja, mutta albaanien ei tarvinnut niistä neuvoteltua Yhdysvaltain ehdittyä jo ennakkoon lupaamaan albaaneille itsenäisyyden.

Kosovossa kansainvälisen yhteisön hallinto on täysin sekaisin EU:n erityisedustajan, EU komission delegaatiojohdon, Eulex operaation ja KFOR jukkojen johdon vääntäessä kättä keskenään ja YK:n edustajan kanssa siitä kuka tekee mitäkin ja millä alueilla. Samalla alueen separatistihallinto kuvittelee omaavansa itsenäisen valtion ainakin albaanienemmistöisillä alueilla jäljellä olevien serbienemmistöisten alueiden jatkaessa eloaa Serbiaan integroituneena kuten ennenkin.

Ihanteet vs. todellisuus

Mitä tulee länsimaisiin ihanteisiin puolenvalinta 1990-luvun puolivälissä on edesauttanut radikaalin islamin maihinnousua aiemmin sekulaarisella Balkanilla. Aiemmin USAn luomat yhteydet Al Qaidaan ja muihin terroristijärjestöihin ovat vaikeasti murrettavissa liittolaisten luotua nyt toiminnoilleen turvasataman isäntiensä suojeluksessa.

Balkanin sotien seurauksena suurin pakolaisongelma on Serbiassa, jossa Kroatiasta paenneet eivät vieläkään ole voineet palata kotiseuduilleen ja Kosovosta paeneetkaan eivät palaa huolimatta otsikkoihin yltävistä jälleenrakennusohjelmista. Ironista länsi-ihanteiden toteutumisen suhteen on, että Kosovon monikulttuurisin osa on pohjois-Mitrovica, jossa siviilikriisinhallinnon toimet ovat vähiten vaikuttaneet.

Jälkiviisaus on tietysti helppoa, mutta jo 1980 ja 1990-luvuilla useat länsimaisetkin reportterit ja konfliktintutkijat omasivat käsityksen alueen tarpeista ja erityispiirteistä (ks. esim rauhantutkija Jan Obergin kirjoituksia ja the Transnational Foundation for Peace and Future research’in arkistoja). Heidän ajattelutapansa ei kuitenkaan ilmeisesti sopinut yhden asian liikkeeksi valjastetun valtavirtamedian ja yksipuolisen totuuden valinneen länsihallinnon viitekehykseen.

Asioiden ja prosessien taustat alkavat nyt vuosien kuluttua selkiintyä aiempien toimijoiden kertoessa vapaasti todellisuudesta. Tänä vuonna mm. Haagin tribunaalin aiempi pääsyyttäjä Carla del Ponte ja puhenainen Florence Hartmann ovat jo järkyttäneet aiempia käsityksiä, samoin myös kuolinsyytutkija Helena Ranta on tuonutlsäväriä vanhoihin “totuuksiin”. Itse siviilikriisinhallinnan problematiikasta Balkanilla ilmestyi myös aiemman työtoverini Ian King’in kirja “Peace at any Price”, joka hyvin kuvaa kenttätyön kaoottisuutta hienojen ihanteiden ristitulessa.

Itse olen pyrkinyt valottamaan Balkanin tapahtumia BalkanBlogissani – http://arirusila.wordpress.com – joka sisältää myös suppean dokumenttikirjaston ja linkkilistan aihealueeseen.

More my articles from Balkans and Caucasus one may find from my Archives:BalkanBlog.

Advertisements
Standard

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out / Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out / Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out / Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out / Change )

Connecting to %s